Ruokahalu palasi, mutta valitettavasti tyhjentynyt jääkaappi ei ihan vastannut sen huutoon. Tyhjästä on kuitenkin välillä nyhjäistävä, mikäs sen palkitsevampaa. Äärettömän herkullista, helppoa ja nopeaa!
Porkkanapasta & cashew-pesto
kahdelle
4-5 isoa porkkanaa
1-2rkl voita/öljyä
1-2rkl voita/öljyä
Kuori porkkanat ja höylää niistä esimerkiksi juustohöylällä pituussuunnassa ohuita, pastamaisia suikaleita. Myös kuorimaveitsi toimii. Kuumenna voi tai öljy pannulla ja kippaa porkkanasuikaleet joukkoon, anna pehmetä keskilämmöllä välillä käännellen. Porkkanoihin saa jäädä purutuntumaa!
muutama kourallinen tuoretta basilikaa
kourallinen raastettua parmesaania
desin verran cashew-pähkinöitä
ruokalusikallinen sitruunamehua
loraus öljyä
vettä tarvittaessa
kourallinen raastettua parmesaania
desin verran cashew-pähkinöitä
ruokalusikallinen sitruunamehua
loraus öljyä
vettä tarvittaessa
Laita kaikki ainekset esimerkiksi tarpeeksi tehokkaaseen blenderiin tai sitten sellaiseen tehosekoittimen mukana tulevaan silppuriin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa vettä.
Sekoita pesto porkkanasuikaleiden joukkoon ja raasta päälle parmesaania.