Mennyt ja tuleva 1/2

Olipas hauska palata liki vuosi sitten kirjoitettuihin katsauksiin kuluneesta vuodesta ja lukea suunnitelmat tulevalle, nyt jo loppumetreillä olevalle vuodelle! Tästä pääset vuoden 2016 osaan yksi, tästä osaan kaksi.

Vuonna 2017:

- Elämä Kokkolassa alkoi todella asettua uomiinsa. Koti tuntui koko vuoden kodilta ja tuntuu edelleen. Oikeastaan enemmän kuin mikään yhteinen koti aiemmin, vaikka Seinäjoellakin vierähti kahdeksan vuotta. Olemme onnellisia täällä. Pidän siitä ajatuksesta, että olemme juurilla, tai ainakin hyvin lähellä niitä.

 

- Väinö vaihtoi hoitopaikkaa kesän jälkeen, kun ihana ryhmis meni säästötoimien vuoksi kiinni. Suuren tragedian tuntu leijui ilmassa vain hetken ja huoli muuttui iloksi. Saimme hoitopaikan aivan ihanalta perhepäivähoitajalta, ja lapsonen todella menee mielellään hoitoon. Varahoidon kanssa pelaaminenkin on sujunut enemmän kuin hyvin. En voisi tyytyväisempi olla!

- Olen ollut melkein koko vuoden työsuhteessa, hurjaa! Alkuvuodesta lensin Helsinkiin optisen alan perehdytykseen ja kävin kurkkimassa hommia ihan toisella alalla. Mielessä myllersi alavalinta, jatkokoulutusmahdollisuudet ja kokonaan uuden alan opinnot. Työsuhde oli määräaikainen, päättäväisesti kieltäydyin tarjotusta jatkosta ja otin vastaan täydennyskoulutuspaikan.

Sitten tapahtuikin asioita hyvin nopealla tahdilla ja yhtäkkiä olin vakituisessa työsuhteessa aikalailla unelmieni työpaikassa. Muistan elävästi, kuinka soitin parhaalle ystävälle, joka melkein huusi puhelimeen, että tottakai menet haastatteluun. Onneksi menin! Tämä asia on edelleen lottovoitto, joka päivä on kiva mennä töihin.

Työpaikan lisäksi sain elämääni pari kourallista ihania, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kälviän pienessä toimipisteessä on ihmisen äärimmäisen hyvä olla.

- Jukka opiskelee, enkä voisi olla ylpeämpi innostaan, motivaatiostaan ja ahkeruudestaan. Ja kaikki vielä englanniksi! Koulumaailmassa on tapahtunut myös jänniä juttuja pilottihankkeen merkeissä ja mielenkiinnolla seuraan, millainen prosessi on kyseessä.

- Viime vuoteen verrattuna olen saanut olla terve. Ihanaa! Ei korvatulehduksen tulehdusta tai muuta yhtä karseaa. Flunssaakin naurettavan vähän, ja oksennustautien saldo lohdullinen yksi kokonainen. Parempi käydä koputtanassa puuta.

- Tänä vuonna olen herännyt huomaamaan, että lapsemme on jo neljä. Hän on hurmaava, älykäs ja itsepäinen. Kertoo hienosti, mistä kenkä puristaa kun suututtaa. Rakastaa edelleen pinaattikeittoa ja kömpii öisin viereen. On alkanut harjoitella alueen murretta tosissaan ja h-kirjaimen tunkemisessa kaikkiin mahdollisiin väleihin voittaa vanhempansa sata nolla.

- Salibandyn vuosikatsauksena kerrottakoon, että divarieloon totuttelu on ollut helpompaa kuin ajattelin. Sitten ymmärsin, että suurin osa vieraspelireissuista sijoittuu alkuvuoteen 2018 ja tämä kulunut on ollut kotipelien kulta-aikaa. Jos jotain positiivista pitää tappiosaldosta keksiä, niin se voisi olla vaikka sellaista, että lapsen tunteiden hallinta häviön hetkellä on parantunut kerta kerralta. Kapteenismiehen luotto joukkueen tekemiseen on myös kovin ihailtavaa, eihän sitä voi kuin olla samaa mieltä!

Laji on rakas, ja katsomossa on koko ajan helpompaa. Väinö jaksaa seurata ja kyselee lakkaamatta. Onhan se aika siistiä olla äiti, joka kertoo, mistä vihellettiin rankkari.

- Kuluneena vuonna aloitin aikuisbaletin! Tossut ja sellaista, aika ihanaa.

- Matkaan on mahtunut murhettakin, läheisten terveys ja sairaudet, säikähdykset ja aina takaraivossa kolkuttelevat pelot. Mutta silti vuosi 2017 oli varsinkin loppua kohti seesteisempi kuin moni muu edeltäjänsä pitkiin aikoihin. Elo on asettunut uomiinsa, asiat rullailevat omalla painollaan.