keskiviikko 15. elokuuta 2018

Syksy mielessä, kalenteri kädessä



Välillä on vaikea hahmottaa, että me kaikki sytymme, innostumme ja jaksamme eri asioiden vuoksi. Kestää ehkä hetki ymmärtää, että elämäntilanteen muuttuessa nämä asiat voivat muuttaa muotoaan, eikä entisessä elämässä lohtua, iloa tai energiaa tuonut asia sitä enää teekään. Olen ihmetellyt, hämmästellyt, syyllistynyt ja sättinyt, kun aiemmin hyväksi todettu ei kelpaakaan, aiemmin asetetut tavoitteet tuntuvat väljähtäneiltä ja jopa yhdentekeviltä. Nyt viimeistään asia on kuitenkin tapulteltu, ja sopu itseni kanssa syntynyt.

Syksy kolisuttelee porraspielessä ja arjen aikatauluja hahmotellaan kalentereihin, lienee ihan hyvä pysähtyä miettimään, mikä nyt toimii. Mitä minä tarvitsen jaksaakseni? Mikä on tärkeintä, mistä olen valmis joustamaan? Miten arki saadaan rullaamaan niin, että jokainen saa jotakin, eikä yksi kaikkea?

Huomaan, että oma ajatusmaailma on muuttunut vuosien varrella kovastikin. Ennen halusin harrastaa aivan erilaisia asioita. Menoa ja meininkiä, itsensä ylittämistä kerta toisensa jälkeen. Sitten meistä tuli perhe. Asetelma kääntyi päinvastoin. Meno ja meininki siirtyi kodin seinien sisäpuolelle, niiden ulkopuolella en sitä enää kaipaa (satunnaisia viikonloppuja lukuunottamatta, mutta ne ovat asia ja välttämättömyys erikseen).

Kun poistun kotoa ja saan valita jotain itselleni yksin, kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta. Tilaa minulle ja ajatuksilleni. Itseni ylittäminen ja mukavuusalueelta poistuminen ovat hienoja ja ihailtavia asioita, mutta tässä elämänvaiheessa teen näitä ihan joka päivä kotona. Välillä iltapuurolla, ehkä sillä hetkellä kun rasvaan lasta yöllä kolmelta tai silloin, kun jaksan kysyä aviomieheltä hänen päivästään vaikka oikeasti olisin mieluiten jo nukkumassa.

Kun on minun aikani, haluan tehdä asioita, jotka rauhoittavat. Niitä asioita, joista oikeasti nautin. Omasta ajasta puhutaan paljon puolesta ja vastaan sekä kaikkea siltä väliltä, mutta kyllä väittäisin sen nousevan arvoon arvaamattomaan sillä samaisella hetkellä, kun tarjonta supistuu murto-osaan entiseen elämään verrattuna. Kun aikaresurssin arvo on suuri, mutta käytössä sitä on vähän, ei halua sijoittaa epävarmoihin asioihin.

Tulevaa syksyä ja kalenterisulkeisia varten olen päättänyt, että minun aikani on nimenomaan minun. Kummityttöni äidiltä saatu loistava vinkki tulee käyttöön, ja tästä lähtien kalenterissa lukee "Nooran aika". Se riittää. Ei tarvitse olla ohjattua, joukkueellista tai tavoitteellista yhtään mitään. Minun aikani on vain minun. Ehkä menen grafiikkakurssille, joskus kirjastoon, kerran tai kaksi kaupunkiin viinille, joskus uimaan kilometrin tai juoksemaan muutaman enemmän rantaan tai juoksumatolle.

Tahdon, ei vaan tarvitsen, sellaisia asioita, jotka antavat tilaa. Ajatuksille ja ideoille, tilaa hengittää syvään ihan rauhassa. Siirtävät kaikkea turhaa sälää ulkopuolelle, antavat tilaa tärkeälle ja merkitykselliselle. Kun mielessä ja sielussa on rauha sekä kaaoksen hetkellä tieto siitä, että nämä asiat ovat saavutettavissa, arjen välillä raskaan, mutta niin rakkaan härdellin kanssa pärjää, haluan uskoa.

Katsotaan kuinka käy!

Ps. Loma oli ihana, ja se näkyi täälläkin. Nyt ruotuun, mutta lempeästi. Tämäkin kun on minun aikaa, aina sopivan hetken tai ajatuksen tullen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti