Haikeaa ja hauskaa, kolmen kuukauden kuluttua meillä on uusi koti! Uudella paikkakunnalla. Huomaan, että ollaan jo tehty jonkinlaista tunnetason luopumista Seinäjoen kodista. Ajatukset ovat kääntyneet siihen, että pitäisi käydä kaappeja läpi ja luopua turhasta. Puhellaan uuden kodin hyvistä puolista: ei isoa tietä ikkunan alla tai liikennevalojen ääniä, enemmän tilaa, ei suihkukaappia... Ajomatka Seinäjoelta Toholammille ja takaisin houkuttelee vähiten ikinä, ja mummolamatkan puolittuminen kuulostaa puolestaan ihanimmalta ikinä.
Väinölle kerrottiin eilen saunassa, että keväällä äitin koulun loppuessa muutetaan Kokkolaan. Ei tainnut ihan vielä ymmärtää mistä on kyse, mutta hienosti kertoi asiaa sitten mummuille ja pappoillekin. Saapa nähdä, kuinka sitten h-hetkellä suhtautuminen muuttuu, vai muuttuuko. Jotenkin voisin ajatella, että ei ihan pureskelematta tule asiaa nielemään. Naapurin Annelikin on niin kovin tärkeä! Taitaa olla turha murehtia etukäteen, mutta niin kuin aina: helpommin sanottu kuin tehty.
Sovittiin tosiaan, että käydään joka ainoa kaappi ja tavara läpi ennen muuttoa. Tuntuisi turhalta lähteä raahaamaan paikasta toiseen tavaroita, joita ei sitten tarvitse tai tule käytettyä. Tämäkin asia taitaa olla niitä helpommin sanottuja kuin tehtyjä. Hallinnon harjoittelu on startannut ja heti ensimmäisen viikon loppupuolella tulin kipeäksi. Pikkuhiljaa alkaa tauti talttumaan, mutta vauhtia ei paljon voi hidastella. Osan harjoittelusta olen Kokkolassa, osan Seinäjoella. Alkuun ainakin painopiste tuntuu olevan Kokkolan päässä, mikä tarkoittaa sitä, että majailemme mummojen ja pappojen nurkissa. Kaukana siivottavista kaapeista! :D Onneksi väliin mahtuu kuitenkin myös teoriaopintoja, jolloin saadaan olla sitten Seinäjoen kotonakin.
Nyt jo on sellainen olo, että tämä kevät kuluu yhdessä hujauksessa. Pitää yrittää nauttia kaikesta, niistä arkisistakin jutuista. Nämä nimittäin ovat viimeisiä hetkiä opiskelijana ja etelä-pohojalaasena.
