Tänään on se päivä, jonka muistaisin, jos jotain kurjaa tapahtuisi. Elämä heilahtaisi raiteiltaan ja olisi aika ennen, aika jälkeen. Tänään kaikki on hyvin.
Aamulla heräsin työpäivään ja melkein tein aamun nopeusennätyksen matkalla sängystä autoon (19min). Matkalla töihin nappasin kyytiin työystävän, jonka kanssa kaikki on hyvin helppoa, tuosta vain ja noin vaan. Mikä onni! Päivän mittaan työtehtävät vähän kangertelivat ja haasteita riitti, mutta kahvi oli kuumaa ja sitä oli tarpeeksi.
Kävin kaupassa. Yksin. Valmiin listan kanssa. Ostin siiklejä, basilikaa ja kauramaitoa. Tomaatteja, fetaa ja Bonnea, vessapaperia sekä uusimman Glorian kodin. Välillä on kiva kierrellä rauhassa, hidastella juustohyllyllä ja tuumailla rauhassa perunalajikkeiden välillä. Pelata ostostetristä ilman, että kukaan hoputtaa lappaamaan ostoksia kassiin nopeampaa. Ja silti olin kotona neljältä!
Kotona odotti kaksi kultaa ja yksi karvainen. Kummityttö kävi kylässä ja illan parhaat naurut saatiin kun kissa kierähti sohvalta lattialle unissaan. Kömpelöin kissa koskaan, suuri sielujen sympatia kanssaan! Meille oli Väinön kanssa "naistenilta", Jukalla oli treenipäivä. Sain ensiluokkaista hyppynaruvalmennusta ja söimme valtavan hyvää rieskaa iltapalaksi. Uusi hoitopaikka on kuulemma kiva.
Lapsi nukahti hienosti, kynttilät palavat, torkkupeiton alla on lämmin ja hyvä kirja on kesken.
Tässä on kaikki.
Ja tänään kaikki on hyvin.