Ehkä olen joskus maininnutkin, että inhoan ruokahävikkiä. Onneksi rakastan kehitellä kaikenlaisia ruokia, joihin saa uppoamaan pussinpohjat ja käytettyä kaikki juustonkäntyt. Aina silloin tällöin (yleensä ennen palkkapäivää hmm) päätetään, että kauppaan ei mennä kun äärimmäisessä hädässä eli hakemaan kahvimaitoa. Kaikkea muuta ilman pärjää.
Nyt on taas ollut kaupattomia päiviä ja vitsit kuinka nautin! On ihan mahtavaa huomata, että vaikka kaapissa ei ole mitään, saa silti kehiteltyä kaikenlaisia ruokia.
Yleensä kaappien tyhjennysviikoilla teen pastaa, lasagnea, risottoa, kasvissosekeittoa, munakasrullaa tai vaikkapa nuudeliwokkia. Aina löytyy myös ainekset linssikeittoon! Saatetaan myös tehdä ruishampparit, joihin pihvin tilalle paistetaan kananmuna.
Kaikkiin edellä mainittuihin saa hyvin uppoamaan kaikenlaisia kasviksia ja juureksia, tomaattimurska, niitä juustonkänttyjä ja pussinpohjat niin linsseistä kuin hernerouheestakin. Sekaan voi kipata myös kermapurkin, loput turkkilaisesta jogurtista tai lasagneen saa helposti keitettyä valkokastikkeen vaikkapa kauramaidosta.
Kuluneina päivinä olemme kokkailleet kukkakaaliriisin kaveriksi tacomaustettua soijarouhekastiketta, kastiketta keittelin sen verran reilusti, että siitä sai myös lasagnea vuoallisen. Välipalaksi smoothieta ja riisipuuron jämistä tehtyjä karjalanpiirakoita. Loppuviikon ruokalistalla on kasvishamppareita ja risottoa. Jälkimmäiseen täytyy kyllä ehkä kipaista hakemassa kanttarelleja...!