Haluan jakaa yhden opintojani varten kirjoittamistani esseistä myös täällä kahdesta syystä. Ensinnäkin, aihepiiri liippaa todella läheltä viime aikojen pohdintoja (kurssin nimi oli itsensä johtaminen) ja toisekseen, kuinka siistiä, upeaa ja älyttömän mielenkiintoista on saada opiskella tällaisia asioita! Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tähänastinen opiskelu on ollut vain ja ainoastaan ihanaa ja innostavaa. Rakastan opiskelua, rakastan opiskella tätä alaa. Tästä hieman alkuperäisestä muokatusta tekstistä olen jättänyt pois muutaman omaa työtäni käsittelevän osuuden.
1 JOHDANTO
”You often feel tired, not because you´ve done too much, but becase you´ve done too little of what sparks a light in you.” (Tuntematon)
Sydänmaanlakan (2010, 3–4) mukaan kaikki johtaminen alkaa itsensä johtamisesta. Hänen mukaansa itsensä johtamisessa on kyse hyvinvoinnin tavoittelusta sekä itsensä toteuttamisesta. Älykästä itsensä johtamista on se, että ihminen tekee parhaansa oman hyvinvointinsa kehittämiseksi.
Sydänmaanlakka (2010, 9) alleviivaa, että meidän on keskityttävä kokonaiskuntoisuuteemme. Kokonaiskuntoisuudella hän tarkoittaa sitä, että meidän tulee huolehtia tehokkuudestamme, uudistumisestamme ja hyvinvoinnistamme sen kaikilla osa-alueilla eli fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, henkisesti ja ammatillisesti.
Itsensä johtaminen kulkee mukana koko elämän. Kun ihminen tuntee omat voimavarat, vahvuudet, ominaispiirteet ja voimavarat, voi hän myös paremmin johtaa muita ja kehittää itseään. Itsensä johtamisessa pyrkimyksenä on ymmärtää omaa itseään, arvojaan, toiveitaan, vahvuuksiaan ja näiden kautta löytämään itselle paras mahdollinen strateginen suunta. (Hietaniemi & Niemi 2022, ”Ensin pitää tuntea itsensä”.)
Itsensä johtaminen muuttui omalla kohdallani sanoista konkretiaksi jo lukioaikana, kun muutin kotoa vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan 16-vuotiaana. Luokkakavereiden pohtiessa huoneiden siivousta ja vanhempien auton lainaamista, minä laskin poikaystävän, nykyisen aviomiehen, kanssa rahoja vuokraan ja viikon ruokiin opiskelun ohella. Vapaus lisääntyi vastuun kanssa käsi kädessä ja onnekkaasti toinen toistamme tukien saimme jännittävän, uudenlaisen arjen toimimaan, vaikka se ei aina helppoa tai yksinkertaista ollutkaan.
Toinen merkittävä, ja ensimmäistä ehdottomasti tietoisempi, etappi itsensä johtamisen polulla astui eteeni, kun sosionomiopintojen ensimmäisenä vuonna tulin toiveideni mukaisesti äidiksi. Arki keikahti taas eri asentoon ja palikat oli soviteltava uudelleen yhteen. Yhä edelleen näiden vuosien jälkeen olen sitä mieltä, että esikoiseni lisäksi sain myös työkalut itseni johtamiseen, arjen ajankäytön optimointiin ja roppakaupalla lisää tehokkuutta ajankäyttöön. Kaikenlaisen toiminnan optimointi ja arjen sujuvuuden tavoittelusta tuli intohimoni!
Kuten kaikella, myös tällä innostuksella on kääntöpuolensa. Aika ajoin olisi hyvä pystyä hellittämään, heittämään hanskat tiskiin ja vain hengittelemään. Minun on usein vaikea irrottautua arjen askareista ja velvollisuuksista, ottaa tilaa itselleni ja omalle hyvinvoinnille ja jättää tehtävälista odottamaan seuraavaa hetkeä. Maailmassa, jossa on niin paljon mistä innostua, on välillä vaikea pysähtyä vetämään henkeä. Olen tietoisesti pyrkinyt hidastamaan ja terävöittämään katsetta niihin asioihin, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä. Olen kirkastanut arvojani ja miettinyt, näkyvätkö ne todella arjessani. En haluaisi, että hetket lipuvat ohi huomaamatta siksi, että mietin tehtäviä asioita tai sitä, miten jonkun asian voisi hoitaa vielä kätevämmin. Toivon voivani oppia ankkuroitumaan tähän hetkeen, hidastamaan ja hengittelemään vähentäen näin kiireen ja levottomuuden tuntua.
Jos esikoinen liki kymmenen vuotta sitten toi tullessaan minulle toimiini tehokkuutta ja tiitteryyttä, reilu vuosi sitten syntynyt kuopus toi tullessaan toiveen rauhasta ja kaikesta hitaammasta. Arjen palikoita nyt hoitovapaalla uudelleen kasaillessa haluan olla huolellinen. Tällä kertaa toivon, että palikoiden joukosta löytyy jatkossa myös niitä asioita, jotka ovat hyväksi sielulle ja mielelle pelkän kalenterin tai tavoitelistan sijasta. Tekemällä enemmän kaikkea sellaista, joka ei välttämättä tähtää tehokkuuteen ja tuottavuuteen, toivon voivani paremmin, jaksavani paremmin ja näkeväni päivittäin maailmasta kaikki sen värit. Uskon, että luovuuden ja mielen vapauden ruokkiminen vapauttaa tilaa, luo uusia ideoita ja tätä kautta lisää hyvinvointia. (Lisääntynyt hyvinvointi näkynee lopulta myös tehokkuudessa ja tuottavuudessa, uskon, vaikka se ei tässä elämänmittaisessa itseni johtamisen projektissa tavoitetila olekaan.)
Ryynänen, Simonen ja Karkkola (2020, 257) nostavat esiin tärkeän huomion siitä, että psykologiset perustarpeiden toteutumiseen huomion kiinnittäminen työelämässä ei ole mikään ohimenevä trendi, vaan merkittävä mahdollisuus kohentaa niin yksilön kuin koko organisaationkin hyvinvointia, motivaatiota ja työssä jaksamista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Nämä kaikki puolestaan ovat tekijöitä, jotka lisäävät organisaation kilpailukykyä ja menestystä. Mietin, että sama kaava on havaittavissa tässä omassa kehityskohdassanikin. Uskon, että kes-kittymällä siihen, että voin kokonaisuutena hyvin, se heijastuu myös koko perheeseen ja töihin palatessani myös rooliini työpaikalla.
2 OMAN HYVINVOINNIN LISÄÄMINEN HITAUTTA VAALIMALLA JA LUOVUUTTA RUOKKIMALLA
Itseni johtamisen kehittämiskohteeni ydin tulee hyvin ilmi johdannon lainauksesta: väsymyksen, uupumuksen tai apatian kokemukset voivat johtua myös muusta kuin siitä, että olisi tehnyt liikaa töitä, nukkunut liian vähän tai syönyt huonosti kiireessä päivästä toiseen. Joskus vetämätön tunne ja arjen harmaus voikin johtua siitä, että olemme unohtaneet ruokkia luovuuttamme, sieluamme ja niitä ihmiskehon ja -mielen sopukoita, jotka janoavat kaunista, inspiroivaa, hidasta, hiljaista ja soljuvaa. Kaikkea sellaista, mikä tuntuu olevan vastakohtaista yhteiskunnan ja vaikkapa työelämän vaatimuksille: nopeammin, tehokkaammin, ympäri vuorokauden ja aina tavoitettavissa. Sydänmaanlakka (2010, 27) on samoilla linjoilla todeten, että nopeasti muuttuva työympäristö vaatii joustavuutta, nopeaa reagointia, luovuutta ja vaatii kykyä uudistua jatkuvasti. Mielestäni nämä vaatimukset eivät rajoitu vain työpaikan ovien taakse, vaan ulottuvat ihmisen elämän kaikille osa-alueille.
Tässä maailmassa, tänä päivänä, on välillä haastavaa pysähtyä. Ja jos onnistuukin luomaan tyhjää tilaa ensin kalenteriin ja sitten mieleen, tyhjällä on taipumus täyttyä hyvin nopeasti. Jatkuvat ärsykkeet jatkuvalla syötöllä päivästä toiseen kuluttavat kenet tahansa ohueksi ja ponnettomaksi. Sydänmaanlakka (2010, 29) huomauttaakin aiheellisesti, että itsensä löytämisen ja toteuttamisen teemat ovat yksilölle vaikeita. Huolimatta toiveesta pystyä toteuttamaan itseään kokonaisvaltaisesti, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei olekaan niin itsestään selvää kiireisen elämän keskellä.
Kun mietin tavoitetilaa, johon tähtään, ajattelen tavallista arkea, sillä arjestahan suurin osa elämästämme koostuu, ja minä todella haluan rakentaa itselleni ja perheelleni kestävää arkea. Sellaista, josta ei tarvitse elää viikonloppua odottaen ja seuraavaa lomaa varaillen, vaan joka jo itsessään vaalii hyvinvointia ihan joka päivä. Tavoitteideni mukainen arki innostaa, inspiroi, maadoittaa ja tarjoaa mahdollisuuksia elpyä. Arjen rutiinit kotona, töissä ja opintojen parissa rullaavat omalla painollaan ja vastuut on jaettu selkeästi. Arkisen aherruksen lisäksi päivistä löytyy väljyyttä, koska valitsen tietoisesti vaalia hetkiä, jotka tarjoavat mahdollisuuden keskittyä ja hidastaa. Päiviin mahtuu sellaista huolenpitoa minusta itsestäni, joka hoitaa ihmistä kokonaisuutena: käyn aikuisbaletissa ja tartun kirjaan, kävelen paikasta toiseen aina kun voin. Teen yhtä asiaa kerralla ja lopetan viimein itselleni valehtelun, sillä oikeasti multitasking on suuri huijaus. Somettomat päivät ja puhelinparkki perheiltojen ajaksi ovat ehdottomia. Jatkuva uutisvirran selaaminen ei tee hyvää mielelle eikä keskittymiskyvylle. Olen viime aikoina myös jättänyt tietoisesti äänikirjan pois sellaisista hetkistä, joihin se on ennen automaattisesti kuulunut, ja sen sijaan keskittynyt vain itse tekemiseen; oli se sitten kasvojenpesurutiini iltaisin tai kasvisten pilkkominen ruoka-aikaan.
Palaan huhtikuussa töihin ja toivon voivani viedä näitä ajatuksia myös työpöytäni ääreen. Ryynänen ym. (2020, 247) nostavat esiin esihenkilötyön muutoksen auktoriteettiasemasta lähemmäksi työntekijää. Heidän mukaansa esihenkilön on tuettava työntekijöiden tarvetta autonomiaan työelämässä antamalla enemmän vapautta ja vastuuta työhön vaikuttamisen näkökulmasta. Uskon, että henkilökohtaisesi saan omalta esihenkilöltäni ihan varmasti tukea kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Myös puolisolta kotona saatu tuki on tärkeää, mutta loppujen lopuksi näen asian niin, että suurin osa kehittämistä vaativista asioista on minusta itsestäni kiinni. Sydänmaanlakka (2010, 30) toteaakin, että harvoin kyse on tiedon puutteesta, vaan tiedon viemisestä käytäntöön ja haasteet löytyvät tahtomisesta ja itsekurista. Hänen mukaansa itsensä johtaminen vaatii konkretian lisäksi jämäkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
3 POHDINTA
Oli äärimmäisen hedelmällistä pohtia itsensä johtamista systemaattisemmin ja teorian kautta. Tuntuu, että tämä tehtävä tuli kuin tilauksesta! Teema on läheinen ja tärkeä, silti on ihana huomata, että todellakin aiheesta kuin aiheesta voi aina oppia uutta ja syventää osaamistaan. Huomasin myös sen, että myös muutokset minussa itsessäni, kasvu ihmisenä ja eletty elämä heijastelee sitä, miten aihetta lähestyn. Esimerkiksi nyt tämän hetken minä lähestyy teemaa kovin eri tavalla mitä ammattikorkeakouluaikana. Tämä lempeämpi, vähemmän vaativa näkökulma tuntuu hyvältä.
Kun aloin kirjoittamaan tätä esseetä, Yle julkaisi samoihin aikoihin Vesa Marttisen (22.1.2023) kirjoittaman jutun Mari Valonmerestä. Valonmeri on entinen toimittaja, nykyinen yritysvalmentaja ja tietokirjailija, joka julistaa herkkyyden olevan häpeän sijasta voimavara. Häneltä julkaistaan tämän vuoden alussa kirja Herkät johtajat ja tulin tästä tiedosta kovin iloiseksi. Kirja ei ehtinyt lähdemateriaaliksi tähän tehtävään, mutta tein siihen jo varauksen kirjaston varauspalvelun kautta.
Mielestäni tämänkaltainen uutisointi ja herkkyyden esiin nostaminen positiivisen kautta viestii siitä, että ihmisillä on tämänhetkisessä maailmassa kaipuu ja tarve pitkään vallinneen tehokkuusajattelun sijasta, tai ainakin lisäksi, myös pehmeämmille arvoille. Meitä kaikkia tarvitaan, ja jokaisen hyödyntäessä omia vahvuuksiaan, olemalla kokonainen itsensä elämän kaikilla osa-alueilla, päästään varmasti parhaaseen lopputulokseen niin yksilön, yhteisön kuin koko yhteiskunnankin kannalta.
Hietaniemi ja Niemi (2022, ”Ensin pitää tuntea itsensä”) nostavat esiin ensisijaisen tärkeän huomion itsensä johtamiseen liittyen toteamalla, että jotta voi johtaa itseään, tulee ihmisen tuntea itsensä. Siihen tähtään tämän itseni johtamisen projektin myötä: nyt oikeasti huomaan, tunnistan ja ymmärrän sitä puolta itsessäni, joka kaipaa hidastamista ja hetkeen tietoisesti asettumista. Se piirre on ihan yhtä arvokas kuin mikä tahansa muukin piirteistäni, ei vain ärsyttävä, välillä itsestään muistuttava tahdin hidastaja. Aina ei tarvitse tähdätä tehokkuuteen tai johonkin tiettyyn lopputulokseen. Arvokkain resurssi on aika, ja sitä haluan vaalia.
LÄHTEET
Hietaniemi, J. & Niemi, A. 2022. Itsensä johtajat. Just sopivasti menestystä. Art House Oy. Viitattu 22.1.2023. Saatavissa: https://www.ellibslibrary.com/reader/9789518849080.
Marttinen, V. 22.1.2023. Mari Valonmerellä on supervoima, jota tämän päivän työelämä kipe-ästi kaipaa. Yle. Viitattu 24.1.2023. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20013424.
Ryynänen, J., Simonen, A. & Karkkola, P. 2020. Psykologiset perustarpeet työelämässä – autonomian edistämisellä kohti työn imua. Työelämän tutkimus. 18(3), 246–260. Viitattu 22.1.2023. Saatavissa: https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/97977/55987?ac-ceptCookies=1.
Sydänmaanlakka, P. 2010. Älykäs itsensä johtaminen. Näkökulmia henkilökohtaiseen kas-vuun. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Alma Talent Oy. Saatavissa: Storytel.
