Hei hei elokuu, tervetuloa syyskuu. Uusi arki alkaa ja opeteltavaa varmasti riittää. Ennen niitä juttuja kuitenkin vielä katsaus menneeseen, kesän viimeiseen kuukauteen!
Ihan kiva: Lyhyet työpäivät, viikonlopuilta tuntuneet viikonloput. Perjantaifiilistä on vaikea voittaa!
Ihan hanurista: Sairastelut: flunssaa, oksennustautia.... Korva muistuttelee itsestään vieläkin ja loppukuusta kurkkukipu pakotti syömään vain jätskiä.
Olisi saanut jäädä väliin: Vessan lattialla nukuttu yö oli aika karsea, vaikka oivalluksia siellä syntyikin.
Olisi voinut ottaa uusiksi: Ihanat häät kuun puolivälissä. Ja tyttöjen ilta pitkästä aikaa niin, että kaikki koolla! <3
Niin ja näin: Töiden loppuminen. Uudet tuulet, kiitos kyllä. Epävarmuus ennen niiden rantautumista, vähä niin ja näin.
Parhaat naurut: Äiti ajoi meidän autolla. On aina mieltä lämmittävä elämys päästää joku muu Poloisen rattiin, kengurubensaa riittää ja ohikulkijoita hymyilyttää.
Kuukauden kohokohta: Venetsialaissunnuntaina juhlitut Väinön 3v-pilpeet! Ihana huomata, kuinka paljon meillä on ympärillä tärkeitä ihmisiä, joille meidän tärkein on myös tärkeä.