Järki-ihminen / tunneihminen
Kukaan ei liene absoluuttisesti vain toista tyyppiä, vaan jokainen on omanlainen sekoituksensa näistä. Oma miksini taitaa olla kuitenkin aika reilusti enemmän tunne- kuin järki-ihmistä, vaikka sitäkin toki mahtuu joukkoon mukaan. Olen aina tehnyt päätöksiä tunteiden perusteella ja ne ohjenuorinani. Usein saattaa käydä niin, että yritän hahmottaa jotain isoa päätöstä järkiperustein vääntelemällä ja kääntelemällä, mutta nähdystä vaivasta huolimatta loppujen lopuksi luotan tunteeseen ja teen ratkaisuni sen perusteella. Luotan vaistooni ja yritän noudattaa intuitiotani. Olen huomannut, että mitä enemmän sille antaa tilaa ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä herkemmäksi muuttuu.
Tunnustaudun varsinaiseksi liikuttujaksi ja itkijänaiseksi. Elokuvat, kirjat ja se, että rekkakuskit nostavat toisilleen kättää.. You name it! Liikutun myös kauniista asioista, ystävällisistä eleistä ja huomaavaisuudesta. On ihanaa, kun tuntee isosti, mutta asialla on toki kääntöpuolensakin. Kaikki asiat tuntuvat isosti.
Pelko, suuttumus tai ahdistus on usein kokonaisvaltaista. En pääse asiasta eteenpäin ennen, kuin olen sen käsitellyt niin useasti kuin on tarve, eli aika useasti. Pilkkonut pieniin palasiin, pureskellut ja ehkä viimein ymmärtänyt, että eihän tässä mitään katastrofia tapahtunutkaan. Olen kovasti yrittänyt tuoda sitä järki-ihmistä minussa esimerkiksi pelkojen käsittelyyn, mutta opettelemista todellakin riittää. Yritän muistutella itselleni samaa kuin mummuni ja äitinikin: "Kaatuuhan niitä valtamerilaivojakin." ja joskus kuvittelen itseni kuun pinnalle tiirailemaan maan pinnalla tarpovaa itseäni ja ongelmieni kokoa. Joskus nämä auttavat, joskus eivät.
Silti, näin on oikein hyvä.
Olen suunnattoman onnellisessa asemassa kun olen saanut rinnalleni tyypin, jolla on hieman enemmän jalat maassa. Sellaisen, joka muistuttaa asioiden oikeasta laidasta ja antaa vinkkejä oikeisiin mittasuhteisiin. Luulenpa, että vastakohdat tosiaan täydentävät toisiaan!
