lauantai 29. heinäkuuta 2017

Syksy tuntuu ja tuoksuu


Vasta viime vuosina olen rakastunut vuodenaikoihin. Ennen kuvittelin virheellisesti olevani kesäihminen, mutta nyt olen ymmärtänyt asian oikean laidan. Kesä on ihanaa aikaa, en käy sitä kiistämään, mutta sieluni sopukat huutavat syksyä. Ne vierastavat kaikkea sitä paniikkia, joka kesän alkamiseen ja loppumiseen liittyy. Ne janoavat sitä hetkeä, kun katuvalot syttyvät iltaisin ja hämärä hiipii sisälle asti niin, että tekee vihdoin mieli napsauttaa yöpöydän lukuvalo päälle.

Se oli yksi ilta viime viikolla kun tunsin syksyn ensimmäistä kertaa (don't shoot the messenger). Jukka tuli kotiin iltamyöhään treeneistään ja totesi, että täällä tuoksuu syksy. Olin vaihtanut kesähajuveden loppuvuoden tuoksuun. Välillä hämmästelen tuon toisen tarkkanäköisyyttä, tai tässä tapauksessa enemmänkin tarkkanenäisyyttä. Yöpöydällä paloi kynttilä, ulkona satoi vettä ja minä luin lakanoissa kirjaa hyvin onnellisena.

En vastustele, vaikka elokuu olisi kuumin kesäkuukausi, enkä pahottaisi mieltäni, vaikka kesä ei antaisi periksi vielä syyskuun puolellakaan. Silti kaikessa on jo lopun alun tuntu. Tiedän, että se on ihan nurkan takana, odottaa vuoroaan. Pudottaa pikkuhiljaa puiden lehtiä, tekee tuulesta puuskittaista ja värjää meren harmaalla vaahtopäitä nostattaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti