lauantai 30. syyskuuta 2017

Muutama mielen päältä

- Koko perheen vessan lattialle kaatava oksennustauti vie voimat, mutta myös lisää rakkauden määrää. Siinä vaiheessa kun tärisin kylpyhuoneen lattialla ja mieheni laittoi lattialämmitystä suuremmalle, pyyhki suupielet ja veti vessan, ymmärsin, että totta totisesti kelpaan. Aina välillä ajatus nimittäin meinaa kadota, ei sen toisen, vaan omien korvien välissä kiljuvien vaatimusten alle.
- Harmi, että tauti alkoi heti pestopastan syömisen jälkeen, minä pidin siitä ruoasta kovasti! Nyt en sitä kyllä söisi. Odotellaan, että ruokatrauman selkä taittuu ja katsellaan ehkä ensi vuoden puolella uudelleen.


- Syksy. Kuinka kaunista ulkona on nyt!  Alkuviikosta sakea sumu laskeutui päiviksi kaupunkiin, hämärsi näkyvyyden, mutta kirkasti kaikki värit. Harmaata taustaa vasten oranssin ja punaisen sävyt loistivat niin upeina, että sydäntä särki. Tuntuu, että vuodenaikojen vaihtuminen on vuosi vuodelta jotenkin merkityksellisempää. Ehkä ennen sitä vain odotti seuraavaa, parempaa, ja nyt on oppinut pysähtymään ja nauttimaan siitä näytelmästä, jonka luonto tarjoaa yhä uudelleen ja uudelleen?
- Tasapaino. Nautin työstäni, ja nautin muusta elämästä, johon työ ei liity mitenkään. Aiemmin on ollut kriisejä, itkuja ja unettomia öitä, kun olen miettinyt, miksi en jaksa samalla tavalla kuin joku muu. Miksi uuvahdan, miksi mukava työ muuttuu rohmuksi, joka vie kaikki viimeisetkin voimien rippeet jättäen jäljelle lepattavan kuoren, joka koettaa suoriutua ja selvitä työn ulkopuolella. Muutos on valtava, sen ovat huomanneet kotona kaikki. Ensimmäistä kertaa sitten opiskeluaikojen on sellainen olo, että teen tarpeeksi töissä, teen ja olen tarpeeksi kotona. On intoa ja on jaksamista, on motivaatiota ja ideoita. Piti vain löytää sopiva työ. Ja minä löysin! Aina kun ajattelen tätä asiaa, tuntuu, että voisin leijua hieman maanpinnan yläpuolelle onnesta ja kiitollisuudesta.


- Rosvo vei pankkikortin tietojen avulla yhden tilin tyhjäksi, onneksi ei ollut kovin lihava sellainen. Tili siis, rosvosta en tiedä. Harmittaa, mutta ei auta kuin odottaa, mitä pankki sanoo. Ja toivoa, että uusi kortti tulee pian! Olo on kuin alakoululaisilla, joka saa viikkorahaa. Rahan antaja ei tässä tapauksessa ole vanhempi, vaan aviomies. Äiti ja mummu sanoisivat, että kaatuu niitä valtamerilaivojakin, ja se on totta. Luojan kiitos kaikki mammonat eivät makoilleet samalla tilillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti