Pitääkö lepo ansaita?

"Mä laitan tästä nämä pyykit kuivumaan, tyhjennän tiskikoneen ja sitten voin lukea ton kirjan loppuun.."

"En ehdi vielä nukkumaan, täytyy kirjoittaa tämä tehtävä loppuun koska pian on jo palautuspäivä."

"Pakko mun on mennä sinne tunnille, muuten en voi saada enää hyvää arvosanaa. Kyllä tämä olo särkylääkkeellä helpottaa!"

"Suoriuduin niin huonosti, nyt ei auta
muu kuin tehdä hommia kahta kauheammin."

Kuinka moni tunnustaa?

Oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle on kovin vaikeaa, sillä tiedostamattomia tapoja, ajatusmalleja ja kaavoja omalle toiminnalle on vaikka millä mitalla. Oma sisäinen ääni saattaa olla se kaikista ankarin piiskuri, joka ei anna yhtään armoa. Kuinka nurinkurista! Kyllä, ihmisen tulisi olla ihminen ihmiselle, mutta myös itsellensä.

Ajatuksissa saattaa elää sitkeästi käsitys siitä, että lepo pitää ansaita tai että tarvitsemme joltakulta toiselta lupaa lepoon ja itsestämme huolehtimiseen. Minä huomaan edelleen selitteleväni syitä sille, miksi en aio laittaa tiskejä tai imuroida sillä aikaa kun Jukka ja Väinö lähtevät puistoon, vaan suunnittelen ottavani päikkärit.

Päiväuniaika: Jukka keikkuu ulapalla, minä keikuin riippumatossa kirja kaverina. 

Oman olon kuuntelu on kovin tärkeää, mutta se ei tule itsestään. On nin helppo painaa täysillä eteenpäin, ottaa kuppi kahvia väsymykseen, särkylääkettä päänsärkyyn ja närästykseen muutama Rennie. Kuuntelu vaatii pysähtymistä itsensä äärelle. Aikaa ajatella ja tunnustella omaa mieltä ja kehoa.

Mikä minulle on hyväksi?
Mitä minä tarvitsen juuri nyt?
Ja ennen kaikkea,
 kuka on vastuussa siitä, kuinka minä voin?

Edit: Höpsöt välit kappaleiden välissä korjattu. Ei vissiin kannata puhelimella näpytellä!