tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 1. luukku


Ala-asteen joulujuhlat päättyivät aina tähän lauluun, 
jonka pienen kyläkoulun kaikki oppilaat lauloivat yhdessä.
Katsomossa istuivat äiti ja isi, mummu ja pappa.
Paljon tuttuja kyläläisiä. 
Vaatteiden valinta joulujuhlaa varten oli ihanaa,
hiuksetkin krepattiin kreppiraudalla.
Joulujuhlaa varten harjoiteltiin viikkoja. 
Parhaimmat muistot ala-asteen ajoilta ovat juuri harjoituksiin liittyviä muistoja:
kutkuttava odotus, jännitys, näytelmän vuorosanojen opettelua.
Koulun puolelta juostiin halliin vain kengät jalassa, 
ei kerennyt tulla kylmä, mutta lumihiutaleet sulattuaan hieman kastelivat hiuksia.
Joulujuhlapäivänä kummallinen tunne kun juhlasali tuolien sisään kantamisen jälkeen näyttikin paljon isommalta. 
Kurkistukset esiripun takaa ennen omaa vuoroa, 
että missä ne omat vanhemmat istuvat. 
Ja lopuksi laulettiin, kaikki yhdessä.