torstai 1. syyskuuta 2016

Kolme vuotta sitten ja tänään

Kolme vuotta sitten syntyi Väinö.

Tänään hän meni ensimmäistä kertaa oikeasti hoitoon. Reippaasti antoi suukot ja halit kun äiti ja isi lähtivät. Yhdesti oli tullut ikävä, eikä ruoka ollut maistunut. Mutta hiekkalaatikolla oli ollut innoissaan kaivurileikeistä. Äidin sydäntä särkee silti. Minne aika meni ja miten se pärjää. Muistaako ikävän vai sen kaivurin, kun kasvaa.

Myös äidin korvia särkee, kumpaakin. En kuule paljon mitään. Niistän, suihkuttelen nenäsuihketta, välttelen puhumista ja syön kaikkea kylmää. Kurkkukin on kipeä. Huomenna lääkäriin. Onneksi pikkusisko lähtee mukaan, viime korvajuttujen jälkeen en oikeasti uskalla mennä yksin.

Nukkumaanmenoaika illalla kun lähestyi, huomattiin, että unilelua ei ollut missään. Kaivettiin ja käännettiin kaikki paikat. Soitin, että oliko mennyt jääkiekkoilijan varustekassiin. Ei ollut. Pussilakanoita pois kiskoessa tajusin, että ei se ole täällä meillä kotona. Yritin, josko ottaisi jonkun muun unileluksi. Ei huolinut, vaan raukka ikävöi sitä ainoaa oikeaa, omaansa jo tasan kolmen vuoden takaa. Laitokselta asti.

Isi lähti etsimään kaupungilta, samoja reittejä kulki kuin päivällä olimme kulkeneet. Viimein Prisman infosta oli löytynyt. Olin kovin kiitollinen, melkein yhtä kiitollinen kuin kolme vuotta sitten. Joku ihana sen sinne oli kiikuttanut ehkä parkkipaikalta tai jostain. Uni tuli silmänräpäyksessä.

Että sellainen synttärivuorokausi.
Onneksi juhlimme jo etukäteen. Nyt elvytään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti