Raha on pyörinyt mielessä erityisesti siksi, että hoitovapaakassa on kaavittu pohjia myöten nuolijalla puhtaaksi ja siksi, että syyskuussa meillä on taas kaksi työssäkäyvää aikuista yhden sijasta. Valehtelisin jos väittäisin, että en ole helpottunut, sillä tuleva muutos on rahallisesti aika huomattava. Lastenhoidon tuki on ollut kuntalisineen nettona noin 500€ kuukaudessa. Samaan aikaan olen kovin voitonriemuinen: me varauduimme, osasimme, pystyimme, jaksoimme! Se, että onnistuu isoissa oman perheen taloudenhallinnan kokonaisuuksien toteuttamisessa on äärimmäisen palkitsevaa. Ja sitten – olen myös vähän haikealla mielellä.
Nimittäin se, että rahallisesti on helpompi hengittää, tarkoittaa sitä, että perheen pienin aloittaa päivähoidossa. Se on samaan aikaan ihanaa ja raastavaa, riipivää ja riemullista. Huomaan, että tämäkin etappi tuntuu toisen lapsen kohdalla vähän loivemmalta. Me tiedämme, että tästäkin selvitään, me kaikki totumme, lapsi oppii ja nauttii, löytää leikkikavereita ja luotettavia aikuisia. Me saamme syödä lounaamme rauhassa ja juoda kahvimme kuumina. Ja rehellisesti sanottuna vakavan allergiadiagnoosin jälkeen tuntuu hoidon aloittamisen mukanaan tuoma elämänmuutos aikalailla pienemmältä pahalta.
Kaksi vuotta ja yhden kuukauden päälle pikkuinen sai olla vain kotona, se on pitkä pätkä. Silti sinnikäs ääni nakuttaa päässäni ja huomauttaa, että sehän on myös yksitoista kuukautta vähemmän mitä veljensä sai. Eihän maailmassa mikään mene tasan, kyllä minä sen järjellä ymmärrän. Kunpa vain sydänkin käsittäisi.
Me olemme käyttäneet lähestulkoon kaikki säästömme ja astelemme uuteen arkeen lompakko kevyenä, mutta ääriämme myöden täynnä onnea ja iloa, kiitollisuutta siitä, että tämä oli mahdollista. Olemme sanoneet paljon ei, itsellemme ja tietysti välillä myös esikoiselle. Olemme tehneet näkyväksi sen, että usein tässä maailmassa ajan valitsemalla menettää rahaa. Että arvoasteikossa meille aika on rahaa korkeammalla, mutta että arvojen mukaisten valintojen tekeminen vaatii usein vaivaa, joskus epämukavuutta tai ainakin sinnikästä sumplimista, eikä mikään näistä riitä loputtomiin rahan pyörittämässä maailmassa.
On hyväosaisen ihmisen puhetta todeta, että tämä oli arvovalinta, silti sellainen se meille oli. Varauduimme hyvissä ajoin, säästimme ja suunnittelimme tarkasti. Olemme nieleskelleet asuntolainojen korkojen noustessa ja kiittääneet tuuria loistavasta sähkösopimuksesta. Olemme karsineet käytännössä kaikesta mahdollisesta arkisesta ja sitten olemme vaikkapa kieltäytyneet festareista tai pidemmästä reissusta ystävän luo. Silti arkemme on jatkunut hyvänä, turvallisena ja tavallisena. Se on äärettömän suuri onni.
Pian arki jatkuu, toivottavasti edelleen hyvänä, turvallisena ja tavallisena. Taloudellisesti liikkumavaraa on enemmän, mutta ajallisesti vähemmän, ja näin sen on nyt oltava. Aikaa vai rahaa – tuntuu, että vuodesta toiseen pyörimme tämän saman teeman äärellä. Valinta on aina selvä, mutta ei missään nimessä helppo.
Lue tästä: Ajatuksia vuodelta 2017
