Joulumusiikistakin pidän, mutta en niin niistä kovin surumielisistä kappaleista. Kun leivon saaristolaisleipää, naputtelen mielummin epätahtiin jalallani Nissenpolkkaa kuin varon tiputtelemasta kyyneleitäni taikinan joukkoon. Tästä musiikkiasiastahan meillä kiistellään vuosittain. Toinen haluaisi rypeä ja kuunnella kerta toisensa jälkeen Varpunen jouluaamuna, toinen itkee jo ajatuksesta haaveillen samalla Whamista. Kultainen keskitie on vielä löytämättä, tällä hetkellä kiista on kai vähän paussillakin ja päiväsaikaan soittolistaa valitaan perheen pienimmän ehdoilla.
Tänä vuonna tontun töille on ollut ihanan ruhtinaallisesti aikaa meillä kaikilla. Jukalla alkoi jo loma, samoin Väinöllä. Minulla ei muuta ole ollutkaan! Kipsiajan pidentyminenkin on omalta osaltaan karsinut normaalin arkielämän touhua, joten ollaan sitten jouluiltu oikein urakalla. Löhöilty ja rypytetty karjalanpiirakoita. Afrikan tähteä ollaan pelattu niin, että lauta meinaa muuttua kahdesta kappaleesta neljäksi.
Loppuvuosi jatkettanee samalla linjalla, joten:
Hyvää joulua
&
onnekasta sekä lempeää vuotta 2017 ♥