On täyttä humpuukia väittää, etteikö parisuhde muuttuisi kun lapsi tulee taloon. Itseasiassa se muuttuu jo raskausaikana, sillä nainen on raskaana, mies ei. Tästä epäreiluudesta huolimatta mies saa kyllä varmasti kuulla tuntemuksista, joita naisen vatsanahan venyminen ja yöpissalla ravaaminen aiheuttavat, mutta silti se on nainen jonka mahassa möyritään niin että itkettää.
Sanotaan, että naisen voi olla vaikea ottaa puoliso mukaan vauvakuplaansa. Allekirjoitan kyllä tuonkin, mutta enemmän peräänkuulutan sitä, kuinka paljon puoliso sinne haluaa itsensä tunkea! Miehen vastuun on alettava jo raskausaikana, on puppua väittää, että nainen kasvaa äidiksi raskausaikana ja mies synnytyssalissa. Jokaisella miehellä on mahdollisuus, ellei jopa velvollisuus, pohtia näitä asioita omassa päässään, sekä keskustella niistä yhdessä naisen kanssa.
Meillä käytiin muutama tiukka keskustelu osallistumisesta, ja näiden keskusteluiden avulla ja ansiosta sain raskausaikana tukea, jalkahierontaa ja apua lastenvaatehankintoihin. Tai lähinnä niiden hankintojen silittämiseen, tätä arvostan ihan kympillä. Pointtini tässä on se, että miehet: osallistukaa! Naiset: vaatikaa! Molemmat: puhukaa!!
Taito sujuvaan kommunikointiin ja kaikenlaisista asioista puhumiseen kasvaa arvoon arvaamattomaan niin raskaus- kuin vauva-aikanakin. Kun pystyy kertomaan miltä oikeasti tuntuu, on toisen paljon helpompi pysyä kartalla. Vaikka väsyttää, vituttaa ja toisen naama ärsyttää niin paljon, että ajatuksissa olisi helpompi olla ihan vain kahdestaan vauvan kanssa, silti täytyy puhua. Ja tehdä kirjallinen sopimus siitä, että vauvavuoden aikana ei erota.
Tämä kaikki sen takia, että tulee vielä päivä, jolloin huomaatte lapsenne leikkivän itsekseen olohuoneessa ja te vanhemmat juotte keittiössä kahvia. Tämä on se hetki, kun on paljon miellyttävmpää huomata, että teillä kahdella on vielä sanottavaa toisillenne kuin sellainen tilanne, että katsotte toisianne miettien, ehkä kliseisestikin, että kuka tuo ihminen on. Pitää olla tahtoa, kummallakin, pitää olla halua etsiä niitä keinoja, joilla kommunikointi sujuu. Pitää olla ymmärrystä siihen, että väistämättä parisuhde joillakin tavoilla muuttuu. Pitää hyväksyä nämä muutokset, mutta muistaa myös se, mitä oli ennen. Me kaksi, te kaksi.
Rakkaus oli ensin.
Sitten vauva.
Jotta lapsella olisi hyvä olla, täytyy vanhemmillakin olla. Vanhempien suhde on lapsen koti. Voivatko vanhemmat tehdä jälkikasvulleen parempaa palvelusta kuin sen, että he näyttävät omalla esimerkillään kuinka toista kunnioitetaan, rakastetaan arjessakin ja pidetään huolta siitä, että toinen ei katoa tavoittamattomiin?
