On heitä, jotka haaveilevat siitä, mutta eivät uskalla, koska pelkäävät siirtävänsä sukupolvien painon taas seuraavalla. On heitä, jotka haaveilevat, mutta eivät syystä tai toisesta pääse elämään unelmansa toteen käymistä. Heitä, jotka haaveilevat äitiydestä ja huomaavat, että todellisuus ei ole lainkaan sitä, mitä ajatukset olivat. Lapsi on ehkä sairas, ehkä äiti sairastuu tai kahden vanhemman sijasta onkin yhtäkkiä vain yksi. Tai yhtäkkiä onkin äiti vailla lasta.
Niin paljon kaikenlaisia kipuja, niin paljon unelmia, toiveita ja haaveita. Niin paljon tavallisia päiviä ja kullanarvoisia hetkiä. Niitä rapakoita ja vähän liian löysää puuroa. Unentuoksuisia hentoja hiuksia, iltasatuja ja taisteluita palikoiden keräämisestä, kaulurin laittamisesta ja kolmannesta keksistä (mutta vain kotona, mummuilla saa aina monta).
Tänään olen äärimmäisen kiitollinen, mutta myös sydän vähän syrjällään. Maaret Kallio sen sanoi niin hyvin, että loppuun lainaan häntä. Hyvää äitienpäivää!
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka et saa lastasi luoksesi,
jolta et osaa pyytää anteeksi
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka olet kohdannut suruista suurimman,
lapsesi kuoleman
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka yhä toivot sylisi täyttyvän,
toiveesi toteutuvan
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka elät enää lempeissä muistoissa,
tämän maailman tavoittamattomissa
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka valvot sairaan lapsesi vierellä,
täyttäen surusi toivolla
Tänä päivänä
minä muistan sinua äiti,
joka uskallat luottaa lujuutesi
ja käyttää lempeyttä voimanasi.
(Maaret Kallio)
