Kun etsimme ensimmäistä omaa kotia, listasimme toiveisiin sellaisen pohjaratkaisun, jossa neliöt olisivat yhteisissä tiloissa. Kompaktit makuuhuoneet, kaksi vessaa ja toivottavasti takka. Avoimesta tilastakin haaveiltiin, listassa taisi lukea olohuoneen korotettu katto. Juuri sellaista kattoa ei saatu, sen sijaan saatiin koko seinän mittaiset ikkunat ja ainutlaatuinen tunnelma elämästä puiden latvoissa. Toivoimme keittiöön ratkaisua, jossa se ikäänkuin olisi samassa tilassa, mutta kuitenkin erillinen. Avokeittiötä emme halunneet. Perheessä kokkausvuorossa oleva hyvin usein kuuntelee musiikkia, kirjaa tai podcastia. Kokkausrauha on listallamme aikamoista ylellisyyttä!
Toivoimme myös jonkinlaista omaa pihaa, saunaa ja sitten eniten jotain sellaista, mitä on vaikea kuvata sanoin. Tuo vaikea kuvattava liittyy siihen hetkeen, kun astuu tilaan. Mitä tila ilmentää? Onko siinä henkeä, luonnetta, tunnetta jatkumosta? Kun astuu kynnyksen yli, aistiiko tuntua kodista ja sielusta, onko kerroksia ja persoonaa? Rehellisesti sanottuna en näe meitä koskaan asumassa uutuuttaan kiiltelevässä, pakasta vedetyssä kodista. Ne eivät kaikessa upeudessaan ole meitä varten.
Olemme viime aikoina, erityisesti toisen lapsen synnyttyä, pyöritelleet paljon ajatuksiamme ja toiveitamme asumisesta, ja ajasta. Mielestäni näitä kahta ei oikeastaan voi erottaa toisistaan vaan ne kietoutuvat yllättävänkin tiiviisti toisiinsa. Asuminen on jokapäiväistä elämää, se on kaikkea sitä, mitä kodin seinien sisällä ja ulkotiloissa tapahtuu. Ja kaikki se vaatii aikaa. Asuminen on lepäämistä, pesiytymistä, palautumista – ja jokapäiväistä työtä.
Kiinnittämällä huomiota siihen miten asuu, tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota myös siihen, minkä verran aikaa koti vie. Onko kodille annettu aika ilolla lahjoitettua vai nihkein mielin hammasta purren luovutettua? Olemme kyselleet itseltämme ja toisiltamme, kuinka paljon haluamme antaa aikaa kodille. Mitä annetun ajan ehdottomasti pitää pitää sisällään, mistä nautimme ja toisaalta taas, mitä emme missään nimessä tahdo? Mitä toimintoja varten lahjoitamme ilolla ja mitkä nihkeät aikasyöpöt haluamme poistaa tai ainakin pitää mahdollisimman vähänä?
Esimerkiksi puutarhassa kuopsuttelu on meille kaikille kovin rakasta puuhaa, mutta emme kuitenkaan jaksaisi hoitaa valtavia määriä istutuksia. Hommasta katoaisi kaikki hohto ja varkaiden nyppiminen tomaateista alkaisi maistua liikaa työltä, näin luulen. Alakerran terassin istutuslaatikot ja parvekkeen viljelmät riittävät mainiosti (ja kun vauva tuli taloon, pari viime vuotta nekin ovat olleet vähän liikaa). Ruohoa on kiva leikata, mutta taloyhtiön yhteisen pihan hoitovuorot riittävät, emme haaveile tällä hetkellä isosta, kokonaan omin voimin hoidettavasta nurmikentästä.
Napakat neliöt antavat anteeksi siivoukseen käytettävässä ajassa, mutta ottavat takaisin tarpeena käydä säännöllisesti läpi kaapit, laatikot ja kaikki kodin kätköt. Toisaalta, tavaramäärän kohtuullisena pitäminen helpottaa kyllä ihan kaikkea elämää. Pidän myös siitä, että kotona ollaan oikeasti yhdessä. Elämä tapahtuu yhteisissä tiloissa. Usein onkin niin, että vietämme aikaa samassa tilassa, mutta jokainen puuhaa omiaan. Nämä hetket ovat asumisen lempihetkiäni! Ihanaa on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle löytyy paikka niitä hetkiä varten, kun haluaa vetäytyä omaan rauhaan.
On myös aika pysäyttävää pohtia kodin
tavaraa työn kautta. Kun tuo kotiin jotain uutta, tuo mukanaan myös lisää tehtävää työtä. Jos ostaa uuden parin kenkiä, sitoutuu myös antamaan sen määrän aikaa, mikä kuuluu niiden huoltamiseen, kausivarastointiin ja suutarille kiikuttamiseen. Käsinpesua vaativan neuleen mukana ovesta luikahtaa mukana varaus antaa aikaa hellävaraiselle ja sopivan lämpöiselle nyrkkipyykille, ehkäpä täytyy ostaa myös sopiva pyykinpesuaine. Kun säilytystilat on rajalliset, joutuu jatkuvasti tietoisesti rajaamaan sisään tulevan tavaran (ja työn) määrää.
Kaikkien näiden monipolkuisten pohdintojen jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen, että vaikka välillä näiden seinien sisällä on aika ajoin hieman tiivistä ja monenlaisia asumisen haaveita riittää, tämän kodin tila riittää meille. Tällä hetkellä tuntuisi hurjalta vielä tietoisesti lisätä kotihommiin kuluvan ajan määrää, nytkin kompastelemme arjen hulinassa ja tietoisesti alennamme rimaa. On hirmuisen tärkeää voida myös nauttia asumisesta ja kodista. Haluamme tavoitella sitä ensimmäisen tämän kodin kesän huikentelevaista tunnetta lomakodista, laittaa musiikkia soimaan, aukaista parvekkeen ovi auki kesäiltaan ja kääriytyä parvekkeelle nojatuoliin kirja kädessä.
Ehkä kompaktimpi kaupunkikotiasuminen ihmisen kokoisine asuntolainoineen myös mahdollistaa mökkihaaveen toteutumisen vähän nopeammin..!