On aika pelottavaakin huomata, kuinka erilaisilta omat ajatukset kuulostavat kun niitä näin rauhassa ehtii kuunnella. Aivan kuin ne pikkuhiljaa astuisivat esiin kohinan alta, ensin hitaasti ja vähän arastellen, sitten huomion saatuaan vakaammin, päättäväisin askelin. Ikään kuin että nyt kun kuuntelet, kuuntele sitten huolella ja todesta ottaen. Sen yritän tehdä, vaikka kaikki paljastunut ei aina niin kaunista ja helppoa olisikaan.
Ilmassa tuoksuu märän ja makean imelä maan tuoksu. Kuulen, kuinka joku leikkaa viimeisen kerran nurmikon ja jossain joku on sytyttänyt takan. Ilma on viileä ja vähän kirpeä. Kävellessä tarkenee hyvin, mutta pysähtyessä vilu valuu väristyksinä vaatteiden alle. Rakastan syksyä, kaikkea siinä. Minua ei vaivaa sade, ei hiipivä hämärä.
Näissä syksyn tuulissa minä elän,
ja ajattelen.
