Kannatti nukkua kymmenen tuntia. Maailma näyttää aika paljon erilaiselta eikä sadekaan haittaa. Virkistää ainoastaan, mielen tahmeuskin on muisto vain.
Tulin kouluun tunnin liian aikaisin, mutta on ihanaa istua käytävän lattialla ja kuunnella satunnaisia askelten ääniä portaissa. Kukaan ei vaadi mitään, eikä vielä tarvi mitään antaakaan.
Kuinka helposti sitä unohtaakin ottaa itselleen sen minkä oikeasti tarvii ja antaa muille vain sen verran mikä on riittävästi?
