keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Pizza, tuo hävikkiruokien kiistaton kingi

Aherrettiin yksi kaukaiselta tuntuva syyslomapäivä puuliiterissä koko päivä liki koko perheen voimin. Talkooväki oli ruokittava, mutta kauppaan ei kukaan jaksanut lähteä, joten päätin tehdä muutaman pellillisen pizzaa niistä aineksista, joita kaapeista löytyi. Suurin haaste oli tomaattikastike: löysin kolme tuoretta tomaattia, en tippaakaan pyrettä, murskaa tai paseerattua tomaattia. Paahdoin puoli pellillistä porkkanoita, soseutin ne tomaattien kanssa ja maustoin kastikkeen tavalliseen tapaan. Hyvin näytti maistuvan, valmistusvaiheen kasvissosekeitto-fiilikset katosivat kun sai maut kohdalleen. Pizzataikina tehtiin tuplana luotto-ohjeella (klik). Durum-jauhoja käyttämällä määrästä tulee varmasti neljä peltiä, tavallisillä vehnäjauhoilla ilman hampaiden kiristelyä kolme. Täytteeksi iskettiin seuraavanlaiset yhdistelmät:

Pizza nro 1.
- muutama keitetty peruna ohuiksi siivutettuna
- tonnikalaa
- ananasta

Pizza nro 2.
- tortilloista jäänyttä texmex-maustettua jauhelihaa
- uunipaahdettuja porkkanoita
- karamellisoitua sipulia

Pizza nro 3.
- karamellisoitua sipulia
- paprikaa
- "Mustapekka"-juustoa, voimakasta Koskenlaskijaa muutama nokare

Kaikkiin tomaatti-porkkanakastikkeen lisäksi juustoraastetta, raastin juustotarjottimelta jääneet, joukossa oli ainakin Valion Kappelia ja Ritari-juustoa. Pizza on kyllä mahtava hävikin kampittaja, sinne vaan perunat ja juuston jämät!

Lomatunnelmia<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti