keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Unesta, hulluudesta ja toivosta

"Vailla unta elävälle kuuluu vain yhtä asiaa: väsyttää." 

Näin kirjoittaa Reetta Räty kolumnipalastallaan Hesarin nettisivuilla, kolumni on otsikoitu osuvasti: "Kun ei nuku, tulee hulluksi". En muista mitä kautta päädyin lukemaan jutun, joka on kirjoitettu jo vuonna 2013, luultavasti jossain kohtalotovereiden kertomusten keskellä se oli. Kolumnin ilmestymispäivänä olin itse vielä tukevasti linnoittautuneena vanhan asuntomme vessaan oksentamaan. Ja kuvittelemaan, että ei se valvolminen niin kamalaa ehkä ole. No, on se.

Omaa oloani jutunun lukeminen helpotti. Siinä nimittäin sanottiin, että joku toinenkin haaveilee joutuvansa sairaalaan vain siitä syystä, että saisi nukkua. Ja että väsymystä ei voi selittää niille, joiden lapsi nukkuu. Sillä ei sitä voikaan. Väsyneenä on ylipäätään kovin vaikea selittää yhtään mitään. Räty toteaa myös, että neuvot ovat pahimpia. Niin ne ovatkin. Vaikka ne on annettu kaikella rakkaudella ja hyvää tarkoittaen. Koska luuletteko todellakin, että emme ole yrittäneet? Voin kertoa, että kahden vuoden aikana ehtii kokeilla monenmoista.

Itkin kuitenkin vasta, kun olin päässyt jutun viimeisille riveille. Niissä sanottiin, että Keskinkertaiselle äidille illat ovat etuoikeus, joista voi nauttia. Ja että yön tunnit, ihan ikiomat! Voiko niin olla? Oikeasti?

Kyllä se joskus nukkuu. Olen aivan varma siitä. Ja tällä hetkellä ajatus tuntuu jopa hitusen lohdulliselta. Luulen, että syynä tähän valonpilkahdukseen on viime yö. Jukka nukkui Väinön huoneessa, minä meidän sängyssä. Käytävän toisessa päässä. Nukahdin ja heräsin kahdeksalta. Yöllä en herännyt kertaakaan. En kertaakaan! Tuntui, kuin vain silmänräpäys olisi kulunut. Kahdeksan tuntia oli kuin henkäys vain. Tunne oli kovin poikkeava normaalista, siitä, että tietää tasan tarkkaan koska kello on kolme, puoli neljä ja kappas, seitsemänkin.

Muutaman ja kahdeksan tunnin välillä on koko maailman kokoinen ero. 

väsymys
Kuva: Hidasta elämää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti