perjantai 1. tammikuuta 2016

Unelman ja tavoitteen erottaa suunnitelma

On kovin levollinen olo.
Mahanpohjasta kuitenkin sieppaa kun mietin tulevaa vuotta. En ajatellut tehdä mitään mahtipontisia lupauksia, vaan enemmänkin pohtia sitä, mikä olisi hyväksi. Näin vuoden ensimmäisenä päivänä ajattelen, että menneeltä vuodelta tahtoisin tulevaan viedä mukanani rohkeuden. Kulunut vuosi oli ennen kaikkea rohkeuden ja uskalluksen vuosi. Jos ennen huomasin tekeväni päätöksiä pelosta käsin, loppuvuodesta lähtökohtana oli ehdottomasti rakkaus. En enää murehtinut sitä, mitä voi sattua, vaan sitä, mitä haluan tehdä, mikä tuntuu oikealta. Sen nimittäin tietää, sydämessään. Kun vain malttaa kuunnella.

Taakseni tahdon jättää epäilykset. Epäilykset itsestäni, siitä mitä toiset ajattelevat, epäilykset tulevasta, epäilykset toisten tekojen todellisista motiiveista... En jaksa enää epäillä. Uskon pääseväni helpommalla kun uskallan luottaa. Tarvittaessa sitten kadun ehkä hetkisen ja otan opikseni. Mutta epäillä en enää jaksa, se kun on kovin raastavaa, raskastakin.

Mitä uutta toivon tulevalta?
Toivon entistä enemmän suunnitelmallista toimintaa kohti omia unelmia. Vuosi tulee olemaan muutosten vuosi, mutta minkälaisten muutosten, sitä emme tiedä vielä itsekään. Ja se vasta mahanpohjasta sieppaakin! Kaikki on mahdollista. Jokainen ovi on auki. Toukokuussa saan toivottavasti päätökseen 210 opintopisteen aherruksen. Matkan, joka alkoi syyskuussa 2012. Katkesi hetkeksi raskauden ja äitiysloman vuoksi. Jatkui taas. Ja pian lähestyy loppuaan. Kevät kuluu hallinnon harjoittelun parissa, mutta sitä ennen hion vielä opinnäytetyön valmiiksi. Ja sitten, siinä se.
Hullua, kuinka lopun lähestyessä aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin ja nopeammin. 

Tulevalta toivon rikkautta. En sellaista lompakossa tai tilillä asuvaa (vaikka helpompi taloudellinen tilanne olisi kyllä ihan mukava), vaan ennen kaikkea mielen ja sydämen rikkautta. Muistoja, jotka rikastuttavat vielä vuosienkin päästä. Hetkiä, jotka haluan tallettaa ikuisesti. Näitä rikkauksia aion tavoitella opiskelemalla lisää. Rakastan opiskelua, en usko saavani siitä koskaan kyllikseni. Naurakaa vain, mutta tätä mieltä olen. Lisäksi aion rikastua viettämällä aikaa rakkaiden ja läheisten kanssa. Pelaamalla pöytälätkää ja puhumalla pitkälle aamuyöhön. Kartutan omaisuutta ihnmettelemällä tätä elämää tuon vähän yli kaksivuotiaan kanssa: kertomalla tarinoita, lukemalla kirjoja, retkeilemällä kirjastoon ja käymällä uintireissuilla. Aion rikastua myös avioliittoni avulla. Rakastumalla uudestaan monta kertaa tulevana vuonna, halaamalla ja puhelemalla meille merkityksellisiä ja merkityksettömiä. Nukkumalla toisen kainalossa, herättämällä toinen painajaisen jälkeen lohdun toivossa ja lataamalla kahvinkeitin aamulla valmiiksi, ihan vain yllätykseksi.

Jos tämän kaiken tiivistäisin, tiivistäisin sen toiveeksi kulkea perheeni kanssa meidän elämämme polkua, ei kenenkään muun valmiiksi tallaamaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti