Kynttilöiden lisäksi viime aikoina ovat ilahduttaneet seuraavat asiat:
- Lappapuuro (eli vispipuuro). Onko lohdullisempaa ja lempeämpää lapsuuden makua? Tähän päivään päivitin klassikon syömällä sen kauramaidon kanssa.
- Lorde ja aivan erityisesti Team.
- Kuuntelen paljon musiikkia, mutta myös podcasteja. Nyt kuuntelussa on ollut Huorapuutarha, niin karmivia murhajuttuja, että tuntuu hullulta kirjoittaa tämä listaan, joka kertoo ilahduttavista asioista. En kuitenkaan voi olla mainitsematta tätä! Mielikuvitus lähtee lentoon ja jokainen narahdus saa aikaan kylmiä väreitä. Kauhuleffojen katsojaksi minusta ei enää ole, mutta ilmeisesti kuuntelu on eri juttu.
- Kynsinauhakynä!
- Gilmoren tytöt
- Kirjat ja kirjaston varauspalvelu
- Pitkän viikonlopun neljän päivän vapaa, eli tämän kesän kesäloma, alkaa tänään
- Liukuva työaika - et myöhästy enää koskaan!
- Aamupala-rutiini: illalla tuorepuuro jääkaappiin tekeytymään, aamulla kippo mukaan ja menoksi. Yleensä kaurahiutaleita, leseitä, chia-siemeniä, probioottijauhetta ja marjoja. Nesteeksi kauramaitoa.
- Päätös mennä ajoissa nukkumaan on ollut oikea kaikella tapaa. Onnistumista helpotti huomattavasti, kun syksy alkoi hissukseen ilmoitella itsestään. Kesällä on kesäillat-paniikki: vielä on valoa! Kaikki irti! Nauti! Nyt voi ihan hyvin painua peiton alle ennen kymmentä.