Kun viimeksi kirjoitin erityisherkkyydestä, sivusin aihetta vain maininnan ja kirjasuositusten verran. Suositukset ovat edelleen voimassa, kehotan kaikkia aiheen omaksi tuntevia lukemaan saatavilla olevat kolme kirjaa: Erityisherkkä ihminen, Erityisherkkä ihminen ja parisuhde sekä Erityisherkkä lapsi. Mielenkiintoista tietoa myös niille, jotka eivät itseään erityisherkiksi lue tai tunnista. Asiaan skeptisesti suhtautuville ja tutkimuksesta kiinnostuneille kirjat tarjoavat myös tietoa tehdyistä tutkimuksista sekä niiden tuloksista.
Nyt ajattelin rohkaistua ja valottaa asiaa hieman omalta kohdaltani. Haluan kuitenkin korostaa, että vaikka joku ihminen itsensä erityisherkäksi tunnistaisi ja tiedostaisi, ei tämä ominaisuus ihmisessä mielestäni oikeuta mitenkään sillä ratsastamaan negatiivisessa mielessä.
Erityisherkkyyden tunnistaminen on itselleni antanut ennen kaikkea vapautuksen. Vapautuksen siitä tunteesta, että olen aina liikaa tai liian vähän jotain. Jotain, mitä osa muista on, mutta minä en. Löysin itseni ja pääsin eroon huonommuuden tunteesta. Ymmärrys itseä ja myös muita kohtaan on lisääntynyt todella paljon. Osaan elää itseni kanssa paremmin. Myös ymmärrys parisuhteeseen liittyvistä asioista on kasvanut, samoin ymmärrys omaa lasta kohtaan.
Kuinka minä sitten löysin koko jutun ja sen mukanaan tuomat, nuo yllä luetellut asiat, ominaisuuden nimeltä erityisherkkyys? (Voin kertoa, että tämän tapahtuman jälkeen aloin todella uskoa siihen, että käsiini kulkeutuu juuri ne kirjat, jotka minun on tarkoituskin lukea.)
Kotisohvalla nettiä selaillesa törmäsin testiin, jonka avulla oli mahdollisuus selvittää, oliko erityisherkkä vai ei. Olimme Jukan kanssa tehneet muitakin testejä illan kuluksi, ihan huvin vuoksi vain. Teimme myös tämän. Sain yhtä pistettä vaille täydet pisteet. Muistan, kuinka mietin uuden kysymyksen seuratessa toista, että taasko vastaan kyllä! Tämähän on juuri niin kuin minä. Siltä päivältä asia jäi siihen, niputin testin mielessäni hölynpölyä-osioon.
Seuraavana päivänä, koulupäivän jälkeen kävelin terapiaan. Pääsin huoneeseen sisälle, istuin sohvalle ja yritin poissaolevana vastailla kysymyksiin sen hetkisistä kuulumisista. Heti huoneeseen astuessani olin huomannut pöydällä kirjan, jonka kannessa luki Erityisherkkä ihminen. En voinut olla tuijottamatta kirjaa ja miettimättä, että oliko se sittenkin joku oikea juttu. Kysyin asiasta, kerroin edellisenä iltana tehdystä testistä ja itseni siitä löytämisestä. Nauroimme koko tilanteelle, ja olin niin iloinen ja helpottunut. Palaset loksahtelivat. Psykologi kertoi, että on itsekin eritysherkkä. Se käynti kului asiasta keskustellessa, ja käynnin päätyttyä kävelin suoraan kirjastoon. Kävi tuuri, ja korkeakoulukirjastossamme kirja oli hyllyssä, kaupunginkirjaston puolella siihen jonotti lähes 70 ihmistä. Muistan, kuinka hymyilytti vain koko tapahtumaketju.
Kotiin päästyäni luin aina kuin ehdin: hampaita pestessä, sängyssä, aamuisin, iltaisin... Mutta myös koulussa kahvitauolla. Mitä pidemmälle luin, sitä varmempi olin asiasta. Tämä kirja minun oli tarkoituskin lukea. En voisi olla kiitollisempi siitä, että se osui tielleni!
