tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kulunut kuukausi 2/2018


Ihan kiva:  Tein loistavia löytöjä nettikirppareilta. Aivan ihana aitonahkainen laukku mummolaukkukokoelmaan maksoi vain 25 euroa postikuluineen ja oli käytännössä kuin uusi. Nahka oli sileää ja pinta virheetön, kultainen hevossolki kiilteli kauniisti eikä kulumaan ollut havaittavissa missään kohtaa. 

Samaan loistolöytöjen kategoriaan sijoittaisin pienen vitriinikaapin, jollaista olin etsinyt kellariin jo pitkään. Nythän kävi vain niin, että Jukka kantoi vitriinin ensin kellariin, sitten sille tehtiin tila olohuoneeseen, kunnes lopulta ymmärsin sen paikan olevan kolmannen kerroksen makkarissa. Lopullinen sijoituspaikka ei ollut aiottu, mutta paikkansa lunasti kuitenkin! 
 
Olisi saanut jäädä väliin: Itsekuri on välillä tämän pään sisässä kovin vieras käsite. Vaikka tykkään olla toimelias ja tiitterä, kirjoittaa listoja ja hoitaa asiat mahdollisimman tehokkaasti ja ajallaan, joskus joku asia muodostuu möröksi. Sellaiseksi, että koko ajan tiedostaa sen olevan olemassa, vain odottavan hoitajansa ja sitä, että tarttuisin toimeen. Mutta kun ei. Helmikuussa verokortin tilaaminen on aiheuttanut puistatuksia ja ällönväristyksiä, eikä kai tarvitse kertoa, että homma on edelleen hoitamatta. Hyi! 


Olisi voinut ottaa uusiksi: Jos viime kuussa oli havaittavissa aikamoista matalapainetta, oli helmikuu aivan päinvastainen. Kevät kolkuttelee takaraivossa, aurinko pilkistelee koko ajan enemmän ja enemmän, lintujen äänet halkovat äänen yllättävänkin terävänä, sen ehtii aina unohtaa. Rakastan kevättä! 

Uusiksi ottaisin tyttöjen illan yhtenä alkukuun lauantaina. Kun istahtaa alas samalla porukalla kuin monena vuonna aiemminkin, ajan kulun ymmärtää eri tavalla. Se on vähän hurjaa, mutta toisaalta myös ihan hirmuisen lohdullista: samat ihmiset, kasvaneita ja muuttuneita, mutta tuttuja. Asiat ovat erilaisia, mutta niin niiden kuuluukin olla. Tärkeintä on se, että edelleen istutaan ja puhutaan. 

Niin ja näin:  Viimeinen vieraspeliviikonloppu otti jotenkin tosi kovasti voimille. Haaveideni kärsivällinen ja lempeä muumimamma oli välillä todella kaukana äitiyteni haaveissa. Oli meillä kahdestaan tosi kivaakin, mutta turnausväsymystä ei voinut kieltää. Luojalle kiitos hyvistä lastenleffoista ja irtokarkeista. Huomaan usein, että kun tietää jonkin raskaamman asian lähestyvän loppuaan, viime metrit ovat vaikeimmat. Ne saavat kinnaamaan hampaat irvessä, ajatukset jo asian paremmalla puolella. Sama kevään kanssa: nyt kun se on lähellä, en enää yhtään jaksaisi pakkasta, lunta ja kylmää! En enää yhtään. 

Parhaat naurut ja kuukauden kohokohta: Poikkeuksellisesti niputin nämä nyt yhteen! Meillä oli Jukan kanssa mahdollisuus viettää kokonainen viikonloppu kahden, lapsonen pääsi mummun ja pappan kanssa viikonlopuksi. Me pääsimme teatteriin, joimme kuohuviiniä, kävimme syömässä ja saunassa. Nauroimme ja juttelimme, olimme vain. Toki Jukalla oli kaksi peliä viikonlopun aikana, mutta niitä lukuunottamatta saimme olla ihan kahden. On aina yhtä hauska huomata, että on tuo toinen edelleen tosi hyvä tyyppi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti