31 ajatusta elämästä

Kirjoitin synttäriviikonlopun jälkeisenä päivänä kuvatekstin, jossa kerroin, että mielestäni on aina vähän mahtipontista kertoa elämässä oppimaansa. Sitten tietysti jaoin yhden luihin ja ytimiin painuneen ajatuksen siitä, että asiat eivät ole joko-tai vaan usein enemmänkin sekä-että ja kerroin,  että tuon ymmärtäminen on tehnyt kulkemisesta kevyempää. Ajatuksen jakaminen sysäsi kuitenkin liikkeelle pohdinnan siitä, että mitä oikeasti olen oppinut, tai mitä elämä on opettanut ja minä sitten ymmärtänyt, heti tai pitkin hampain vasta vähän myöhemmin. Aion siis olla mahtipontinen ja listata nämä asiat! En kaikkia, mutta yhden jokaisen elettyä vuotta kohti. 31 opetusta, olkaa hyvät ja onnea matkaan, lista on aika pitkä. 

1. Ja tästä pääsemmekin suoraan listan ensimmäiseen kohtaan: voit luottaa siihen, että kaikki muuttuu, koko ajan ja jatkuvasti. Ennen pyristelin vastaan, enää en ja se on tehnyt asioista paljon vähemmän väkinäisiä. 

2. Myös sinä muutut, opit, erehdyt ja kasvat, samoin ihmiset ympärilläsi. Näe vaivaa ja tahdo tuntea vanhatkin tuttavuudet tämän hetken silmin asettamatta heitä muinaisiin lokeroihin tai rooleihin.  

3. Aika on oikukasta, häilyväistä, harppauksittain etenevää ja kulussaan armotonta. Ainoa (ja vaikein) tapa pysyä hyvissä väleissä on keskittyä tähän hetkeen. Kerron itselleni jatkuvasti, että "nyt kaikki on hyvin", se auttaa vähän. Kuuntelin myös Eckhart Tollen Läsnäolon voiman ja rehellisesti sanottuna se sai nukahtamaan nopeammin, mutta myös herätti paljon kysymyksiä ja ajatusten alkuja. Luulen, että palaan siihen vielä. 

4. Uskon, että tuolla blogin sivupalkissakin lukee edelleen, että en kykene jättämään huonoa kirjaa kesken. Nykyään pystyn! En mielelläni, mutta tarvittaessa teen sen kyllä ja suosittelen rohkeasti samaa muillekin. Turha tuhlata aikaa sellaiseen, joka ei palvele. Ja nyt en tarkoita haastavia, työtä vaativia tekstejä, vaan niitä sellaisia, joista tulee paha olo tavalla tai toisella. Liian raakaa, pelottavaa tai surullista — anna olla! Jätä toiseen kertaan tai jätä iäksi. 

5. Kananmunia voi aika huoletta syödä päiväyksen jälkeenkin. Sanotaan, että pilaantuneen kyllä tunnistaa ja se pitää paikkansa.  

6. Muistaakseni Julia Thurén kirjoitti alunperin Saara Särmän käsitteestä elämän normihävikki ja otin sen heti omakseni. Elämään kuuluu hävikkiä, jota vastaan ei kannata taistella eikä siitä kannata ruoskia itseään. Oman elämäni normihävikkiä edustaa esimerkiksi kirjaston sakkomaksut. 

7. Älä oleta. Kysy, kerro, pyydä, toivo, kehu, kannusta ja tee tämä kaikki käyttämällä sanoja. Ihmiset eivät lue ajatuksia. Jos kuitenkin luet, on kohteliasta kysyä, ymmärsitkö lukemasi oikein. 

8. Sotku ja lika ovat eri asioita. Puhtaassakin kodissa voi olla sotkuista. 

9. Edelliseenkin liittyen, riman alentamisen opettelu tekee hyvää. Haluan ajatella tämän asian niin, että kun lapset näkevät aikuisen sopeuttavan omaa toimintaansa sen hetken voimavaroihin, käytettävissä olevaan aikaan ja muihin resursseihin, hekin osaavat tarvittaessa tehdä niin. Kun lapseni kasvavat, toivon, että sen sijaan että he pinnistelisivät viimeisillä voimillaan jonkin asian parissa, he olisivat saaneet mallin armon antamisesta itselle. Mallin riittävän hyvästä. Maailma opettaa vaatimukset varmasti, minun tehtäväni on opettaa kuinka niiden kanssa pärjätään. 

10. Huomaa tila. Tila ajatuksen ja toiminnan välissä, tila tunteen ja reaktion välissä. Tuo tila on harkinnalle. 

11. Kivatkin asiat kuormittaa, pohdi kokonaiskuormitusta. Mieti omalta kohdalta, mutta myös koko perheen kannalta: mitä saadaan aikaan kun jokaisen oma lyödään yhteen? Onko tilaa, aikaa ja voimavaroja yhteiselle? 

12. Häpeä syö hapen kaikesta, lopeta se. Ole kokonainen, tule näkyväksi kaikkine puolinesi. Etsi ihmisiä, jotka katsovat sinua lempeästi myös silloin, kun et ole parhaimmillasi. Tee sama muille. Älä odota täydellisyyttä, sillä ei ole mitään tekemistä ihmisyyden kanssa. 

13. Ymmärrä, että seksuaalikasvatus on paljon muuta kuin seksistä puhumista. Se on esimerkiksi sitä, että kutitusleikissä lopetetaan kun toinen tahtoo, ja että välillä varmistat, haluaako toinen jatkaa. Sitä, että ei pakoteta ketään jakamaan haleja ja pusuja. Sitä, että puhutaan asioista oikeilla nimillä, annetaan tarvittava tieto toimia oikein ja myös tarvittava rohkeus vaatia itselleen oikeaa kohtelua. Puhu rajoista ja kunnioita niitä, myös ja erityisesti lasten. 

14. Maailma on kaunis. Huomaa se. Jos et vielä osaa, mieti sitä Pinterestin kuvaa, jossa lukee vapaasti suomennettuna jotenkin näin: "elämme sinisellä planeetalla, jonka ydin on tulta ja jota kiertävä kuu liikuttaa meriä, etkä sinä usko ihmeisiin?" 

15. Ruoalla ei tarvitse olla nimeä eikä sitä tarvitse tehdä reseptistä. Se voi olla kokoelma erilaisia asioita lautasella ja se on ihan ok. 

Vedä henkeä, aikalailla puolivälissä mennään. 

16. Tee asioita myös ihan itse ja yksin. Tee niitä niin paljon, että lopulta et jätä mitään ihanaa tekemättä sen takia, että kukaan muu ei ehdi tai halua mukaan. 

17. Älä pyristele vastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että huono päivä voi ihan rehellisesti vain olla huono. Suhtaudu itseesi lempeästi, kuuntele mitä tarvit, jotta voisit mahdollisimman hyvin huonon päivän keskellä, mutta älä lähtökohtaisesti väkisin tieten tahtoen yritä vääntää matalapainetta muuksi. Silläkin on paikkansa ja viestinsä — ja lopulta se muuttuu kyllä. Ehkä jopa nopeammin kun pysähdyt kuuntelemaan minkä viestin se tuo mukanaan. 

18. Jos vauva on tyytyväinen, anna sen olla, älä muuta sen olosuhteita jos ei ole pakko! 

19. Jos taapero leikkii keskittyneesti itsekseen, anna leikkiä. Älä sekaannu, älä liiku.  

20. Jos et ihan ymmärrä, mitä lapsen taideteos esittää, pyydä pientä kertomaan kuvasta ja pian tiedät kysymättä suoraan.

21. Puhu rehellisesti ja kiertelemättä sun kuukautisista. Se on kaikkien etu tässä maailmassa, jonka väestöstä puolet on kohdullisia.

22. Ymmärrä myös, että aina ei tarvitse selittää kaikkea auki. Joskus riittää, että toteat. Omien voimavarojen kustannuksella ei tarvitse yrittää saada toisia ihmisiä ymmärtämään. Aina on niitä, jotka eivät ymmärrä vaikka kuinka selittäisit. 

23. Pyydä palvelua, hyödynnä ammattilaisten osaamista. Kiitä loistavasta asiakaspalvelusta sellaista saadessasi ja molempien päivä paranee varmasti. 

24. Herranjumala, mene ajoissa nukkumaan. Ole aikuinen, näytä mallia. Jatkuva univaje — not cool. 

25. Puhu lapsille siitä, miltä kehossa tuntuu. Miltä tuntuu väsymys, jännitys, missä asuu onni? 

26. Kehu itseäsi lasten kuullen, kehu kumppaniasi lasten kuullen, kerro ystävällisestä kohtaamisesta lasten kuullen. Nappaa pieni kainaloon ja katsokaa teitä yhdessä peilistä ja sano "katso kuinka ihania me ollaan".

27. Pysähdy miettimään, mikä tekee just sun ja teidän arjesta ihanaa. Pienillä asioilla voi olla iso merkitys kokonaisuuden kannalta. Puhukaa ääneen, kysy jokaiselta perheenjäseneltä ja toteuttakaa toiveita mahdollisuuksien mukaan. 

28. Vanheneminen on etuoikeus. 

29. Kun mietit elämän suuria ja vähän pienempiäkin päätöksiä, ajattele myös vähän pidemmälle. Viiden vuoden päähän, kymmenen. Esimerkiksi vauvavuoteen ladataan valtava paino, vaikka ne lapset on kotona aika paljon pidempään. Mieti, miltä toivot elämäsi näyttävän viiden vuoden päästä? Ketä istuu joulupöydässä? 

30. Asioita voi laittaa tietoisesti hetkeksi hyllylle odottamaan. Meillä siellä on ollut lepäämässä esimerkiksi pyrkimys tehdä jotain ihanaa perjantairuokaa alusta loppuun saakka itse, sen sijaan olemme kahlanneet läpi pakastealtaan pizzoja. Nyt kun pienin on kasvanut, hylly tyhjentynee tästä pian ja palautellaan perjantain lempihetki takaisin ohjelmaan. 

31. Listat, nuo elämää selkiyttävät ajatteluni selkärangat. Anna mahdollisuus: kauppalista, ruokalista, lista lahjaideoista ja hyväksi havaituista meikeistä nimi- ja sävytietoineen, lista kirjoista, jotka haluat lukea ja sarjoista jotka tahdot katsoa. Lista onnesta, lista iloista ja inspiraatioista, lista asioista, joista tahdot luopua tai joiden tilan tahdot muuttuvan. Kaunis paperi ja hyvä kynä tai naputa nopeasti puhelimen muistioon. 

Ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua luen näitä lempeästi hymähdellen. Terkkuja tulevaisuuteen, toivottavasti olen oppinut paljon lisää. 

Kulunut kuukausi 4/23

Ihanaa:

Pääsiäinen! Se oli kaikkea mitä toivoin ja opetti taas vähän lisää tästä elämästä. Olin haaveillut ja suunnitellut innoissani pääsiäisen ruokia, leivottavia ja muita herkuteltavia viikkotolkulla. Edellinen pääsiäinen pötköteltiin kotona koronassa koko porukka ja selvästi oli jäänyt käyttämätöntä inspiraatiota tuhlattavaksi. Suunnittelin täytekakun tekoa, erilaisia salaatteja ja vaikka mitä. Kun pääsiäisloman aika sitten koitti, olin niin väsynyt, poikki ja kertakaikkisesti tyhjää täynnä, että en saanut tehtyä mitään. Töiden aloittaminen vaati veronsa, uuden arjen aloittaminen kampitteli kerta toisensa jälkeen ja lievästi sanottuna pakka oli vähän levällään. 

Oli kuitenkin kovin onnellista huomata, että ei se minun tai kenenkään muunkaan pääsiäinen ole kiinni siitä, mitä on saatu aikaiseksi. Kaupasta saa ja riman voi suosiolla tiputtaa lattialle, aidosti iloitsin siitä, että osasin kuunnella sen hetkistä tilannetta ja yksinkertaisesti vain jättää tekemättä. Ei mikään itsestäänselvyys nimittäin! 

Mummolamatkailussa parasta on se, että tiedämme olevamme tervetulleita vaikka sitten tyhjin käsin. Sivuhuomautuksena todettakoon, että minusta on vähän epäreilua puhua pelkästään mummolasta, meilläkin kun on kourallinen valtavan ihania pappoja. Mummopappala on vähän pitkä, mutta onko parempiakaan ehdotuksia?

Olisi saanut jäädä väliin:

En todellakaan ajattele, että täysi kalenteri on mitenkään tavoiteltava asia, tai että haluaisin vastata kysymykseen kuulumisista, että kiirettä pitää. Huhtikuussa näin kuitenkin oli, puistattaa ajatellakin sitä värikoodattujen tapahtumien sekamelskaa, mikä perhekalenterin auetessa paljastui. Toukokuu on onneksi lomakuukausi! Siten siis, että aikuisilla ei ole mitään ohjattua, hoidetaan vain lapsen harrastukset ja pyritään pitämään kaikki muu minimissä. 

Olisi voinut ottaa uusiksi:

Työporukan illanistujaiset herkisti, nauratti ja piristi pitkäksi aikaa! Vaikka seuraavana aamuna rehellisesti sanottuna kyllä vähän väsytti, kun vaunuttelin lasten kanssa Kipparihallia kohti aamulla ennen kahdeksaa. Onneksi raikas aamuilma piristi ja toivottavasti saadaan merkittyä seuraava kerta kalenteriin pian!

Niin ja näin:

Uusi arki kaikkinensa. On niin paljon yhtä aikaa: innostusta, iloa, väsymystä, kaipuuta, ikävää, vapauden tunnetta, kärsimättömyyttä, tarmoa, puhdittomuutta, sotkua ja opettelua. Huhhuh! Välillä tuntuu, että ainoa lohtu on se, että pian tämäkin sujuu, kaikkeen tottuu, uusikin arki tulee olemaan jossain vaiheessa tavallista arkea. Ja uskon, että kun niin käy, se tuntuu lahjalta. 

Parhaat naurut:

Täytyy sanoa, että oli aika ikimuistoinen ensimmäinen työpäivä. Ehdin istua toimistolla vajaa tunnin, kunnes ilmoitin tyynesti esihenkilölle, että nyt minun täytyy lähteä kotiin, oksettaa. Ja niinhän se teki, aikamoista. Nyt jo naurattaa aikalailla.  

Kuukauden kohokohta:

En oikein voi uskoa tätä vieläkään todeksi, mutta kuin varkain vuosien haave toteutui paljon odotettua nopeammin ja meistä tulee mökkiläisiä! Merenrantatontti, punainen mökki, lasiveranta ja pieni suloinen sauna. Remonttia, uusia perunoita ja kuohuviiniä kirppikseltä ostetuista kristallilaseista. Olen niin onnellinen, että voisin poksahtaa. Ei oikein ole ollut ruokahaluakaan, kaikki on niin uutta ja jännittävää. 

Toukokuulta odotan: 

Ohjelmattomia iltapäiviä ja iltoja, mökkipuuhastelua ja kaikenlaisten aarteiden etsintää! Vähän myös lisää lämpöä, tämä kevät on kylmettänyt luut ja ytimet. 

Kevät on saapunut kaupunkiin

Minä kuulen lokit, 

haistan märän maan

– ja minä haistan meren. 

Aamulla aikaisin, kun kaikki muut vielä nukkuvat ja talo on hiljainen, painan ulko-oven kiinni. Kuulen sen tutun, turvallisen loksahduksen ja ajattelen, että siellä sen takana turvassa ovat aarteeni, elämäni. Seison ylimmällä portaalla ja näen, kuinka joutsenet lentävät aurassa. Yksi maailman lohdullisimmista asioista on joutsenet. Joka vuosi ne lähtevät ja joka vuosi ne palaavat, peittävät peltoja harvana, valkoisena pumpulimattona. 

Vedän syvään henkeä. Ilma on raikas eikä enää lainkaan kirpeä. Hiekka rahisee jalkojen alla ja ilmassa leijuu hyvin hienojakoinen harmaa pöly. Se kevään pöly maistuu kielellä ja karhentaa kurkkua, saa räpyttämään silmiä vähän tiheämpään. Tai ehkä se on aamun valo, sillä aurinkokin on kasvanut korkeammalle ja kurottelee jo naapuritalojen kattojen ylle. 

"Nyt se tuli! Kevät!", naapuri huikkaa haltioissaan ja kävelyttää koiraansa eteenpäin. Koira kulkee kevyesti. Tiedän, että naapuri on oikeassa, olen kaivanut pyörän autotallista ja aion pyöräillä töihin. Painan lastenosastolta ostetun pääkallokypärän päähäni ja polkaisen matkaan.

Kevät on saapunut kaupunkiin. 

Kulunut kuukausi 3/23

Ihanaa:

Maaliskuussa oli monta sielua ja mieltä ylentävää, vähän normaalista poikkeavaa juttua. Riina Tanskasen luento Vallankumouksellisesta tyttötaiteesta inspiroi ja herätti ajatuksia, sanoin teki Juha Itkosen vierailu kaupunginkirjastolla. Äänestimme ennakkoon ja jotenkin äänioikeuden käyttäminen aina liikuttaa. Kun oikeasti pysähtyy ajattelemaan, onhan se ihan valtava etuoikeus. Elää tässä maailmassa sellaisessa maassa, että tietää äänensä varmasti laskettavan, että saa naisena äänestää, että voi äänestää turvassa. 

Olisi saanut jäädä väliin:

Vastaukseksi riittänee tulehtunut umpilisäke ja perheen kiertänyt vatsatauti? 

Olisi voinut ottaa uusiksi:

Pastasunnuntai oli taas ihana. Arvelut konseptin toimivuudesta pitivät paikkansa ja jo lyhyessä ajassa pastasunnuntaista ja kaikesta siihen liittyvästä on tullut koko perheen yhteinen, ihana pieni projekti. 

Niin ja näin: 

Viimeinen kuukausi hoitovapaalla ja niin paljon erilaisia tunteita ja kaikki yhtä aikaa, päällekäin, limittäin ja lomittain. Välillä on aika raskasta tuntea niiin p a l j o n. Silti kuun loppupuolella toivotin uuden tyynesti tervetulleeksi ja odotin töihin paluuta innolla. Tuntui myös aivan ihanalta luovuttaa kotivastuuta enemmän toiselle aikuiselle. Edelleen totean, että meillä molempien kotona olo lasten kanssa on erityisesti parisuhdeteko. 

Parhaat naurut:  

Leikkauspotilaan ensimmäiset viestit heräämöstä herättivät hilpeyttä ja herättävät edelleen, onneksi kuvakaappauksella saa tuollaiset helmet talteen! 

Kuukauden kohokohta:

Ilman muuta se, että leikkaus sujui hyvin. Vaikka kyse on rutiinitoimenpiteestä, kyllä sairaalareissu aina pysäyttää. Tunnen niin suurta kiitollisuutta siitä, että saamme elää tässä maassa, tässä ajassa. Niin paljon pystytään hoitamaan ja hoidosta aiheutuneista kuluista ei joudu vararikkoon. 

Huhtikuun loppuviikoilta odotan:

Yhteistä lenkkiä ystävän kanssa, työpaikan iltamia ja esikoisen futiksen kevätturnausta. 

Asumisesta

Kun etsimme ensimmäistä omaa kotia, listasimme toiveisiin sellaisen pohjaratkaisun, jossa neliöt olisivat yhteisissä tiloissa. Kompaktit makuuhuoneet, kaksi vessaa ja toivottavasti takka. Avoimesta tilastakin haaveiltiin, listassa taisi lukea olohuoneen korotettu katto. Juuri sellaista kattoa ei saatu, sen sijaan saatiin koko seinän mittaiset ikkunat ja ainutlaatuinen tunnelma elämästä puiden latvoissa. Toivoimme keittiöön ratkaisua, jossa se ikäänkuin olisi samassa tilassa, mutta kuitenkin erillinen. Avokeittiötä emme halunneet. Perheessä kokkausvuorossa oleva hyvin usein kuuntelee musiikkia, kirjaa tai podcastia. Kokkausrauha on listallamme aikamoista ylellisyyttä!

Toivoimme myös jonkinlaista omaa pihaa, saunaa ja sitten eniten jotain sellaista, mitä on vaikea kuvata sanoin. Tuo vaikea kuvattava liittyy siihen hetkeen, kun astuu tilaan. Mitä tila ilmentää? Onko siinä henkeä, luonnetta, tunnetta jatkumosta? Kun astuu kynnyksen yli, aistiiko tuntua kodista ja sielusta, onko kerroksia ja persoonaa? Rehellisesti sanottuna en näe meitä koskaan asumassa uutuuttaan kiiltelevässä, pakasta vedetyssä kodista. Ne eivät kaikessa upeudessaan ole meitä varten. 

Olemme viime aikoina, erityisesti toisen lapsen synnyttyä, pyöritelleet paljon ajatuksiamme ja toiveitamme asumisesta, ja ajasta. Mielestäni näitä kahta ei oikeastaan voi erottaa toisistaan vaan ne kietoutuvat yllättävänkin tiiviisti toisiinsa. Asuminen on jokapäiväistä elämää, se on kaikkea sitä, mitä kodin seinien sisällä ja ulkotiloissa tapahtuu. Ja kaikki se vaatii aikaa. Asuminen on lepäämistä, pesiytymistä, palautumista – ja jokapäiväistä työtä.

Kiinnittämällä huomiota siihen miten asuu, tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota myös siihen, minkä verran aikaa koti vie. Onko kodille annettu aika ilolla lahjoitettua vai nihkein mielin hammasta purren luovutettua?  Olemme kyselleet itseltämme ja toisiltamme, kuinka paljon haluamme antaa aikaa kodille. Mitä annetun ajan ehdottomasti pitää pitää sisällään, mistä nautimme ja toisaalta taas, mitä emme missään nimessä tahdo? Mitä toimintoja varten lahjoitamme ilolla ja mitkä nihkeät aikasyöpöt haluamme poistaa tai ainakin pitää mahdollisimman vähänä? 

Esimerkiksi puutarhassa kuopsuttelu on meille kaikille kovin rakasta puuhaa, mutta emme kuitenkaan jaksaisi hoitaa valtavia määriä istutuksia. Hommasta katoaisi kaikki hohto ja varkaiden nyppiminen tomaateista alkaisi maistua liikaa työltä, näin luulen. Alakerran terassin istutuslaatikot ja parvekkeen viljelmät riittävät mainiosti (ja kun vauva tuli taloon, pari viime vuotta nekin ovat olleet vähän liikaa).  Ruohoa on kiva leikata, mutta taloyhtiön yhteisen pihan hoitovuorot riittävät, emme haaveile tällä hetkellä isosta, kokonaan omin voimin hoidettavasta nurmikentästä. 

Napakat neliöt antavat anteeksi siivoukseen käytettävässä ajassa, mutta ottavat takaisin tarpeena käydä säännöllisesti läpi kaapit, laatikot ja kaikki kodin kätköt. Toisaalta, tavaramäärän kohtuullisena pitäminen helpottaa kyllä ihan kaikkea elämää. Pidän myös siitä, että kotona ollaan oikeasti yhdessä. Elämä tapahtuu yhteisissä tiloissa. Usein onkin niin, että vietämme aikaa samassa tilassa, mutta jokainen puuhaa omiaan. Nämä hetket ovat asumisen lempihetkiäni! Ihanaa on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle löytyy paikka niitä hetkiä varten, kun haluaa vetäytyä omaan rauhaan. 

On myös aika pysäyttävää pohtia kodin

tavaraa työn kautta. Kun tuo kotiin jotain uutta, tuo mukanaan myös lisää tehtävää työtä. Jos ostaa uuden parin kenkiä, sitoutuu myös antamaan sen määrän aikaa, mikä kuuluu niiden huoltamiseen, kausivarastointiin ja suutarille kiikuttamiseen. Käsinpesua vaativan neuleen mukana ovesta luikahtaa mukana varaus antaa aikaa hellävaraiselle ja sopivan lämpöiselle nyrkkipyykille, ehkäpä täytyy ostaa myös sopiva pyykinpesuaine. Kun säilytystilat on rajalliset, joutuu jatkuvasti tietoisesti rajaamaan sisään tulevan tavaran (ja työn) määrää. 

Kaikkien näiden monipolkuisten pohdintojen jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen, että vaikka välillä näiden seinien sisällä on aika ajoin hieman tiivistä ja monenlaisia asumisen haaveita riittää, tämän kodin tila riittää meille. Tällä hetkellä tuntuisi hurjalta vielä tietoisesti lisätä kotihommiin kuluvan ajan määrää, nytkin kompastelemme arjen hulinassa ja tietoisesti alennamme rimaa. On hirmuisen tärkeää voida myös nauttia asumisesta ja kodista. Haluamme tavoitella sitä ensimmäisen tämän kodin kesän huikentelevaista tunnetta lomakodista, laittaa musiikkia soimaan, aukaista parvekkeen ovi auki kesäiltaan ja kääriytyä parvekkeelle nojatuoliin kirja kädessä. 

Ehkä kompaktimpi kaupunkikotiasuminen ihmisen kokoisine asuntolainoineen myös mahdollistaa mökkihaaveen toteutumisen vähän nopeammin..! 

Kodista

Olen valtavan iloinen kodistamme. En lakkaa hämmästelemästä kuinka täällä seinien sisällä kaikki muuttuu vuodenaikojen mukaan. Kun on marraskuu, minä mietin että tämä kaikki on kuin tehty joulun juhlaan valmistautumista varten. Kiinnitän ikkunoihin tähdet, käärin kodin punaiseen ja metsänvihreään. Kun kevät koittaa ja kurottaa sisään auringonsäteiden mukana, mielissämme maalaamme mahtipontisesti kokemusta kevätkodista. Koti tuntuu suoristuvan, kohentavan ryhtiään ja kuuluttavan, että nyt kuulkaa, ryhdytään toimeen!  

Kesällä elämä sisällä on puolikasta, kannoilla kääntymistä ja pikaisia pyrähdyksiä kun vuorotellen tuodaan ja viedään, tullessa ja mennessä. Hiekkaa lattialla ja hikisiä juomalaseja, rouskuvia reippaita salaatteja lautasella ja alakerran terassin istutuslaatikoissa. Iltaisin koti kutsuu istumaan parvekkeelle, avaamaan lasitukset lempeään iltaan ja sen kultaiseen valoon, keinumaan rottinkituolilla ja ilman raikastuessa vetämään peittoa paljaiden, punakyntisten varpaiden päälle. Lokit kirkuvat läpi kesäisen vuorokauden ja se ääni on raastavuudessaan rakas. Asua nyt näin lähellä merta, alkukotia. 

Syksyn tullen minä sytytän kynttilät, haistelen malttamattomana kirpeää ilmaa, kerään vihreitä omenoita kulhoon parvekkeelle ja uskon vakaasti, syksyä varten tämä koti on tehty. Minä käärin kotini ja itseni syksyyn, syleilen sumuisia aamuja ja paistan vielä yhden omenapiirakan, enkä koskaan unohda lisätä taikinaan mantelijauhoja. 

Essee: Miten elää hitaammin maailmassa, joka haluaa kaiken nopeasti ja tehokkaasti

Haluan jakaa yhden opintojani varten kirjoittamistani esseistä myös täällä kahdesta syystä. Ensinnäkin, aihepiiri liippaa todella läheltä viime aikojen pohdintoja (kurssin nimi oli itsensä johtaminen) ja toisekseen, kuinka siistiä, upeaa ja älyttömän mielenkiintoista on saada opiskella tällaisia asioita! Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tähänastinen opiskelu on ollut vain ja ainoastaan ihanaa ja innostavaa. Rakastan opiskelua, rakastan opiskella tätä alaa. Tästä hieman alkuperäisestä muokatusta tekstistä olen jättänyt pois muutaman omaa työtäni käsittelevän osuuden. 

 1 JOHDANTO

”You often feel tired, not because you´ve done too much, but becase you´ve done too little of what sparks a light in you.” (Tuntematon)

Sydänmaanlakan (2010, 3–4) mukaan kaikki johtaminen alkaa itsensä johtamisesta. Hänen mukaansa itsensä johtamisessa on kyse hyvinvoinnin tavoittelusta sekä itsensä toteuttamisesta. Älykästä itsensä johtamista on se, että ihminen tekee parhaansa oman hyvinvointinsa kehittämiseksi.

Sydänmaanlakka (2010, 9) alleviivaa, että meidän on keskityttävä kokonaiskuntoisuuteemme. Kokonaiskuntoisuudella hän tarkoittaa sitä, että meidän tulee huolehtia tehokkuudestamme, uudistumisestamme ja hyvinvoinnistamme sen kaikilla osa-alueilla eli fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, henkisesti ja ammatillisesti.

Itsensä johtaminen kulkee mukana koko elämän. Kun ihminen tuntee omat voimavarat, vahvuudet, ominaispiirteet ja voimavarat, voi hän myös paremmin johtaa muita ja kehittää itseään. Itsensä johtamisessa pyrkimyksenä on ymmärtää omaa itseään, arvojaan, toiveitaan, vahvuuksiaan ja näiden kautta löytämään itselle paras mahdollinen strateginen suunta. (Hietaniemi & Niemi 2022, ”Ensin pitää tuntea itsensä”.)

Itsensä johtaminen muuttui omalla kohdallani sanoista konkretiaksi jo lukioaikana, kun muutin kotoa vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan 16-vuotiaana. Luokkakavereiden pohtiessa huoneiden siivousta ja vanhempien auton lainaamista, minä laskin poikaystävän, nykyisen aviomiehen, kanssa rahoja vuokraan ja viikon ruokiin opiskelun ohella. Vapaus lisääntyi vastuun kanssa käsi kädessä ja onnekkaasti toinen toistamme tukien saimme jännittävän, uudenlaisen arjen toimimaan, vaikka se ei aina helppoa tai yksinkertaista ollutkaan.

Toinen merkittävä, ja ensimmäistä ehdottomasti tietoisempi, etappi itsensä johtamisen polulla astui eteeni, kun sosionomiopintojen ensimmäisenä vuonna tulin toiveideni mukaisesti äidiksi. Arki keikahti taas eri asentoon ja palikat oli soviteltava uudelleen yhteen. Yhä edelleen näiden vuosien jälkeen olen sitä mieltä, että esikoiseni lisäksi sain myös työkalut itseni johtamiseen, arjen ajankäytön optimointiin ja roppakaupalla lisää tehokkuutta ajankäyttöön. Kaikenlaisen toiminnan optimointi ja arjen sujuvuuden tavoittelusta tuli intohimoni!

Kuten kaikella, myös tällä innostuksella on kääntöpuolensa. Aika ajoin olisi hyvä pystyä hellittämään, heittämään hanskat tiskiin ja vain hengittelemään. Minun on usein vaikea irrottautua arjen askareista ja velvollisuuksista, ottaa tilaa itselleni ja omalle hyvinvoinnille ja jättää tehtävälista odottamaan seuraavaa hetkeä. Maailmassa, jossa on niin paljon mistä innostua, on välillä vaikea pysähtyä vetämään henkeä. Olen tietoisesti pyrkinyt hidastamaan ja terävöittämään katsetta niihin asioihin, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä. Olen kirkastanut arvojani ja miettinyt, näkyvätkö ne todella arjessani. En haluaisi, että hetket lipuvat ohi huomaamatta siksi, että mietin tehtäviä asioita tai sitä, miten jonkun asian voisi hoitaa vielä kätevämmin. Toivon voivani oppia ankkuroitumaan tähän hetkeen, hidastamaan ja hengittelemään vähentäen näin kiireen ja levottomuuden tuntua.

Jos esikoinen liki kymmenen vuotta sitten toi tullessaan minulle toimiini tehokkuutta ja tiitteryyttä, reilu vuosi sitten syntynyt kuopus toi tullessaan toiveen rauhasta ja kaikesta hitaammasta. Arjen palikoita nyt hoitovapaalla uudelleen kasaillessa haluan olla huolellinen. Tällä kertaa toivon, että palikoiden joukosta löytyy jatkossa myös niitä asioita, jotka ovat hyväksi sielulle ja mielelle pelkän kalenterin tai tavoitelistan sijasta. Tekemällä enemmän kaikkea sellaista, joka ei välttämättä tähtää tehokkuuteen ja tuottavuuteen, toivon voivani paremmin, jaksavani paremmin ja näkeväni päivittäin maailmasta kaikki sen värit. Uskon, että luovuuden ja mielen vapauden ruokkiminen vapauttaa tilaa, luo uusia ideoita ja tätä kautta lisää hyvinvointia. (Lisääntynyt hyvinvointi näkynee lopulta myös tehokkuudessa ja tuottavuudessa, uskon, vaikka se ei tässä elämänmittaisessa itseni johtamisen projektissa tavoitetila olekaan.)

Ryynänen, Simonen ja Karkkola (2020, 257) nostavat esiin tärkeän huomion siitä, että psykologiset perustarpeiden toteutumiseen huomion kiinnittäminen työelämässä ei ole mikään ohimenevä trendi, vaan merkittävä mahdollisuus kohentaa niin yksilön kuin koko organisaationkin hyvinvointia, motivaatiota ja työssä jaksamista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Nämä kaikki puolestaan ovat tekijöitä, jotka lisäävät organisaation kilpailukykyä ja menestystä. Mietin, että sama kaava on havaittavissa tässä omassa kehityskohdassanikin. Uskon, että kes-kittymällä siihen, että voin kokonaisuutena hyvin, se heijastuu myös koko perheeseen ja töihin palatessani myös rooliini työpaikalla.

2 OMAN HYVINVOINNIN LISÄÄMINEN HITAUTTA VAALIMALLA JA LUOVUUTTA RUOKKIMALLA

Itseni johtamisen kehittämiskohteeni ydin tulee hyvin ilmi johdannon lainauksesta: väsymyksen, uupumuksen tai apatian kokemukset voivat johtua myös muusta kuin siitä, että olisi tehnyt liikaa töitä, nukkunut liian vähän tai syönyt huonosti kiireessä päivästä toiseen. Joskus vetämätön tunne ja arjen harmaus voikin johtua siitä, että olemme unohtaneet ruokkia luovuuttamme, sieluamme ja niitä ihmiskehon ja -mielen sopukoita, jotka janoavat kaunista, inspiroivaa, hidasta, hiljaista ja soljuvaa. Kaikkea sellaista, mikä tuntuu olevan vastakohtaista yhteiskunnan ja vaikkapa työelämän vaatimuksille: nopeammin, tehokkaammin, ympäri vuorokauden ja aina tavoitettavissa. Sydänmaanlakka (2010, 27) on samoilla linjoilla todeten, että nopeasti muuttuva työympäristö vaatii joustavuutta, nopeaa reagointia, luovuutta ja vaatii kykyä uudistua jatkuvasti. Mielestäni nämä vaatimukset eivät rajoitu vain työpaikan ovien taakse, vaan ulottuvat ihmisen elämän kaikille osa-alueille.

Tässä maailmassa, tänä päivänä, on välillä haastavaa pysähtyä. Ja jos onnistuukin luomaan tyhjää tilaa ensin kalenteriin ja sitten mieleen, tyhjällä on taipumus täyttyä hyvin nopeasti. Jatkuvat ärsykkeet jatkuvalla syötöllä päivästä toiseen kuluttavat kenet tahansa ohueksi ja ponnettomaksi. Sydänmaanlakka (2010, 29) huomauttaakin aiheellisesti, että itsensä löytämisen ja toteuttamisen teemat ovat yksilölle vaikeita. Huolimatta toiveesta pystyä toteuttamaan itseään kokonaisvaltaisesti, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei olekaan niin itsestään selvää kiireisen elämän keskellä.

Kun mietin tavoitetilaa, johon tähtään, ajattelen tavallista arkea, sillä arjestahan suurin osa elämästämme koostuu, ja minä todella haluan rakentaa itselleni ja perheelleni kestävää arkea. Sellaista, josta ei tarvitse elää viikonloppua odottaen ja seuraavaa lomaa varaillen, vaan joka jo itsessään vaalii hyvinvointia ihan joka päivä. Tavoitteideni mukainen arki innostaa, inspiroi, maadoittaa ja tarjoaa mahdollisuuksia elpyä. Arjen rutiinit kotona, töissä ja opintojen parissa rullaavat omalla painollaan ja vastuut on jaettu selkeästi. Arkisen aherruksen lisäksi päivistä löytyy väljyyttä, koska valitsen tietoisesti vaalia hetkiä, jotka tarjoavat mahdollisuuden keskittyä ja hidastaa. Päiviin mahtuu sellaista huolenpitoa minusta itsestäni, joka hoitaa ihmistä kokonaisuutena: käyn aikuisbaletissa ja tartun kirjaan, kävelen paikasta toiseen aina kun voin. Teen yhtä asiaa kerralla ja lopetan viimein itselleni valehtelun, sillä oikeasti multitasking on suuri huijaus. Somettomat päivät ja puhelinparkki perheiltojen ajaksi ovat ehdottomia. Jatkuva uutisvirran selaaminen ei tee hyvää mielelle eikä keskittymiskyvylle. Olen viime aikoina myös jättänyt tietoisesti äänikirjan pois sellaisista hetkistä, joihin se on ennen automaattisesti kuulunut, ja sen sijaan keskittynyt vain itse tekemiseen; oli se sitten kasvojenpesurutiini iltaisin tai kasvisten pilkkominen ruoka-aikaan.

Palaan huhtikuussa töihin ja toivon voivani viedä näitä ajatuksia myös työpöytäni ääreen. Ryynänen ym. (2020, 247) nostavat esiin esihenkilötyön muutoksen auktoriteettiasemasta lähemmäksi työntekijää. Heidän mukaansa esihenkilön on tuettava työntekijöiden tarvetta autonomiaan työelämässä antamalla enemmän vapautta ja vastuuta työhön vaikuttamisen näkökulmasta. Uskon, että henkilökohtaisesi saan omalta esihenkilöltäni ihan varmasti tukea kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Myös puolisolta kotona saatu tuki on tärkeää, mutta loppujen lopuksi näen asian niin, että suurin osa kehittämistä vaativista asioista on minusta itsestäni kiinni. Sydänmaanlakka (2010, 30) toteaakin, että harvoin kyse on tiedon puutteesta, vaan tiedon viemisestä käytäntöön ja haasteet löytyvät tahtomisesta ja itsekurista. Hänen mukaansa itsensä johtaminen vaatii konkretian lisäksi jämäkkyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

3 POHDINTA

Oli äärimmäisen hedelmällistä pohtia itsensä johtamista systemaattisemmin ja teorian kautta. Tuntuu, että tämä tehtävä tuli kuin tilauksesta! Teema on läheinen ja tärkeä, silti on ihana huomata, että todellakin aiheesta kuin aiheesta voi aina oppia uutta ja syventää osaamistaan. Huomasin myös sen, että myös muutokset minussa itsessäni, kasvu ihmisenä ja eletty elämä heijastelee sitä, miten aihetta lähestyn. Esimerkiksi nyt tämän hetken minä lähestyy teemaa kovin eri tavalla mitä ammattikorkeakouluaikana. Tämä lempeämpi, vähemmän vaativa näkökulma tuntuu hyvältä.

Kun aloin kirjoittamaan tätä esseetä, Yle julkaisi samoihin aikoihin Vesa Marttisen (22.1.2023) kirjoittaman jutun Mari Valonmerestä. Valonmeri on entinen toimittaja, nykyinen yritysvalmentaja ja tietokirjailija, joka julistaa herkkyyden olevan häpeän sijasta voimavara. Häneltä julkaistaan tämän vuoden alussa kirja Herkät johtajat ja tulin tästä tiedosta kovin iloiseksi. Kirja ei ehtinyt lähdemateriaaliksi tähän tehtävään, mutta tein siihen jo varauksen kirjaston varauspalvelun kautta.

Mielestäni tämänkaltainen uutisointi ja herkkyyden esiin nostaminen positiivisen kautta viestii siitä, että ihmisillä on tämänhetkisessä maailmassa kaipuu ja tarve pitkään vallinneen tehokkuusajattelun sijasta, tai ainakin lisäksi, myös pehmeämmille arvoille. Meitä kaikkia tarvitaan, ja jokaisen hyödyntäessä omia vahvuuksiaan, olemalla kokonainen itsensä elämän kaikilla osa-alueilla, päästään varmasti parhaaseen lopputulokseen niin yksilön, yhteisön kuin koko yhteiskunnankin kannalta.

Hietaniemi ja Niemi (2022, ”Ensin pitää tuntea itsensä”) nostavat esiin ensisijaisen tärkeän huomion itsensä johtamiseen liittyen toteamalla, että jotta voi johtaa itseään, tulee ihmisen tuntea itsensä. Siihen tähtään tämän itseni johtamisen projektin myötä: nyt oikeasti huomaan, tunnistan ja ymmärrän sitä puolta itsessäni, joka kaipaa hidastamista ja hetkeen tietoisesti asettumista. Se piirre on ihan yhtä arvokas kuin mikä tahansa muukin piirteistäni, ei vain ärsyttävä, välillä itsestään muistuttava tahdin hidastaja. Aina ei tarvitse tähdätä tehokkuuteen tai johonkin tiettyyn lopputulokseen. Arvokkain resurssi on aika, ja sitä haluan vaalia.

LÄHTEET

Hietaniemi, J. & Niemi, A. 2022. Itsensä johtajat. Just sopivasti menestystä. Art House Oy. Viitattu 22.1.2023. Saatavissa: https://www.ellibslibrary.com/reader/9789518849080.

Marttinen, V. 22.1.2023. Mari Valonmerellä on supervoima, jota tämän päivän työelämä kipe-ästi kaipaa. Yle. Viitattu 24.1.2023. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20013424.

Ryynänen, J., Simonen, A. & Karkkola, P. 2020. Psykologiset perustarpeet työelämässä – autonomian edistämisellä kohti työn imua. Työelämän tutkimus. 18(3), 246–260. Viitattu 22.1.2023. Saatavissa: https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/97977/55987?ac-ceptCookies=1.

Sydänmaanlakka, P. 2010. Älykäs itsensä johtaminen. Näkökulmia henkilökohtaiseen kas-vuun. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Alma Talent Oy. Saatavissa: Storytel.