torstai 27. elokuuta 2015

Ihmiskoe nro 1.

Aloitin tänään ihmiskokeen. Alumiini kainalossa on tähän mennessä epämääräisesti ahdistanut, mutta tuon ahdistuksen on voinut vaimentaa ja tukkia jonnekin taka-alalle. Vaihtoehtoja luottodödön tilalle olen selaillut törppö tolkulla, mutta jotenkin koko homma on tuntunut vaivalloiselta. 

Lupaus ostaa loppuneen kosmetiikan tilalle vain luonnonmukaista on onnistunut ihan hyvin, mutta deodorantin kohdalla olen aina fuskannut.

Onneksi Vesa Keskinen pelasti, ja kyläkauppa tarjosi ratkaisun ihan nenän eteen. (Se kosmetiikkaosasto on muuten kovin petollinen, eurolla tuollainen, kahdella kolme noita ja tuokin vain neljäysiviis!) Hyllyllä keikkui Aloe Vera Kristallideodorantti Roll-On 50ml. Kuvankaltainen. Hina neljän euron kieppeillä. En miettinyt kahta kertaa, vaan päätin että tästä se seikkailu alkaa!

Pääsimme kotiin, Väinö unille ja naps - sauna päälle.

Nyt istun tässä sohvalla myhäillen uutta dödöä kainaloissa. Katsotaan miten naisen käy.