keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

24h tästä elämästä

tiistai 14.6.201619.00 Hipsuttelimme Väinön kanssa kahdestaan kellariin saunaan, eväänä oli pillimehu ja mukana vesileluja. Uudessa saunassa on lasiovi, ihanaa! Väinö voi hyvin läträtä ja lontrata pesuhuoneen puolella itsekseen kun itse vielä heittelee löylyä. Hiustenpesu on edelleen pienen miehen mielestä ehkä kamalinta ikinä, mutta kattokärpäsiä katselmalla siitäkin selvitään.
19.30 Rasvaukset, avaruusyökkärit päälle ja iltapalaksi smoothieta ja karjalanpiirakkaa.
20.00 Hammaspesujen jälkeen ukko on unilla. Hilpeyttä herätti äidin käheällä kurkkukipuäänellä laulama iltalaulu :D
20.20 Jukka lähti pelivuorolle, itsehän otin jääkaapista kylmän oluen ja pistin Netflixin pyörimään.
23.00 Innokas pelimies saapuu kotiin (!), vähän meinasi jo huoli herätä.
23.30 Hampaiden pesulle ja sänkyyn lueskelemaan. Sain valmistujaislahjaksi kirjan, ihanaa!
keskiviikko 15.6.2016
00.20 Väinö huutaa sängystään äitiä, haluaa meidän viereen ja sinne hän on tervetullut. Pieni pörriäinen kaivautuu poikittain meidän väliin ja alamme kaikki nukkumaan. Unettomuuskausi on omalta osaltani onnellisesti ohi, seuraavaa odotellessa.
02.30 Sängyn jalkapäähän mönkinyt Väinö mätkähtää lattialle. Päiväpeite on onneksi pehmentämässä, ja Vääppy toteaakin vain, että oho! Jatketaan unia.
09.56 Väinö herää ja me myös, Jukka käskee arvailmaan kellonaikaa. Koskaan en olisi osannut arvata oikein. Kymmenen! Siis nukuimme kymmeneen! Yhdellä herätyksellä! Wohooo!!
10.30 Päivähoidonohjaaja soittaa, Väinö pääsi juuri sinne ryhmikseen, johon haimmekin. Olemme todella onnellisia.
11.00 Aamukahvia, smoothieta, karjalanpiirakkaa.. Väinö haluaa aamupalan jälkeen leikata saksilla. Kovin juttu tällä hetkellä. Ja leikkaaminen sujuu vallan mainiosti, hän on todella näppärä sormistaan. Ennen kuin hän edes käveli, päämäärätietoisesti mönkeröi Seinäjoen kotona aina yhteen keittiön nurkkaan touhuilemaan, hieman hämmästelimme nurkan kiinnostavuutta, mutta emme osanneet epäillä mitään. Muutaman päivän kuluttua voitonriemuisena Väinö esitteli irti pyörittelemäänsä ruuvia. Se oli lähtöisin keittiönpöydästä. :D
12.-13.00 Siivoillaan, Jukka imuroi ja me Väinön kanssa tanssahtelemme meidän huoneessa. Reilu peli!
14.00 Nuorin pikkuveljeni tulee tyttöystävänsä kanssa kyläilemään. Saamme tuparilahjaksi ihanan, tisetehdyn kortin ja kukkia ulos. Juodaan kahvia ja sitten minut ja Jukka passitetaan treffeille. How cool is that?! Väinö ja nuoripari jäävät leikkimään.
14.30 Uuniperunaa Nannennamnamissa. 10/10.
15.00 Haemme kukkakaupasta amppelin, eihän lahjakukkien voi antaa yksin porraspielessä kököttää!
16.-17.00 Väinö leikkii innoissaan, minä viikkailen pyykkiä ja Jukka kokkaa. Vieraat lähtevät huristelemaan kotiin päin.
17.00 Pikku Kakkonen ja ruoka.
18.00 Lähdemme Meripuistoon, mutta päädymmekin viltin kanssa rannalle. Lapset leikkivät ja uivat uikkareilla, minä palelen farkuissa ja neuletakissa. Soitan mummulle, sovitaan Himanka-treffit seuraavalle päivälle.
18.30 Jätskille! Yritämme Jukan kanssa ovelasti puhua englanniksi jätskikiskamahiksesta, mutta Väinö haistaa heti mistä on kyse. Youtube-video ja jätskiauto selittävät tämän yllättävän osaamisen :D
19.00 Jätskin päälle kotona vielä vihersmoothieta iltapalaksi, yökkärit päälle ja iltapesut.
20.00 Jukan nukutusvuoro.
21.00 Jukka lähtee lenkille, ja minä istun läppärin kanssa sohvalla.

Ihana päivä! <3