Rahasta ja ajasta

Aloitin kirjoittamaan Instagramin puolelle hajanaisia huomioita kesästä, rahasta ja ajasta. Säästämisestä ja kuluttamisesta, elämyksistä ja onnesta. Normaalista ihmiselosta, johon kuuluu valintojen tekeminen, priorisointi ja se, että aina kaikkea ei voi saada. Ajatuksia alkoi kuitenkin tulvia sellaisella voimalla, että meinasin jäädä sen vyöryn alle, siispä päätin avata ajatuksia vähän pidemmästi tänne. 

Raha on pyörinyt mielessä erityisesti siksi, että hoitovapaakassa on kaavittu pohjia myöten nuolijalla puhtaaksi ja siksi, että syyskuussa meillä on taas kaksi työssäkäyvää aikuista yhden sijasta. Valehtelisin jos väittäisin, että en ole helpottunut, sillä tuleva muutos on rahallisesti aika huomattava. Lastenhoidon tuki on ollut kuntalisineen nettona noin 500€ kuukaudessa. Samaan aikaan olen kovin voitonriemuinen: me varauduimme, osasimme, pystyimme, jaksoimme! Se, että onnistuu isoissa oman perheen taloudenhallinnan kokonaisuuksien toteuttamisessa on äärimmäisen palkitsevaa. Ja sitten – olen myös vähän haikealla mielellä. 

Nimittäin se, että rahallisesti on helpompi hengittää, tarkoittaa sitä, että perheen pienin aloittaa päivähoidossa. Se on samaan aikaan ihanaa ja raastavaa, riipivää ja riemullista. Huomaan, että tämäkin etappi tuntuu toisen lapsen kohdalla vähän loivemmalta. Me tiedämme, että tästäkin selvitään, me kaikki totumme, lapsi oppii ja nauttii, löytää leikkikavereita ja luotettavia aikuisia. Me saamme syödä lounaamme rauhassa ja juoda kahvimme kuumina. Ja rehellisesti sanottuna vakavan allergiadiagnoosin jälkeen tuntuu hoidon aloittamisen mukanaan tuoma elämänmuutos aikalailla pienemmältä pahalta. 

Kaksi vuotta ja yhden kuukauden päälle pikkuinen sai olla vain kotona, se on pitkä pätkä. Silti sinnikäs ääni nakuttaa päässäni ja huomauttaa, että sehän on myös yksitoista kuukautta vähemmän mitä veljensä sai.  Eihän maailmassa mikään mene tasan, kyllä minä sen järjellä ymmärrän. Kunpa vain sydänkin käsittäisi. 

Me olemme käyttäneet lähestulkoon kaikki säästömme ja astelemme uuteen arkeen lompakko kevyenä, mutta ääriämme myöden täynnä onnea ja iloa, kiitollisuutta siitä, että tämä oli mahdollista. Olemme sanoneet paljon ei, itsellemme ja tietysti välillä myös esikoiselle. Olemme tehneet näkyväksi sen, että usein tässä maailmassa ajan valitsemalla menettää rahaa. Että arvoasteikossa meille aika on rahaa korkeammalla, mutta että arvojen mukaisten valintojen tekeminen vaatii usein vaivaa, joskus epämukavuutta tai ainakin sinnikästä sumplimista, eikä mikään näistä riitä loputtomiin rahan pyörittämässä maailmassa.

On hyväosaisen ihmisen puhetta todeta, että tämä oli arvovalinta, silti sellainen se meille oli. Varauduimme hyvissä ajoin, säästimme ja suunnittelimme tarkasti. Olemme nieleskelleet asuntolainojen korkojen noustessa ja kiittääneet tuuria loistavasta sähkösopimuksesta. Olemme karsineet käytännössä kaikesta mahdollisesta arkisesta ja sitten olemme vaikkapa kieltäytyneet festareista tai pidemmästä reissusta ystävän luo. Silti arkemme on jatkunut hyvänä, turvallisena ja tavallisena. Se on äärettömän suuri onni.

Pian arki jatkuu, toivottavasti edelleen hyvänä, turvallisena ja tavallisena. Taloudellisesti liikkumavaraa on enemmän, mutta ajallisesti vähemmän, ja näin sen on nyt oltava. Aikaa vai rahaa – tuntuu, että vuodesta toiseen pyörimme tämän saman teeman äärellä. Valinta on aina selvä, mutta ei missään nimessä helppo.

Lue tästä: Ajatuksia vuodelta 2017

Kulunut kuukausi 5/23

Ihanaa:

Synttäriviikonloppu kaikkinensa! Parasta oli, kun äiti leipoi kakun ja mun molemmat isovanhemmat tuli synttärikahveille ja sen lisäksi jokainen sisarusparven palanen oli kotikotona paikalla. Ilta vapaalla oli myös ihana, tarpeellinen ja kauan kaivattu. Toholammilla on sellainen kodin ihmeellinen taika, kuuluvuuden tunne — se ei katoa, vaikka oikeasti paikkakunnalla asumisesta on yli kymmenen vuotta, reilustikin.

Olisi saanut jäädä väliin:

Vähän vaivaa, että tämä juttusarja kuulostanee usein sairauskertomukselta, mutta sellaistapa se lapsiperhe-elo välillä on. Onneksi muutakin, mutta toukokuussa lähinnä sairastelua yksi toisensa jälkeen, vuoronperään ja yhtä aikaakin. 

Olisi voinut ottaa uusiksi: 

Etäpäivät, ja onneksi on mahdollisuus ottaakin! Huhtikuu oli toimistokuukausi, mutta toukokuussa palasin tekemään suurimmaksi osaksi etätöitä ja se on kyllä ihanaa. Se, että työnantaja joustaa ja työt joustaa, on tosi arvokasta.

Niin ja näin:

Aika intensiivinen koko perheen yhdessäolo alkoi syödä naista (ja miestä). Mökkijutut mielessä, työt ja kaikenlaiset toipumiset hengästytti ja sai kaipaamaan väljyyttä monella tapaa. En pidä siitä tunteesta, että virtaus tyrehtyy. 

Parhaat naurut:

Pienempi lapsi puhuu taukoamatta ja ihan koko ajan, jatkuvasti! Uusia sanoja tulee hirmuista vauhtia ja aina me muut ei ihan pysytä perässä. Taas ajattelen mielessäni, että paras ikä ikinä. 

 

Kuukauden kohokohta:

Se, että sain täyttää 31. Elämä on hirmuisen hyvää juuri nyt, täyttä, intensiivistä ja vähän sotkuista, mutta ennen kaikkea hyvää ja ihmeellistä, värikästä ja kaikkien tunteiden kirjomaa. 

Kesäkuulta odotan: 

No sitä väljyyttä! Teen kesäkuun nelipäiväistä työviikkoa ja se tuntuu ihanalta. Puoli viikkoa lomaelämää, puoli viikkoa vähän ryhdikkäämpää. Uskon, että kesäkuusta tulee ihana. Nyt kirjoitan tätä oikeasti ensimmäisenä kesän lämpöiseltä tuntuvana iltana yksin kaupungilla. Lähdin treffeille itseni kanssa, toin yhdelle konjakille ja seuraavaksi vien leffaan. Kävelen kotiin läpi kesäisen kaupungin ja yritän saada mielen ja kropan oikeasti samaan paikkaan ja hengittämään vähän syvempään. 

31 ajatusta elämästä

Kirjoitin synttäriviikonlopun jälkeisenä päivänä kuvatekstin, jossa kerroin, että mielestäni on aina vähän mahtipontista kertoa elämässä oppimaansa. Sitten tietysti jaoin yhden luihin ja ytimiin painuneen ajatuksen siitä, että asiat eivät ole joko-tai vaan usein enemmänkin sekä-että ja kerroin,  että tuon ymmärtäminen on tehnyt kulkemisesta kevyempää. Ajatuksen jakaminen sysäsi kuitenkin liikkeelle pohdinnan siitä, että mitä oikeasti olen oppinut, tai mitä elämä on opettanut ja minä sitten ymmärtänyt, heti tai pitkin hampain vasta vähän myöhemmin. Aion siis olla mahtipontinen ja listata nämä asiat! En kaikkia, mutta yhden jokaisen elettyä vuotta kohti. 31 opetusta, olkaa hyvät ja onnea matkaan, lista on aika pitkä. 

1. Ja tästä pääsemmekin suoraan listan ensimmäiseen kohtaan: voit luottaa siihen, että kaikki muuttuu, koko ajan ja jatkuvasti. Ennen pyristelin vastaan, enää en ja se on tehnyt asioista paljon vähemmän väkinäisiä. 

2. Myös sinä muutut, opit, erehdyt ja kasvat, samoin ihmiset ympärilläsi. Näe vaivaa ja tahdo tuntea vanhatkin tuttavuudet tämän hetken silmin asettamatta heitä muinaisiin lokeroihin tai rooleihin.  

3. Aika on oikukasta, häilyväistä, harppauksittain etenevää ja kulussaan armotonta. Ainoa (ja vaikein) tapa pysyä hyvissä väleissä on keskittyä tähän hetkeen. Kerron itselleni jatkuvasti, että "nyt kaikki on hyvin", se auttaa vähän. Kuuntelin myös Eckhart Tollen Läsnäolon voiman ja rehellisesti sanottuna se sai nukahtamaan nopeammin, mutta myös herätti paljon kysymyksiä ja ajatusten alkuja. Luulen, että palaan siihen vielä. 

4. Uskon, että tuolla blogin sivupalkissakin lukee edelleen, että en kykene jättämään huonoa kirjaa kesken. Nykyään pystyn! En mielelläni, mutta tarvittaessa teen sen kyllä ja suosittelen rohkeasti samaa muillekin. Turha tuhlata aikaa sellaiseen, joka ei palvele. Ja nyt en tarkoita haastavia, työtä vaativia tekstejä, vaan niitä sellaisia, joista tulee paha olo tavalla tai toisella. Liian raakaa, pelottavaa tai surullista — anna olla! Jätä toiseen kertaan tai jätä iäksi. 

5. Kananmunia voi aika huoletta syödä päiväyksen jälkeenkin. Sanotaan, että pilaantuneen kyllä tunnistaa ja se pitää paikkansa.  

6. Muistaakseni Julia Thurén kirjoitti alunperin Saara Särmän käsitteestä elämän normihävikki ja otin sen heti omakseni. Elämään kuuluu hävikkiä, jota vastaan ei kannata taistella eikä siitä kannata ruoskia itseään. Oman elämäni normihävikkiä edustaa esimerkiksi kirjaston sakkomaksut. 

7. Älä oleta. Kysy, kerro, pyydä, toivo, kehu, kannusta ja tee tämä kaikki käyttämällä sanoja. Ihmiset eivät lue ajatuksia. Jos kuitenkin luet, on kohteliasta kysyä, ymmärsitkö lukemasi oikein. 

8. Sotku ja lika ovat eri asioita. Puhtaassakin kodissa voi olla sotkuista. 

9. Edelliseenkin liittyen, riman alentamisen opettelu tekee hyvää. Haluan ajatella tämän asian niin, että kun lapset näkevät aikuisen sopeuttavan omaa toimintaansa sen hetken voimavaroihin, käytettävissä olevaan aikaan ja muihin resursseihin, hekin osaavat tarvittaessa tehdä niin. Kun lapseni kasvavat, toivon, että sen sijaan että he pinnistelisivät viimeisillä voimillaan jonkin asian parissa, he olisivat saaneet mallin armon antamisesta itselle. Mallin riittävän hyvästä. Maailma opettaa vaatimukset varmasti, minun tehtäväni on opettaa kuinka niiden kanssa pärjätään. 

10. Huomaa tila. Tila ajatuksen ja toiminnan välissä, tila tunteen ja reaktion välissä. Tuo tila on harkinnalle. 

11. Kivatkin asiat kuormittaa, pohdi kokonaiskuormitusta. Mieti omalta kohdalta, mutta myös koko perheen kannalta: mitä saadaan aikaan kun jokaisen oma lyödään yhteen? Onko tilaa, aikaa ja voimavaroja yhteiselle? 

12. Häpeä syö hapen kaikesta, lopeta se. Ole kokonainen, tule näkyväksi kaikkine puolinesi. Etsi ihmisiä, jotka katsovat sinua lempeästi myös silloin, kun et ole parhaimmillasi. Tee sama muille. Älä odota täydellisyyttä, sillä ei ole mitään tekemistä ihmisyyden kanssa. 

13. Ymmärrä, että seksuaalikasvatus on paljon muuta kuin seksistä puhumista. Se on esimerkiksi sitä, että kutitusleikissä lopetetaan kun toinen tahtoo, ja että välillä varmistat, haluaako toinen jatkaa. Sitä, että ei pakoteta ketään jakamaan haleja ja pusuja. Sitä, että puhutaan asioista oikeilla nimillä, annetaan tarvittava tieto toimia oikein ja myös tarvittava rohkeus vaatia itselleen oikeaa kohtelua. Puhu rajoista ja kunnioita niitä, myös ja erityisesti lasten. 

14. Maailma on kaunis. Huomaa se. Jos et vielä osaa, mieti sitä Pinterestin kuvaa, jossa lukee vapaasti suomennettuna jotenkin näin: "elämme sinisellä planeetalla, jonka ydin on tulta ja jota kiertävä kuu liikuttaa meriä, etkä sinä usko ihmeisiin?" 

15. Ruoalla ei tarvitse olla nimeä eikä sitä tarvitse tehdä reseptistä. Se voi olla kokoelma erilaisia asioita lautasella ja se on ihan ok. 

Vedä henkeä, aikalailla puolivälissä mennään. 

16. Tee asioita myös ihan itse ja yksin. Tee niitä niin paljon, että lopulta et jätä mitään ihanaa tekemättä sen takia, että kukaan muu ei ehdi tai halua mukaan. 

17. Älä pyristele vastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että huono päivä voi ihan rehellisesti vain olla huono. Suhtaudu itseesi lempeästi, kuuntele mitä tarvit, jotta voisit mahdollisimman hyvin huonon päivän keskellä, mutta älä lähtökohtaisesti väkisin tieten tahtoen yritä vääntää matalapainetta muuksi. Silläkin on paikkansa ja viestinsä — ja lopulta se muuttuu kyllä. Ehkä jopa nopeammin kun pysähdyt kuuntelemaan minkä viestin se tuo mukanaan. 

18. Jos vauva on tyytyväinen, anna sen olla, älä muuta sen olosuhteita jos ei ole pakko! 

19. Jos taapero leikkii keskittyneesti itsekseen, anna leikkiä. Älä sekaannu, älä liiku.  

20. Jos et ihan ymmärrä, mitä lapsen taideteos esittää, pyydä pientä kertomaan kuvasta ja pian tiedät kysymättä suoraan.

21. Puhu rehellisesti ja kiertelemättä sun kuukautisista. Se on kaikkien etu tässä maailmassa, jonka väestöstä puolet on kohdullisia.

22. Ymmärrä myös, että aina ei tarvitse selittää kaikkea auki. Joskus riittää, että toteat. Omien voimavarojen kustannuksella ei tarvitse yrittää saada toisia ihmisiä ymmärtämään. Aina on niitä, jotka eivät ymmärrä vaikka kuinka selittäisit. 

23. Pyydä palvelua, hyödynnä ammattilaisten osaamista. Kiitä loistavasta asiakaspalvelusta sellaista saadessasi ja molempien päivä paranee varmasti. 

24. Herranjumala, mene ajoissa nukkumaan. Ole aikuinen, näytä mallia. Jatkuva univaje — not cool. 

25. Puhu lapsille siitä, miltä kehossa tuntuu. Miltä tuntuu väsymys, jännitys, missä asuu onni? 

26. Kehu itseäsi lasten kuullen, kehu kumppaniasi lasten kuullen, kerro ystävällisestä kohtaamisesta lasten kuullen. Nappaa pieni kainaloon ja katsokaa teitä yhdessä peilistä ja sano "katso kuinka ihania me ollaan".

27. Pysähdy miettimään, mikä tekee just sun ja teidän arjesta ihanaa. Pienillä asioilla voi olla iso merkitys kokonaisuuden kannalta. Puhukaa ääneen, kysy jokaiselta perheenjäseneltä ja toteuttakaa toiveita mahdollisuuksien mukaan. 

28. Vanheneminen on etuoikeus. 

29. Kun mietit elämän suuria ja vähän pienempiäkin päätöksiä, ajattele myös vähän pidemmälle. Viiden vuoden päähän, kymmenen. Esimerkiksi vauvavuoteen ladataan valtava paino, vaikka ne lapset on kotona aika paljon pidempään. Mieti, miltä toivot elämäsi näyttävän viiden vuoden päästä? Ketä istuu joulupöydässä? 

30. Asioita voi laittaa tietoisesti hetkeksi hyllylle odottamaan. Meillä siellä on ollut lepäämässä esimerkiksi pyrkimys tehdä jotain ihanaa perjantairuokaa alusta loppuun saakka itse, sen sijaan olemme kahlanneet läpi pakastealtaan pizzoja. Nyt kun pienin on kasvanut, hylly tyhjentynee tästä pian ja palautellaan perjantain lempihetki takaisin ohjelmaan. 

31. Listat, nuo elämää selkiyttävät ajatteluni selkärangat. Anna mahdollisuus: kauppalista, ruokalista, lista lahjaideoista ja hyväksi havaituista meikeistä nimi- ja sävytietoineen, lista kirjoista, jotka haluat lukea ja sarjoista jotka tahdot katsoa. Lista onnesta, lista iloista ja inspiraatioista, lista asioista, joista tahdot luopua tai joiden tilan tahdot muuttuvan. Kaunis paperi ja hyvä kynä tai naputa nopeasti puhelimen muistioon. 

Ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua luen näitä lempeästi hymähdellen. Terkkuja tulevaisuuteen, toivottavasti olen oppinut paljon lisää. 

Kulunut kuukausi 4/23

Ihanaa:

Pääsiäinen! Se oli kaikkea mitä toivoin ja opetti taas vähän lisää tästä elämästä. Olin haaveillut ja suunnitellut innoissani pääsiäisen ruokia, leivottavia ja muita herkuteltavia viikkotolkulla. Edellinen pääsiäinen pötköteltiin kotona koronassa koko porukka ja selvästi oli jäänyt käyttämätöntä inspiraatiota tuhlattavaksi. Suunnittelin täytekakun tekoa, erilaisia salaatteja ja vaikka mitä. Kun pääsiäisloman aika sitten koitti, olin niin väsynyt, poikki ja kertakaikkisesti tyhjää täynnä, että en saanut tehtyä mitään. Töiden aloittaminen vaati veronsa, uuden arjen aloittaminen kampitteli kerta toisensa jälkeen ja lievästi sanottuna pakka oli vähän levällään. 

Oli kuitenkin kovin onnellista huomata, että ei se minun tai kenenkään muunkaan pääsiäinen ole kiinni siitä, mitä on saatu aikaiseksi. Kaupasta saa ja riman voi suosiolla tiputtaa lattialle, aidosti iloitsin siitä, että osasin kuunnella sen hetkistä tilannetta ja yksinkertaisesti vain jättää tekemättä. Ei mikään itsestäänselvyys nimittäin! 

Mummolamatkailussa parasta on se, että tiedämme olevamme tervetulleita vaikka sitten tyhjin käsin. Sivuhuomautuksena todettakoon, että minusta on vähän epäreilua puhua pelkästään mummolasta, meilläkin kun on kourallinen valtavan ihania pappoja. Mummopappala on vähän pitkä, mutta onko parempiakaan ehdotuksia?

Olisi saanut jäädä väliin:

En todellakaan ajattele, että täysi kalenteri on mitenkään tavoiteltava asia, tai että haluaisin vastata kysymykseen kuulumisista, että kiirettä pitää. Huhtikuussa näin kuitenkin oli, puistattaa ajatellakin sitä värikoodattujen tapahtumien sekamelskaa, mikä perhekalenterin auetessa paljastui. Toukokuu on onneksi lomakuukausi! Siten siis, että aikuisilla ei ole mitään ohjattua, hoidetaan vain lapsen harrastukset ja pyritään pitämään kaikki muu minimissä. 

Olisi voinut ottaa uusiksi:

Työporukan illanistujaiset herkisti, nauratti ja piristi pitkäksi aikaa! Vaikka seuraavana aamuna rehellisesti sanottuna kyllä vähän väsytti, kun vaunuttelin lasten kanssa Kipparihallia kohti aamulla ennen kahdeksaa. Onneksi raikas aamuilma piristi ja toivottavasti saadaan merkittyä seuraava kerta kalenteriin pian!

Niin ja näin:

Uusi arki kaikkinensa. On niin paljon yhtä aikaa: innostusta, iloa, väsymystä, kaipuuta, ikävää, vapauden tunnetta, kärsimättömyyttä, tarmoa, puhdittomuutta, sotkua ja opettelua. Huhhuh! Välillä tuntuu, että ainoa lohtu on se, että pian tämäkin sujuu, kaikkeen tottuu, uusikin arki tulee olemaan jossain vaiheessa tavallista arkea. Ja uskon, että kun niin käy, se tuntuu lahjalta. 

Parhaat naurut:

Täytyy sanoa, että oli aika ikimuistoinen ensimmäinen työpäivä. Ehdin istua toimistolla vajaa tunnin, kunnes ilmoitin tyynesti esihenkilölle, että nyt minun täytyy lähteä kotiin, oksettaa. Ja niinhän se teki, aikamoista. Nyt jo naurattaa aikalailla.  

Kuukauden kohokohta:

En oikein voi uskoa tätä vieläkään todeksi, mutta kuin varkain vuosien haave toteutui paljon odotettua nopeammin ja meistä tulee mökkiläisiä! Merenrantatontti, punainen mökki, lasiveranta ja pieni suloinen sauna. Remonttia, uusia perunoita ja kuohuviiniä kirppikseltä ostetuista kristallilaseista. Olen niin onnellinen, että voisin poksahtaa. Ei oikein ole ollut ruokahaluakaan, kaikki on niin uutta ja jännittävää. 

Toukokuulta odotan: 

Ohjelmattomia iltapäiviä ja iltoja, mökkipuuhastelua ja kaikenlaisten aarteiden etsintää! Vähän myös lisää lämpöä, tämä kevät on kylmettänyt luut ja ytimet. 

Kevät on saapunut kaupunkiin

Minä kuulen lokit, 

haistan märän maan

– ja minä haistan meren. 

Aamulla aikaisin, kun kaikki muut vielä nukkuvat ja talo on hiljainen, painan ulko-oven kiinni. Kuulen sen tutun, turvallisen loksahduksen ja ajattelen, että siellä sen takana turvassa ovat aarteeni, elämäni. Seison ylimmällä portaalla ja näen, kuinka joutsenet lentävät aurassa. Yksi maailman lohdullisimmista asioista on joutsenet. Joka vuosi ne lähtevät ja joka vuosi ne palaavat, peittävät peltoja harvana, valkoisena pumpulimattona. 

Vedän syvään henkeä. Ilma on raikas eikä enää lainkaan kirpeä. Hiekka rahisee jalkojen alla ja ilmassa leijuu hyvin hienojakoinen harmaa pöly. Se kevään pöly maistuu kielellä ja karhentaa kurkkua, saa räpyttämään silmiä vähän tiheämpään. Tai ehkä se on aamun valo, sillä aurinkokin on kasvanut korkeammalle ja kurottelee jo naapuritalojen kattojen ylle. 

"Nyt se tuli! Kevät!", naapuri huikkaa haltioissaan ja kävelyttää koiraansa eteenpäin. Koira kulkee kevyesti. Tiedän, että naapuri on oikeassa, olen kaivanut pyörän autotallista ja aion pyöräillä töihin. Painan lastenosastolta ostetun pääkallokypärän päähäni ja polkaisen matkaan.

Kevät on saapunut kaupunkiin. 

Kulunut kuukausi 3/23

Ihanaa:

Maaliskuussa oli monta sielua ja mieltä ylentävää, vähän normaalista poikkeavaa juttua. Riina Tanskasen luento Vallankumouksellisesta tyttötaiteesta inspiroi ja herätti ajatuksia, sanoin teki Juha Itkosen vierailu kaupunginkirjastolla. Äänestimme ennakkoon ja jotenkin äänioikeuden käyttäminen aina liikuttaa. Kun oikeasti pysähtyy ajattelemaan, onhan se ihan valtava etuoikeus. Elää tässä maailmassa sellaisessa maassa, että tietää äänensä varmasti laskettavan, että saa naisena äänestää, että voi äänestää turvassa. 

Olisi saanut jäädä väliin:

Vastaukseksi riittänee tulehtunut umpilisäke ja perheen kiertänyt vatsatauti? 

Olisi voinut ottaa uusiksi:

Pastasunnuntai oli taas ihana. Arvelut konseptin toimivuudesta pitivät paikkansa ja jo lyhyessä ajassa pastasunnuntaista ja kaikesta siihen liittyvästä on tullut koko perheen yhteinen, ihana pieni projekti. 

Niin ja näin: 

Viimeinen kuukausi hoitovapaalla ja niin paljon erilaisia tunteita ja kaikki yhtä aikaa, päällekäin, limittäin ja lomittain. Välillä on aika raskasta tuntea niiin p a l j o n. Silti kuun loppupuolella toivotin uuden tyynesti tervetulleeksi ja odotin töihin paluuta innolla. Tuntui myös aivan ihanalta luovuttaa kotivastuuta enemmän toiselle aikuiselle. Edelleen totean, että meillä molempien kotona olo lasten kanssa on erityisesti parisuhdeteko. 

Parhaat naurut:  

Leikkauspotilaan ensimmäiset viestit heräämöstä herättivät hilpeyttä ja herättävät edelleen, onneksi kuvakaappauksella saa tuollaiset helmet talteen! 

Kuukauden kohokohta:

Ilman muuta se, että leikkaus sujui hyvin. Vaikka kyse on rutiinitoimenpiteestä, kyllä sairaalareissu aina pysäyttää. Tunnen niin suurta kiitollisuutta siitä, että saamme elää tässä maassa, tässä ajassa. Niin paljon pystytään hoitamaan ja hoidosta aiheutuneista kuluista ei joudu vararikkoon. 

Huhtikuun loppuviikoilta odotan:

Yhteistä lenkkiä ystävän kanssa, työpaikan iltamia ja esikoisen futiksen kevätturnausta. 

Asumisesta

Kun etsimme ensimmäistä omaa kotia, listasimme toiveisiin sellaisen pohjaratkaisun, jossa neliöt olisivat yhteisissä tiloissa. Kompaktit makuuhuoneet, kaksi vessaa ja toivottavasti takka. Avoimesta tilastakin haaveiltiin, listassa taisi lukea olohuoneen korotettu katto. Juuri sellaista kattoa ei saatu, sen sijaan saatiin koko seinän mittaiset ikkunat ja ainutlaatuinen tunnelma elämästä puiden latvoissa. Toivoimme keittiöön ratkaisua, jossa se ikäänkuin olisi samassa tilassa, mutta kuitenkin erillinen. Avokeittiötä emme halunneet. Perheessä kokkausvuorossa oleva hyvin usein kuuntelee musiikkia, kirjaa tai podcastia. Kokkausrauha on listallamme aikamoista ylellisyyttä!

Toivoimme myös jonkinlaista omaa pihaa, saunaa ja sitten eniten jotain sellaista, mitä on vaikea kuvata sanoin. Tuo vaikea kuvattava liittyy siihen hetkeen, kun astuu tilaan. Mitä tila ilmentää? Onko siinä henkeä, luonnetta, tunnetta jatkumosta? Kun astuu kynnyksen yli, aistiiko tuntua kodista ja sielusta, onko kerroksia ja persoonaa? Rehellisesti sanottuna en näe meitä koskaan asumassa uutuuttaan kiiltelevässä, pakasta vedetyssä kodista. Ne eivät kaikessa upeudessaan ole meitä varten. 

Olemme viime aikoina, erityisesti toisen lapsen synnyttyä, pyöritelleet paljon ajatuksiamme ja toiveitamme asumisesta, ja ajasta. Mielestäni näitä kahta ei oikeastaan voi erottaa toisistaan vaan ne kietoutuvat yllättävänkin tiiviisti toisiinsa. Asuminen on jokapäiväistä elämää, se on kaikkea sitä, mitä kodin seinien sisällä ja ulkotiloissa tapahtuu. Ja kaikki se vaatii aikaa. Asuminen on lepäämistä, pesiytymistä, palautumista – ja jokapäiväistä työtä.

Kiinnittämällä huomiota siihen miten asuu, tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota myös siihen, minkä verran aikaa koti vie. Onko kodille annettu aika ilolla lahjoitettua vai nihkein mielin hammasta purren luovutettua?  Olemme kyselleet itseltämme ja toisiltamme, kuinka paljon haluamme antaa aikaa kodille. Mitä annetun ajan ehdottomasti pitää pitää sisällään, mistä nautimme ja toisaalta taas, mitä emme missään nimessä tahdo? Mitä toimintoja varten lahjoitamme ilolla ja mitkä nihkeät aikasyöpöt haluamme poistaa tai ainakin pitää mahdollisimman vähänä? 

Esimerkiksi puutarhassa kuopsuttelu on meille kaikille kovin rakasta puuhaa, mutta emme kuitenkaan jaksaisi hoitaa valtavia määriä istutuksia. Hommasta katoaisi kaikki hohto ja varkaiden nyppiminen tomaateista alkaisi maistua liikaa työltä, näin luulen. Alakerran terassin istutuslaatikot ja parvekkeen viljelmät riittävät mainiosti (ja kun vauva tuli taloon, pari viime vuotta nekin ovat olleet vähän liikaa).  Ruohoa on kiva leikata, mutta taloyhtiön yhteisen pihan hoitovuorot riittävät, emme haaveile tällä hetkellä isosta, kokonaan omin voimin hoidettavasta nurmikentästä. 

Napakat neliöt antavat anteeksi siivoukseen käytettävässä ajassa, mutta ottavat takaisin tarpeena käydä säännöllisesti läpi kaapit, laatikot ja kaikki kodin kätköt. Toisaalta, tavaramäärän kohtuullisena pitäminen helpottaa kyllä ihan kaikkea elämää. Pidän myös siitä, että kotona ollaan oikeasti yhdessä. Elämä tapahtuu yhteisissä tiloissa. Usein onkin niin, että vietämme aikaa samassa tilassa, mutta jokainen puuhaa omiaan. Nämä hetket ovat asumisen lempihetkiäni! Ihanaa on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle löytyy paikka niitä hetkiä varten, kun haluaa vetäytyä omaan rauhaan. 

On myös aika pysäyttävää pohtia kodin

tavaraa työn kautta. Kun tuo kotiin jotain uutta, tuo mukanaan myös lisää tehtävää työtä. Jos ostaa uuden parin kenkiä, sitoutuu myös antamaan sen määrän aikaa, mikä kuuluu niiden huoltamiseen, kausivarastointiin ja suutarille kiikuttamiseen. Käsinpesua vaativan neuleen mukana ovesta luikahtaa mukana varaus antaa aikaa hellävaraiselle ja sopivan lämpöiselle nyrkkipyykille, ehkäpä täytyy ostaa myös sopiva pyykinpesuaine. Kun säilytystilat on rajalliset, joutuu jatkuvasti tietoisesti rajaamaan sisään tulevan tavaran (ja työn) määrää. 

Kaikkien näiden monipolkuisten pohdintojen jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen, että vaikka välillä näiden seinien sisällä on aika ajoin hieman tiivistä ja monenlaisia asumisen haaveita riittää, tämän kodin tila riittää meille. Tällä hetkellä tuntuisi hurjalta vielä tietoisesti lisätä kotihommiin kuluvan ajan määrää, nytkin kompastelemme arjen hulinassa ja tietoisesti alennamme rimaa. On hirmuisen tärkeää voida myös nauttia asumisesta ja kodista. Haluamme tavoitella sitä ensimmäisen tämän kodin kesän huikentelevaista tunnetta lomakodista, laittaa musiikkia soimaan, aukaista parvekkeen ovi auki kesäiltaan ja kääriytyä parvekkeelle nojatuoliin kirja kädessä. 

Ehkä kompaktimpi kaupunkikotiasuminen ihmisen kokoisine asuntolainoineen myös mahdollistaa mökkihaaveen toteutumisen vähän nopeammin..!