Eilen loppui ensimmäinen lukuvuosi aikuisbaletin maailmassa. Olen edelleen aika ylpeä ja yllättynytkin, että uskalsin hypätä ihan uuteen harrastukseen ja vielä ilman kaveria käsikynkässä! Teki hyvää ja opetti, monellakin tapaa. Ensi syksyä odotellessa on hyvä miettiä, mitä jäi käteen liki puhkikuluneiden tossujen ja notkeampien kinttujeni lisäksi.
- Olen oppinut, että maanantai voi olla yhtä aikaa viikon kurjin ja kivoin päivä samasta syystä, eli baletin takia ja ansiosta. Tunti alkoi aina jo viideltä, paikalla oli oltava kuitenkin jo hyvissä ajoin. Olin töistä kotona yleensä viimeistään puoli neljältä, joten valmistautumiseen ja kotona kuulumisten vaihtoon jäi aikaa tunnin verran. Takaisin kotona olin taas sitten ennen seitsemää ja siitä sitten saunan kautta iltatoimiin.
Aika hurja tunne kun ymmärtää nähneensä lastaan vain noin reilu tunnin ajan hereillä päivän aikana! Kuitenkin baletti teki minut aina todella onnelliseksi, vaikka lähteminen saattoi olla hankalaa. Luulen, että useampi samanlainen päivä viikossa ei olisi millään tavalla mielekästä minulle.
- Kun ei osaa, voi opetella. Tämä sisäistetty ajatus ja oppi on antanut valtavasti varmuutta, ja sen myötä luulen uskaltaneeni hypätä tuonne baletin maailmaankin. Jos opin taivuttamaan silmälaseja, ehkä opin taivuttamaan itseänikin!
- Ei haittaa, vaikka ei osaa. Kirjaan tämän tähän, vaikka läksyn oppiminen on vielä kesken.
- Keskittymällä vain siihen mitä tekee, aika katoaa ja mieli hiljenee. Luulen, että se tässä eniten koukutti.
- Jos ei keskity siihen mitä tekee, tekemisen jälki ei ole niin hyvää kuin se voisi olla. Eli silloin en pysty parhaimpaani. Tämän kun muistaisi myös peilisalin ulkopuolella..!
- On tervettä ja tarpeellista tehdä asioita välillä vain minua itseäni varten.
