Harkitummin, hitaammin

Viime aikoina olen pohdiskellut ajankäyttöä. Olen hyvin tietoisesti vetänyt joitakin rajoja ja raameja ja huomaan nyt, että niiden sisällä tuntuu kevyemmältä olla, elää ja toimia. Tällä hetkellä olen esimerkiksi valmis antamaan Instagramille aikaa tunnin päivässä, en enempää ja sunnuntaisin en ollenkaan. En halua luopua siitä ilosta, inspiraatiosta ja kauneudesta mitä sieltä saan, mutta en myöskään halua verkkokalvoilleni loputonta tarinoiden virtaa, jatkuvasti nopeampaa kerrontaa, levotonta lepatusta ja sitä jonkinlaista ohutta tunnetta, joka usein kuvavirtoja seuraa. Vertaistuen ja vertailun väli on ajoittain yllättävän kapea. 

Tavoittelen kokonaisvaltaisesti rauhallisempaa ja levollisempaa olemista, enemmän fyysisiä kirjoa ja kirjoittamista, yhden asian tekemistä kerralla ja tietoista keskittymistä tähän hetkeen. Haluan kuulla omat ajatukseni ja katsoa, minne ne johtavat. Toivon, että olen taas se tyyppi, joka kantaa kirjaa mukanaan kaikkialle sen sijaan, että tyhjän hetken tullen nappaan puhelimen käteen ja kurkkaan, miten toiset ihmiset elävät elämäänsä. Poikkeus tähän sääntöön olkoon muistiinpanojen kirjaaminen ylös myöhempää varten.

Kuulostanee vähän mahtipontiselta ja siltä, että tässä nyt etsittäisiin ratkaisuja pahaankin ongelmaan, ei sentään. Kyse on mielestäni ehkä enemmänkin katseen terävöittämisestä, keskittymisestä siihen, mikä oikeasti merkitsee, millä oikeasti on väliä. Kaipuusta sisällöllisesti painavampaan, hitaampaan ja tällä hetkellä rakoilevan keskittymiskyvyn kunnonkohotuksesta. 

Tuntuu, että pelkästään jo tämän kaiken ylös kirjaamalla syke rauhottui, lienee merkki siitä, että suunta on oikea?