keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kolme asiaa


3 asiaa, joista pidän… Pidän hitaista aamuista ja brunsseista, tavallisesta, sujuvasta ja soljuvasta arjesta perheen ja läheisten kanssa sekä eheistä kokonaisuuksista, ne ovat suuri nautinto. 
3 asiaa, joista en pidä… En pidä tuoreen kurkuman ulkonäöstä, pötkylät näyttävät aivan eläviltä toukilta. En myöskään pidä siitä, että iloa litistetään tai latistetaan. Inhoan sanontaa "itku pitkästä ilosta", enkä ymmärrä miksi toisen onnea ja iloa pitää toppuutella: odotahan vain, nauti vielä kun voit... Kamalaa! En myöskään pidä punajuuresta.
3 asiaa, joita tein viikonloppuna… Katsoin todella monta jaksoa Gilmoren tyttöjä ja join punaviiniä. Kävimme myös koko perheellä jäähallilla katsomassa peliä. Siellä on aina kylmä, vaikka kuinka pukeutuisi lämpimästi!
3 asiaa, jotka osaan… Olen hyvä miettimään asioita eri näkökulmista, pidän tärkeänä yrittää ymmärtää, vaikka en hyväksyisikään. Olen hyvä kokkailemaan ruokia jääkaapin jämistä sekä taitava muistamaan asioita.
3 asiaa, joita en osaa… Noh, en osaa viheltää enkä tehdä purkkapalloa. En myöskään osaa olla murehtimatta tai pelkäämättä turhia, niitä asioita, joille ei oikeastaan voi yhtään mitään.
3 asiaa, jotka haluaisin osata… Tahtoisin osata ruotsin kielen paremmin. Haluaisin osata olla murehtimatta liikoja ja koulia sisäistä puhetta vähän lempeämpään suuntaan, aikamoinen piiskuri asuu pään sisällä.
3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä… Minun pitäisi kirjoittaa työhakemuksia, pestä roskiskaappi ja metsästää Väinölle uudet hanskat ja kengät.
3 asiaa, joista stressaan… Tällä hetkellä stressaan hieman taloudellista tilannetta, paperihommat kolkuttelevat takaraviossa: laskuja, päivähoitojuttuja ja Kela-asioita... Atopia kolistelee taas kummankin korpun ovella, talvi on tulossa. Lisäksi mietin talvirenkaita, kissan hiekkalaatikkoa, välikausihanskoja ja -kenkiä, kaikki pitäisi hankkia!


3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan… Sauna, jooga ja hyvä kirja.
3 asiaa, joista puhun usein… Tällä hetkellä päivähoidosta, työnhausta ja alkavasta säbäkaudesta.
3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle… Villasukat, yökkärit ja villaneuleen.
3 asiaa, joita en pue päälleni… Liian lyhyttä hametta, valkoisia sukkia tai jotakin kutittavasta materiaalista tehtyä vaatetta.
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia… Merinovillaneuleen, Lokki-valaisimen keittiöön ja lisää passion-hedelmiä.
3 asiaa, joista unelmoin… Kirjan kirjoittamisesta, paluusta Lofooteille sekä siitä, että tuo pieni poikanen saisi pitkän ja terveen, onnellisen ja omannäköisensä elämän.
3 asiaa, joita pelkään… Tässä oon hyvä! Pelkään sitä, että omalle lapselle sattuu jotakin, pelkään, että läheisille sattuu jotakin ikävää, pelkään ampiaisia, pelkään sitä, että puhelin räjähtää yöpöydällä tai sitä, että kaadun asfaltille tai että katsomoon lentää jääkiekko ja hampaat katkeaa... ai kolmeko vain sai sanoa?
3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa… Toivon, että raivokas näppäimistön näpyttely tuottaa jonkinlaista hedelmää, toivon myös lisää varmuutta ja rohkeutta sekä junamatkaa.