tiistai 9. tammikuuta 2018

Muutama mielen päältä


- Tänään luonto näytti parastaan pitkän pimeän ajanjakson jälkeen. Kotimatkalla töistä pysähdyttiin ottamaan kuvia ja kierrettiin maisemareitin kautta. Niin kaunista! Meinasin aivan pakahtua kaikista niistä väreistä.

- Arki tuntuu aivan täydellisen ihanalta, elämä oikealta. Bioroskis saattaa vähän haista, eikä puhtaita pyykkejä ole vielä saatu kaappeihin asti, mutta silti. Ihana olla kotona, omalla perheellä, omissa hommissa. Loma on ihanaa, mutta arki ehdottomasti parasta. Hetken räpiköinti pisti suunnittelemaan ja nyt on viikkoaikataulu ja vastuun jakamisen tehty, kaikki rullailee omalla painollaan. Oi autuutta.

- Kuinka vaikeaa on tallettaa käteistä rahaa pankkiin?! Olen kuullut, että hankalahkoa joissakin paikoissa, pienillä paikkakunnilla varsinkin. Minä onnistuin lopulta lounastauon aikana Kälviän Osuuspankissa, kolmas kerta toden totutusti kertoi.

- En ostanut viikonlopuksi viiniä, vaan tulin kotiin kukkakaupan kautta. Kukkakaupoissa on niin ihana asioida, niissä tulee aina sellainen etuoikeutettu ja hemmoteltu olo. Ostaa nyt kukkia, kaupasta! Ihan vain huvin vuoksi! Omaksi iloksi! Silkkaa hemmottelua.

- Aloitin työkaverin innostamana vihdoin Bullet Journalin ja olen niin innoissani. Taisin sanoa Jukalle (ehkä hieman mahtipontisesti), että tämä tulee muuttamaan elämäni. Mutta sellainen tunne tuli, ja tunteeseen on usein luottaminen. Oi, kaikki listat, suunnitelmat, aikataulut, unelmat ja haaveet, budjetit ja ruokalistat - kaikki samassa paikassa, kauniiden kansien välissä. Täydellistä.

- Luulen, että jokaisella vanhemmalla on joku inhokki iltasatukirja, jota lapsi tietysti rakastaa sydämensä pohjasta. Meilläkin on sellainen. Ja minä vielä ostin sen itse! Eurolla, kirjaston poistomyynnistä. Siinä kirjassa on yli 300 sivua traktoreita. Valokuvia traktoreista, monta sataa eri mallia eri aikakausilta ja niiden kaikkien tekniset tiedot pikkutarkasti selvitettynä.
"Vuoden 1987 malli kehitettiin vuoden 1982 mallin pohjalta, mutta siinä on enemmän.." "Hevosvoimia, hevosvoimia äiti!"

Katson sivun tietoiskua ja toden totta. Hevosvoimia on enemmän. Tai niin ainakin luulen, hv kun voi tarkoittaa paljon muutakin.