Opiskelua, salibandya ja perhe-elämää

Kuinka usein sitä kuuleekaan ihmisten pohtivan mahdollisia lapsihaaveitaan siitä näkökulmasta, että pitää olla aika paljon kaikenlaista ennen kuin "lapsi saa tulla". Opinnon suoritettu, perheauto ja autolaina, vaikituinen työpaikka sekä omistusasunto, mielellään omakotitalo. Aivan kuin nämä asiat takaisivat sen, että lapsen kanssa sujuu kaikki hyvin ja tulevat vanhemmat ovat valmiita tehtäväänsä.

Yleensä siinä kohtaa kun muut perustelevat vakaan elämäntilanteen tuomia etuja lapsiperheille, minä vähän ihmettelen. Sillä mikä mahdollistaisi oman näköisten ratkaisujen räätälöimisen niin hyvin kuin vähän vähemmän tukala vakaa tilanne? Kun ei ole sidottu lainaan tai työpaikkaan, on vapaus valita. Opinnot joustavat (ryhmätöiden välissä ehtii hyvin käydä oksentamassa) ja olet vastuussa opintojesi etenemisestäsi ainoastaan itsellesi. Sille henkilölle, joka parhaiten tietää rajasi ja samalla myös vointisi.

Tilanteemme oli raskausuutisten aikaan sellainen, että minä opiskelin, Jukka pelasi Salibandyliigaa ja asuimme vuokralla kauniissa kaksiossa. Satunnaisesti armas aviomieheni teki opettajan tai liikunnanohjaajan sijaisuuksia, mutta pääasiassa niska limassa raataminen tapahtui kentällä ja siihen liittyen. Koska unelma. Naimisiin olimme kuitenkin ehtineet edellisenä kesänä, mutta siksi koska halusimme, emme siksi, että niin kuuluu tehdä ennen perheenlisäystä.

Elämäntilanne oli mikä oli ja hyvä niin, lisäksi me toivoimme lasta. Sellaisen saimme, alun pahoinvointeineen, itkukohtauksine ja identiteettikriiseineen kaikkineen. Ja me olemme pärjänneet hyvin. Meillä on kaikki tarvittava. Lisäksi, ja ennen kaikkea, me olemme voineet vapaasti muokata elämäämme ja tehdä siitä omannnäköistä. Olemme voineet tehdä ratkaisuja omista lähtökohdistamme ja meidän näkökulmastamme katsottuna, sellaisia, jotka ovat meidän mielestämme olleet oikea valinta perheellemme.

Opintojen järjestelyssä riitti käynti opinto-ohjaajan luona. Hän kertoi, että tätä tapahtuu jatkuvasti, koska naisvaltaisuus alalla on niin huomattavaa. Samaan hengenvetoon hän totesi, että kaikki järjestyy, ja niin järjestyi. Kerkesin juuri käydä ensimmäisen vuoden loppuun ja sen lisäksi alkukesän ennen äitiyslomalle jäämistä tein kesäopintoja. Viimeiseksi opo huikkasi vielä, että soita tai laita sähköpostia sitten kun tulet takaisin. Ja niin tein, vuoden jälkeen. Kaikki sujui jälleen yhtä hienosti ja vaivattomasti. Välivuoden aikana en tuntenut lainkaan huonoa omaatuntoa poissaolostani, sillä enhän vastaa opiskelustani kenellekään muulle kuin itselleni. Palatessani hyppäsin uuden ryhmän mukaan ongelmitta. Jotkut opiskelevat vauvan kanssa, lastenvaunut käytävällä eivät ole poikkeus, vaan ihan perussettiä.

Jukan asiat mietityttivät. Koska vauva ja muutto isompaan asuntoon oli tulossa, ajattelimme, että työ olisi hyvä juttu. Tuli vakituinen työ ja samalla hommat salibandyn parissa jatkuivat. Vauva syntyi, eikä kuvio toiminut. Kotonakin olisi ollut kiva olla ja sitten kun koko paletti sekä vaimon pää alkoi levitä, (Liki kahden vuoden takaa) oli selvää, että jonkunlaiseen ratkaisuun oli päädyttävä. Kauaa emme miettineet, vaan Jukka irtisanoi itsensä vakituisesta työpaikastaan ja jatkoi liigan parissa viimeiseksi jääneet puoli vuotta. Voin kuvitella kuinka läheiset vetivät henkeä, sillä tilanteemme kokonaisuudessaan ei ollut tuolloin selvillä oikeastaan kenellekään. Käsi sydämellä voin sanoa, että tuo hyppy oli ehdottomasti parasta, mitä olemme päättäneet yhdessä tehdä.

Olimme kumpikin kotona opintojeni jatkamiseen saakka. Mitään muuta en olisi toivonut, enkä usko, että minkään muun avulla olisin päässyt jaloilleni kuitenkin suhteellisen nopeasti. Olen kovin kiitollinen siitä, että meillä oli mahdollisuus päättää asioista perheen näkökulmasta katsottuna, eikä sillä perusteella, että tuleeko laina maksettua ja säilyykö työpaikka. Säästimme itseämme siinä paljolta, luulen. Lisäksi olemme todellakin oppineet säästämään, hahhah!

Raha on asia, josta puhuminen on sipinää ja supinaa, korvien kuumotusta ja poskien punaa. Enimmäkseen aiheen välttelyä. No, en ajattellut nyt sortua mihinkään näistä. Opintotuki, asumislisä, kotihoidon tuki ja lapsilisä, siinä ne. Liigan ja ykkösdivarin aikana myös matkakorvauksia. Opintolainaa jouduimme nostamaan ensimmäistä kertaa ikinä nyt tämän vuoden alussa.

Olemme pärjänneet ja edelleen toistan, meillä on kaikki tarvittava. Välillä on huolettanut hieman enemmän, mutta suurimman osan ajasta on päällä vahva tunne siitä, että aikansa kutakin ja kyllä tämä tästä. Hädän hetkellä onneksi tietää, että meillä on ymmärtäväinen ja auttamaan valmis lähipiiri. Budjetointi, suunnittelu ja kaikkeen varautuminen kuulostaa kai tylsältä, mutta on välttämätöntä. Jos homma ei ole hanskassa niin se ei ole, simple as that. 

Pointti tälle kaikelle sepustukselle lienee se, että ei ole olemassa varmoja ratkaisuja eikä ole olemassa ketään muuta Sinun elämäsi asiantuntijaa kuin Sinä itse. Sieltä, mistä yleensä ajatellaan löytyvän epävarmuutta ja turvattomuutta, voikin löytyä ainekset parhaaseen mahdolliseen. 

Kuva: Anina Broända