Jos jo päivä muuton jälkeen olimme varmoja siitä, että päätös siirtyä takaisin kotiseudulle oli oikea, nyt olemme siitä vielä varmempia, jos edes mahdollista. Kaikki tuntuu niin oikealta. Pidän tärkeänä kasvattaa lapselle juuret. Haluan, että pieni oppii tuntemaan suvun ja paikat, joista hän on lähtöisin. Joista me vanhemmat olemme lähtöisin. Täällä se on ihan eri tavalla mahdollista kuin Seinäjoella. Kaikki meille tärkeä on lähellä, pienen automatkan päässä.
Arki soljuu omalla painollaan. Sain töitä, parikymmentä tuntia viikossa on oikein hyvä. Ehtii kesäilläkin. Ja nauttia vielä elosta ja olosta oman perheen kesken ennen syksyn uusia tuulia. Väinöllä alkaa hoito, Jukalla koulu. Minulla toivottavasti kokoaikainen työ. Arki muuttuu sellaiseksi, mitä se ei vielä koskaan ole ollut. Tähän saakka olemme elelleet aika omannäköistä elämää. Hoitovapaa, opinnot ja rauhalliset aamut kotona. En uskalla unelmoidakaan kivuttomasta alusta, kenellekään meistä, mutta luotan siihen, että kyllä me opimme ja sopeudumme.
Onhan se aika hullua, että Väinö täyttää jo kolme. Vastahan se syntyi. Ja että minä en mene kouluun, Jukka menee. Olenko jo kertonut, kuinka ylpeä olen aviomiehestäni? Se into ja tarmo, jolla hän valmistautui pääsykokeisiin oli inspiroivaa. Olen niiiin ylpeä! On niin hienoa, että hän pääsi juuri sinne minne tahtoikin, loistavilla pisteillä.
Kuullaan taas, ehkä seuraavana sadepäivänä! Jos ei sitten satu olemaan liian hyvä kirja kesken... :)
