On ollut hiljaisempia aikoja ja toisaalta myös hetkiä, joiden mielikuvien taustamusiikista ei ole epäilystäkään. Rakastan Haikaraa ja erityisesti Eroa, mutta eniten toivon lapseni muistavan, että äiti lupasi suojella kaikelta.
Rakastan sitä, kuinka suomen kieltä käytetään. Yllätyn ja ihastun yhä uudelleen, oivallan ja vaikutun. Muistan sanat ulkoa, muistan hetkiä. Toivon, että kerran vielä. Ja kirjoitan taas ostoslistalle keltaisen sadetakin. Aion myös istua lauantai-illan Yle Teeman äärellä, kuunnella ja hymyillä niin, että poskiin sattuu. Ehkä vähän itkeäkin.
