Tänään kalenterissa luki Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittämisen koulutus. Olin väärässä paikassa ja tuntia liian aikaisin! Jotenkin tyypillistä tälle alkusyksylle. Koulupäivät ovat onnettoman lyhyitä, mistään ei saa otetta ja laiskottaa. On vaikea ryhtyä mihinkään, kun projektit ovat joko aivan alkutekijöissään tai sitten pitäisi jatkaa siitä, mihin jäi ennen kesälomaa.
Kuten lähes poikkeuksetta, ei huonoa ilman hyvää. Ehdin hyvin ennen koulutuksen alkua lukea tämän päivän Hesarin, ihana harvinainen herkku! Silmiin pompsahti juttu myötätunnosta. Myötätuntoa tutkinut professori Anne Birgitta Pessi toteaa, että myötätunnon osoittaminen on riippuvaista siitä, kokeeko ihminen tilanteen niin, että hänellä on varaa auttaa ja toimia jonkun toisen hyväksi. Pessin mukaan kun ihminen on kasvatettu uskomaan olevansa rakkauden arvoinen, on hänen helpompi ajatella samaa toisista, eikä hän näin ollen myöskään ajattele auttamisen olevan pois häneltä itseltään.
Näitä ajatuksia pohdiskelin päivän aikana kuunnellessani puheenvuoroja siitä, kuinka esimerkiksi oikeusprosessissa on tärkeää eri toimijoiden välinen yhteistyö. Kuinka tärkeää on voida kysyä toista mielipidettä työkaverilta tai toisen ammattikunnan edustajalta. Se ei ole vain ja ainoastaan työntekijän etu, vaan aina myös asiakkaan. Niin kauan kuin ihmiset tekevät työn, on otettava huomioon inhimillisyys ja sen mukanaan tuomat erehdykset. Toisen mielipiteen kysyminen ei ole epävarmuutta tai typeryyttä, se on mielestäni kaikkea muuta.
Moniammatillista yhteistyötä painotetaan lähes jokaisella ammattikorkean tunnilla, siitä puhutaan koulutuksissa ja seminaareissa, media ottaa asiaa esille ja jokainen tietää, että siihen tulisi pyrkiä. Mutta mitä tuo termi tosiasiassa pitää sisällään? Kuinka moni moniammatillisen yhteistyön perään kuuluttava todella tietää, mitä kaipaa ja millä keinoin sen voi saavuttaa?
Me olemme käsitelleet aihetta yhdellä valinnaisella kurssilla muistaakseni neljän tunnin ajan. Se on jo paljon, sillä ne, jotka kurssia eivät valinneet, ovat ehkä edelleen pelkän termin heittelyn varassa. Moniammatillinen yhteistyö on vain sana muiden joukossa, jotain, joka kuulostaa hyvältä, mutta joka ehkä kuitenkin on hieman pimennossa. En voi olla miettimättä, että onko se samaa myös jo työelämässä oleville? Onko tietoa siitä, mitä toimiva moniammatillinen tiimi vaatii pelatakseen hyvin yhteen? Tiedetäänkö keinoja luoda ja ylläpitää ammatillisia verkostoja? Toki työ opettaa, mutta en usko, että tämän asian tärkeyttä voi liikaa korostaa jo koulutuksen aikana puhumattakaan asiaan syventymistä työelämän kentillä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitseva mustasukkaisuus omasta ammatista ja oman ammattikunnnan taidoista alkaa pikkuhiljaa hiipua. Ei voida enää vetää suoraviivaisia rajoja eri ammattikuntien osaamisten välille eikä erotella tarkkoja tehtäviä sinulle ja minulle perusteena edustamamme ammattikunta. Eri toimijoiden kenttä on iloinen sekoitus kokemusasiantuntijaa, kolmatta sektoria, julkista puolta ja erilaisia asiantuntijoita sekä vapaaehtoisia. Tämän seurauksena on välttämätöntä, että ryhdytään ajattelmaan hieman uudella tavalla.
Toivon, että ajatus yhteisestä päämäärästä, olkoon se sitten lapsen etu tai joku muu, kannustaisi ihmisiä toimimaan yhdessä. Pyytämään apua epäroimättä tai ajattelematta sen olevan omaa ammattitaidottomuutta tai kyvyttömyyttä hoitaa asioita loppuun saakka. Tarjoamaan apuaan vilpittömästi ja kaikella sillä asiantuntijuudella, joka käytettävissä on niin resurssien kuin lainkin puitteissa. Me kun olemme yhdessä niin paljon enemmän.
