torstai 14. tammikuuta 2016

Viisi nopeaa mielen päältä

- Aivan uskomattoman hienoa huomata, kuinka hienosti Väinö osaa kertoa siitä, miltä tuntuu. Olen niin ylpeä! Hän kertoo kun harmittaa, jännittää, pelottaa, kun on kivaa tai kun rakastaa jotakin kovasti.
- Opparin parissa raataminen helpottui huomattavasti kun on joku jonka kanssa raataa yhdessä, huomenna kirjastoreffeillä alotellaan. Potki toista eteenpäin ja tule myös itse potkituksi. :D
- Kevättä rinnassa! Asuntoja ollan katseltu ja kaappeja siivottu ajatuksena, että mitään ylimääräistä täältä ei sitten muuteta.
- Koko marras-joulukuun aika syötiin riisipuuroa ja jatkettiin tähän saakka. Kerran viikossa melkeinpä keiteltiin, kun oli tunne, ettei vaan voi saada tarpeekseen. No nyt mitta tuli täyteen, ensi jouluna sitten taas.
- Meidän uusi kiikkutuoli on i h a n a.
+  Kovasti jännittää tuleva harjoittelu ja muutenkin koulun alkaminen taas. Miksikö? No siksi, että meidän autosta ei välttämättä pääse ulos (eikä siis sisällekään). Ovet eivät toimi. Jännitystä elämään!