Kodista

Olen valtavan iloinen kodistamme. En lakkaa hämmästelemästä kuinka täällä seinien sisällä kaikki muuttuu vuodenaikojen mukaan. Kun on marraskuu, minä mietin että tämä kaikki on kuin tehty joulun juhlaan valmistautumista varten. Kiinnitän ikkunoihin tähdet, käärin kodin punaiseen ja metsänvihreään. Kun kevät koittaa ja kurottaa sisään auringonsäteiden mukana, mielissämme maalaamme mahtipontisesti kokemusta kevätkodista. Koti tuntuu suoristuvan, kohentavan ryhtiään ja kuuluttavan, että nyt kuulkaa, ryhdytään toimeen!  

Kesällä elämä sisällä on puolikasta, kannoilla kääntymistä ja pikaisia pyrähdyksiä kun vuorotellen tuodaan ja viedään, tullessa ja mennessä. Hiekkaa lattialla ja hikisiä juomalaseja, rouskuvia reippaita salaatteja lautasella ja alakerran terassin istutuslaatikoissa. Iltaisin koti kutsuu istumaan parvekkeelle, avaamaan lasitukset lempeään iltaan ja sen kultaiseen valoon, keinumaan rottinkituolilla ja ilman raikastuessa vetämään peittoa paljaiden, punakyntisten varpaiden päälle. Lokit kirkuvat läpi kesäisen vuorokauden ja se ääni on raastavuudessaan rakas. Asua nyt näin lähellä merta, alkukotia. 

Syksyn tullen minä sytytän kynttilät, haistelen malttamattomana kirpeää ilmaa, kerään vihreitä omenoita kulhoon parvekkeelle ja uskon vakaasti, syksyä varten tämä koti on tehty. Minä käärin kotini ja itseni syksyyn, syleilen sumuisia aamuja ja paistan vielä yhden omenapiirakan, enkä koskaan unohda lisätä taikinaan mantelijauhoja.