perjantai 9. heinäkuuta 2021

Toisella kertaa

Meille tulee vauva, ihan pian. 

Olen kovin onnellinen tästä raskaudesta ja siitä, että uskalsimme sittenkin toivoa toisin. Kaikki on ollut toisella kertaa kovin erilaista, vaikka odotus kulkee liki päivälleen samaa rataa alkuraskauden pakkasista lopun helteisiin ja vihreästä raskaaseen luontoon. Kahtena jouluna, kahdeksan vuoden välein, olemme saaneet lahjaksi kertoa vauvasta läheisille.

Kun kirjoitan, että kaikki on ollut toisella kertaa kovin erilaista, en tarkoita rajumpaa pahoinvointia tai huonompia veriarvoja, vaan sitä, miltä kaikki on tuntunut. Tällä kertaa kanssani on kulkenut lempeä, hentoisen kokemuksen ääni, joka on tehnyt kaikesta pehmeämpää ja mielelle helpompaa.

Se ääni on kertonut kaikki ne asiat, jotka olisin halunnut ensimmäisellä kerralla kuulla. Se on maalannut maiseman hieman utuiseksi, hidastanut ajan ja silittänyt hiljaa.

Se ääni on osannut nyt kertoa, että pintaan tavallista suuremmalla voimalla puskeva herkkyys on vauvaa varten, se vain samalla ulottuu kaikkeen muuhunkin elämään. Samalla se muistuttaa, että tämä menee ohi - kaikki tässä menee aikanaan ohi. Tuo ajatus on ollut välillä ainoa lohtu, välillä haikea henkäys siitä kaipauksesta, jonka aavistan taas tulevan. 

Se ääni on opettanut minua hahmottamaan, että nyt muutos ei ole niin perinpohjainen, ei niin repivän kivulias eikä yksinäinen. Minä olen jo äiti, minulla on jo perhe ja ihmisillä lähelläni on myös omia lapsia. Me saamme tähän perheeseen yhden rakastettavan lisää. Tällä kertaa rinnalla on myös kulkenut aviomies, joka on jo valmiiksi isä.

Me ikään kuin olemme muuttuneet jo, nyt muovaudumme uudelleen. Uskallan väittää, että tämä ei ravisuta peruskalliota niin valtavalla voimalla, käännä horisonttia ylösalaisin tai muuta sitä kaikkea, minkä itsestämme tai toisistamme tiesimme. 

Muovautuminen on lempeämpää, 

ja minä pidän lempeästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti