torstai 3. joulukuuta 2015

Entä jos miettisitkin, että mitä asialle voi tehdä?

En tiedä, miksi viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota valittamiseen. Ehkä se oli marraskuun pimeydestä johtuva, ohimenevä aalto? Pohdin, että pimensiköhän tuo harmaus myös sen näyn, että hyvin usein asioille voi tehdä jotain, ihan itse.

Hämmentävävin havainto on kuitenkin ollut se, että kaikki ihmiset eivät tunnu haluavan eroon olemassaolevasta ongelmastaan, siitä samasta, josta kuitenkin ovat halukkaita valittamaan. He eivät ole valmiita miettimään ratkaisua, vaan jäävät tuleen makaamaan. Päivittely, valittaminen ja alistuminen sujuvat helpommin kuin ratkaisun miettiminen ja toimeen tarttuminen. Onko suurin kynnys ryhtymisesssä, ongelman ratkaisun aloittamisessa? Vai siinä, että oman elämän ohjaksiin tarttuminen on haasteellista, tuntematonta ja pelottavaa? Kenties voimavarat puuttuvat? Valitusvirsi vailla ajatustakaan ongelmaan puuttumisesta on raskasta kuultavaa, ja varmasti raskasta laulettavaakin. Siitä ei hyödy kukaan, päinvastoin.

Voisin väittää, että negatiivinen ajattelu ja sitä seuraava toiminta syövät valtavasti energiaa. Toimeen tarttuminen puolestaan voi olla sysäys positiivisen vireen synnylle, tunteelle siitä, että pystyy ja oikeasti vaikuttaa elämäänsä. Että on merkityksellinen tekijä omassa elämässään sen sijaan, että näkisi itsensä olosuhteiden riepoteltavana reppanana.

Tunnista ongelma ja sen vaikutukset, mutta murehtimisen ja päivittelyn sijaan ryhdy pohtimaan, että mitä asialle voi tehdä. Taustat on hyvä tiedostaa, mutta syiden syväanalyysi ja menneisyyteen takertuminen ei ole tarkoituksenmukaista. Katse tulevaisuuteen, voimavarat käyttöön ja tuulta päin! 

Ne asiat, joihin huomio kiinnittyy, lisääntyvät. 

The secret Law of attraction #lawofattraction #lawofabundance #howtousethesecret:
kuva