maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kun kaikki pelottaa, on vapautunut ilon ja onnen tunne suurin mahdollinen lahja

Välillä sitä huomaa ajattelevansa ihan kaikkea, niitä sellaisiakin asioita, joita ei kannattaisi. Olen aika hyvä keräämään murehtimisen ja kaikenlaisia pelon aiheita isoksi kuormaksi asti, sellaiseksi möykyksi, joka vain kasvaa kasvamistaan ulottuen lopulta kehon joka sopukkaan. Suurin osa siitä syöpyy sydämeen tavoitteenaan jähmettää se. Kovettaa kiveksi, joka ei syki ilosta, ei onnesta eikä varsinkaan värähdä pelosta tai kangistu kauhusta. Pelko saa sydämen huutamaan, että rakkaus ja suuri onni sekä aito ilo ovat aina valtavia riskejä.

Suurin osa peloista lienee sellaisia, että joko en voi niille koskaan mitään, tai ainakaan en sillä hetkellä voi asioihin vaikuttaa. Näiden pois antaminen on vielä vaiheessa, mutta ylpeänä voin todeta, että pientä edistystä on tapahtunut. Minulla on mantra, jota aion toistaa kärsivällisesti, kunnes se uppoaa kovaan kalloon ja vapisevaan sieluun: kaikki on hyvin. 


Mitäkö pelkään?

Kaikkea. Se on oikea ja samalla liian helppo vastaus. Joku voisi sanoa, että eniten pelkään elämää. Kaikkea sitä, mikä on syntymän ja kuoleman välissä. En tiedä, johtuuko pelko siitä, että elämä on näyttänyt todelliset kasvonsa: mitä tahansa voi sattua koska tahansa, eikä mikään ole pysyvää. Vaikka lupaan, tuulen henkäys voi tehdä lupauksen katteettomaksi. Elämä voi loppua, mieli voi järkkyä, sekunnin kuluttua kaikki on toisin.

Olen kroonisesti huolestunut ja peloissani. Hetkittäin olen onnellinen, riippumaton ja iloinen. Näitä hetkiä vaalin kuin aarteista kalliimpia, palaan niihin ja saan niistä voimaa. Ollapa useammin vailla murhetta, vailla huolta, jonka kuitenkin tiedän turhaksi. Se mikä on tullakseen, tulee, puhuu järki. Mutta hölmö sydän, itsepäinen ja kannassaan vankkumaton. Luulee olevansa fiksu varautumalla ja pelkäämällä pahinta, vaikka pää hölmöydeksi sen tiedostaa.

Naurattaa Pinterestin voimaannuttavat, kauniita maisemia maalalailevat kuvat teksteillä, jotka kertovat elämän olevan matka ja kehottavat nauttimaan sen tarjoamasta kyydistä. Kuinka paljon olisinkaan valmis maksamaan, jos voisin! Mutta samalla mietin, että voiko oikeasti kukaan ja koko aikaa?

Pimeys ja valo, hyvä ja paha. Ilo sekä onni, huoli ja suuri murhe. Käsikkäin ja vieretysten. Rinta rinnan, eikä toista ilman toista.

Tavoitteena on tasapaino, luulen.
Ja matka pitkä, tiedän!
Mutta pikkuhiljaa, ja askel kerrallaan. Ensimmäisiä olkoon tämän kirjoittaminen. Vaikeaa, mutta tarpeellista, uskon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti