lauantai 3. lokakuuta 2015

Loppuvuoden lakko

Hauskaa, kun on vasta viime aikoina tunnistanut itsessään ihan uuden piirteen. Havahduin siihen, että oikein miettimällä mietin, että minkähän haasteen tai projektin sitä nyt keksisi loppuvuodeksi. On ollut Bikinibody-bootcamppia, lankutusta (pakko pystyä samaan kuin Jukka!!), Project333, valokuva-albumien tekoa...

Ehkä parhaiten tätä höperyyttä kuvaa se, että kun palasin kouluun Väinön syntymän jälkeen, päätin yhtäkkiä, että taidanpas tiivistää jäljellä olevia opintoja puolella vuodella. Ihan tuosta vain. Oli vähä sellainen fiilis, että joku haaste olis ihan kiva. Välillä en ole ihan varma, että onko tämä silkkaa hulluutta, vai ihan tervettä itsensä haastamista. Luutavasti kumpaakin.

Leimaavaa tälle touhulle on se, että kauhealla innolla suunnittelen, teen aikataulun tai ohjelman jota on noudatettava, alku sujuu todella innostuneissa merkeissä, mutta lopussa tahtia ylläpitää enää jääräpäisyys. Kun tavoite on saavutettu, olo on kuin voittajalla, mutta hetken päästä taas päässä pyörii ajatus, että mitäs seuraavaksi.

No, nyt päätin, että en osta loppuvuonna yhtään ainoaa vaatekappaletta omaan kaappiini. En sukan sukkaa, en paitaa, en juhlamekkoa. Vaikka uusien rääsyjen kotiin kuskaaminen on ollut viime aikoina hyvin vähäistä, nyt virta katkeaa kokonaan. Tavoitteena ja perimmäisenä ajatuksena on saada jo olemassaolevat vaatteet tehokkaaseen käyttöön. Pinterest laulamaan ja uusia asuyhdistelmiä etsimään! En nimittäin voi väittää, etteikö minulla olisi jo kaikkea tarvitsemaani.


Ota haaste vastaan ja lähde messiin!


 PS. Raskausaikana leivoin sämpylöitä. Kesällä varsinkin kun Jukka oli päivät töissä, tapoin tylsyyttäni leipomalla valehtelematta joka päivä. Pakastin oli täynnä sämpylöitä, ja niitä riitti pitkälle talveen. Tämän rupeaman jälkeen kului liki vuosi ennen kuin leivoin seuraavan kerran ;)