Olin nukahtanut edellisenä iltana kahdeksan jälkeen sohvalle, siitä siirryin ennen yhdeksää sänkyyn jatkamaan unia uhraamatta ajatustakaan sille, että seuraavana aamuna olisi yhtäkkiä joulukuu. Olen kipeänä nyt kolmatta päivää, enkä oikein ole muuta tehnyt kuin nukkunut vain. Ilmeisesti unesta pehmenneet aivot ovat blokanneet koko joulun mielestäni.
Takaisin tähän aamuun. Siinä pienen paniikin vallassa, yhtäkkiä kovin hereillä, yritin varovasti kuiskimalla huutaa lapsen yli sängyn toisella reunalla tai puoliksi lattialla nukkuvalle miehelleni (tietysti) englanniksi tonttupussiasioita. Eihän se tajunnut. Huomasi kuitenkin paniikin ja osasi laskea yhteen tarvittavat. Lopulta sai kuitenkin viestittyä lasta herättämättä, että homma on hanskassa ja tonttu käynyt sovitusti. Huh!
Avioliittoa ja perhe-elämää ehdottomasti parhaimmillaan; tuurataan tonttuvuorot ja saadaan levottomasti lepattavan sydämen paniikki rauhoittumaan. Otetaan kädestä ja sitten yhdessä herätetään lapsi, joka tontun vierailua on malttamattomana odottanut suunnilleen vapusta asti.
Tonttupussissa oli joulukalenteri. Tietysti. Niin on ollut aina joulukuun ensimmäisenä päivänä siitä saakka, kun omat jalkani teputtivat malttamattomina kurkkaamaan tontun tuomisia.
Nythän kävi niin, että pussissa oli vain yksi kalenteri, lapselle tietysti. Äiti ja isi ovat ilman, ensimmäistä kertaa ikinä. Selvästikään kaikkea ei voi muistaa, ehkäpä kuitenkin jostain laarin pohjalta voisi vielä löytyä..?
