Onnesta

Olen ollut pakahtua onnesta muutamana viime päivänä. Tuntuu, että kaikki on juuri nyt erinomaisen hyvin ja ihanasti, tavallisesti. Elämässä ei tällä hetkellä ole mitään ylimääräistä häsellystä, epävarmuutta tai säätöä. Mieltä mietityttäneet asiat ovat ratkenneet ja järjestyneet omalla painollaan, ehkä alan pikkuhiljaa oppia. Nimittäin sen, että kannattaa oikeasti vain luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy.

Tuntuu, että onni on tehnyt pesän jonnekin tuonne sydämen seutuville. Rinnassa on tilaa, tilaa hengittää ja tilaa hymyillä, kireys on muisto vain. Olen ilahtunut monesta asiasta: siitä, että jääkaapissa on ruokaa ja pyykkikori on tyhjä, valoisista aamuista ja siististä kodista. Olen niin onnellinen ja ylpeä omasta pienestä perheestäni! Meillä on hieno poika. Oivaltava, herkkä ja niin sydämellinen pieni mies, joka isänsä kanssa ruokkii pihan lintuja valtavalla innolla ja mönkii öisin meidän väliin nukkumaan.

Ja sen pojan isä sitten, huhtikuussa yhdeksän vuotta kanssani kulkenut. Sitä toivoo, että osaisi joka päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan rakastaa toista paremmin. Ja yhdessä jaksaa opetella tätä yhteiseloa uudelleen ja uudelleen. Jos ajattelee, että parisuhde tai toinen on jotenkin pysyvä ja sama vaikka aika kuluu, menee aika nopeasti metsään. Eihän kasvua tai muutosta voi tai edes kannata yrittää pysäyttää. Ennemmin se energia kannattaisi käyttää sopeutumiseen ja aktiiviseen työskentelyyn asioiden selvittämiseksi. Voi kuulostaa aika kuivalta, mutta luulenpa, että kyllä niitä hartiavoimia tarvitaan aika ajoin suhteessa kuin suhteessa.

Pohdittiin tuossa yksi ilta, että mistä se onni oikein tulee ja päädyttiin siihen, että hyvin pienistä ja yksinekertaisista asioista. Omasta perheestä ja läheisistä, siitä tunteesta, että on rakastettu ja saa rakastaa. Onni asuu kotona. Koti on meille kummallekin äärimmäisen tärkeä paikka. Täällä haluamme viettää paljon aikaa, omalla perheellä ja kyläilijöiden kanssa. Meistä on ihanaa, että jääkaapissa on hyvää ja terveellistä tavaraa, josta saa helposti laitettua ruokaa. Onnea on tehdä yhdessä ruokaa Väinön kolistellessa kattiloiden kanssa tai pestessä samaa perunaa kymmenettä kertaa. Onko suurempaa onnea kuin mennä koko perheellä saunaan ja kuunnella lauteilla kuinka pienin kertoilee päivän tapahtumista?
Suurta onnea on myös se hetki, kun illalla keittää teetä, käpertyy sohvalle ja kuulee, kuinka Väinön huoneen ovi painuu kiinni. Pieni on nukahtanut ja Jukka hipsuttelee villasukissa pois huoneesta.

Oli hauska huomata, että ei kaipaa kuuta taivaalta. Ei tonneja tilille. Mitä turhia, kun onni on tässä ja nyt?