sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Vanhemmat vapaalla

Välillä sitä saa luksusta ja kultahippua perusarjen keskelle: lapsi on viikonlopun hoidossa! Suurin onnihan näistä hetkistä löytyy siitä, että kun arki palaa ja palatessaan se on hetken vain ihanaa, koska oli niin kova ikävä. Mutta on myös paljon muuta hyvää!

Ajatus siitä, että lapsellamme on paikkoja, joihin hän voi mennä myös ilman meitä, herättää suurta kiitollisuutta. Hän on sielläkin onnellinen ja vapaa, touhukas ja toimelias. Ehkä hänelläkin on vähän ikävä, mutta enimmäkseen vain kivaa ja vähän erilaista kuin kotona. Mummolassa on mummolan säännöt, ja niin kuuluukin olla. Samoja juttuja me muistelemme omasta lapsuudestamme. Väinökin saa omia mummola-muistojaan, jotka pysyvät mielessään toivottavasti aina.

Mutta mitäs me vanhemmat sitten teemme?



Ensimmäiseksi minä kipsutin lähikauppaan ostaakseni pakastepizzan ja olutta. Ja tietysti karkkia. Söin sohvalla ja katsoin samalla telkkaria. En vienyt astioita heti, vaan rötväsin rauhassa. Arjessa rakastan laittaa ruokaa, mutta kun olen yksin, en todellakaan jaksa sitä tehdä. Nälkä ikäänkuin on vain tiellä, tulee siihen häiritsemään kesken vapaa-ajanvieton. Siitä on siis päästävä eroon helposti, nopeasti ja vaivattomasti (ja yleensä aika epäterveellisesti - 80/20% -ajattelua voi hyvin soveltaa näissä tilanteissa).

Menin nukkumaan hävyttömän myöhään ja nukuin mieheni kainalossa, mitä ylellisyyttä! Yleensä esteenä on eräs pieni mies poikittain keskellä sänkyä.

Aamulla laittauduin rauhassa ja join liikaa kahvia.

Katsoimme telkkaria, luin kirjaa. Keskustelimme! Rauhassa ja muustakin kuin arjen aikatauluista. On aina yhtä hauska huomata olevansa naimisissa aika hyvän tyypin kanssa. Sitä voi ihan eri tavalla keskittyä toiseen, kun kukaan ei keskeytä. Voi myös kiroilla ääneen, se on aika hauskaa.

Menimme teatteriin.

Muistimme, miltä tuntui, kun perheen pienin ja vauvaisin olento oli kissa.

Kävimme ulkona syömässä ja kotona rauhassa saunassa.

Katsoimme Netflixiä. Kieriskelimme ajatuksessa, että voi aivan hyvin valvoa vaikka kahteentoista! Vailla huolta tulevan yön herätyksistä tai aamun velvollisuuksista. Mikä mahdollisuus, mikä vapauden tunne! Oikeasti nukahdin sohvalle kesken sarjan katsomisen ja menimme nukkumaan kymmeneltä. Mutta mahdollisuus valita, se on se juttu.

Nyt Jukka on lähtenyt pelireissulleen ja Väinö on vielä omalla reissullaan. Koti on tyhjä ja olo onnellinen ja levännyt. Vähän on kuitenkin ikävä, kumpaakin miestä: pientä ja isoa.

Illemmalla ovi käy ja arki palaa, aika ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti