Arjen pyhä kolminaisuus on koulu - perhe - parisuhde. Jos olen ihan rehellinen, tuon kohdan parisuhde voisi suurimmaksi osaksi ajasta laittaa sulkeiden sisään. Pitäisi priorisoida korkeammalle, ehdottomasti. Mutta tässäkin asiassa ne reunaehdot rajoittavat. Meidän arki pyörii kahden aikuisen voimin, jatkuvasti ja koko ajan. Välillä viikonloppuisin ja joskus silloin tällöin muutoin saadaan hetki huilia, mutta muuten se on minä tai Jukka, joka on vastuussa. Eli tehdään mitä voidaan ja mitä jaksetaan.
Välillä teen kouluun liittyviä asioita perheen kustannuksella, harvoin toisinpäin. Lähes poikkeuksetta kurssit vaativat 100% läsnäolon, ja Jukan ollessa hoitovapaalla harvoin tulee ylitsepääsemättömiä järjestelykysymyksiä. Enemmän näiden kahden yhdistäminen syö perheeltä. Suljetun oven takana läppäriä näpyttävä äiti, tenttikirjan kanssa kirjastoon karkaava äiti, stressaantunut opparia kirjoittava äiti.. Näitähän riittää. Väinökin sanoo jo, että "kirjastoon äiti, kouluhommia!".
Kahden vuoden ja kahden kuukauden aikana meillä on nukuttu kaksi kokonaista yötä. Ne muut yöt on selvitty joskus kahdella herätyksellä, harvoin vain yhdellä, mutta sitä enemmän useammalla herätyksellä. Atooppinen lapsi raapii, vaippa tulee yli (Tämä on asia, josta on lähetetty muutama palaute vaippafirmoihin. Mainokset 12h kuivuudesta aiheuttavat hysteerisiä naurunpyrskähdyksiä meissä vanhemmissa.), kauhukohtauksia, unissa puhuminen, vaeltelu sänkyjen välillä ja mitä milloinkin. Enää en ihmettele uutisia väsymyksen ja humalan samankaltaisista vaikutuksista ajamiseen tai unen estämistä kidutustarkoituksessa.
Tarkoituksenani ei ole listata näitä asioita valittamistarkoituksessa, ei suinkaan. Tämä on meidän arkea. Nämä ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat tämän hetkiseen elämään ihan kaikella tapaa. Välillä olen aika reilustikin pyristellyt vastaan. Suunnitellut kaikenlaisia projekteja ja reissuja, huidellut sinne ja tänne Ja sitten väsähtänyt kahta kauheammin.
On lohduttavaa ajatella, että ehkä keväällä jo helpottaa. Työt, säännöllinen palkka (!), ehkä paikkakunnan vaihto ja taas hieman vanhempi lapsi. Lohduttavaa on myös se, kun ymmärtää mikä kaikista tärkeintä. Kun osaa kieltäytyä ja kaivautua sohvannurkkaan, kun ymmärtää lyödä läppärin kiinni ennen yhdeksää ja painua nukkumaan ajoissa. Toivoa herättävät ne hetket, jolloin kaikki sujuukin kuin rasvattu. Arjen ulkopuolelle katsominen, ison kuvan näkeminen. Sen ymmärtäminen,että loppujen lopuksi nämä hetket ovat vain pieniä pisaroita, lyhyen lyhyt hetki elämässä. Ei se väsymystä poista, tai tuo lisää tunteja vuorokauteen, mutta asettaa asiat mittakaavaan. Ajatus auttaa vetämään vielä kerran syvään henkeä ja ajattelemaan, että kyllä tämä tästä.
kuva Pinterest
