Työkaverini kysyi, olenko kirjoittanut viime aikoina. Vastasin etten juurikaan ole, mutta oikeasti olenhan minä, eri tavalla vain: kynällä sanomalehden reunaan, toisten sanoja muistiin puhelimen muistilappuihin, rivin verran joka päivästä omaan kalenteriin. Ja mielessäni, mielessäni olen kirjoittanut ehkä enemmän kuin koskaan. Sovitellut sanoja yhteen, sommitellut niistä kokonaisuuksia jotka joskus liian painavia, joskus liian kepeitä ja kovin hataria, mitäänsanomattomia. Mutta kuitenkin.
Olen halunnut palata, mutta vielä enemmän olen halunnut olla poissa. Olen käyttänyt aikaa ja yrittänyt erottaa kaiken tärkeän. Miettiä, onko mikään sanomani sitä. Lopulta ymmärtänyt, että oikeastaan sillä ei ole väliä. Väliä on sillä, että tämä on minun keinoni ja tapani. Ymmärtää maailmaa, sanoittaa kokemaani, etsiä ja toivottavasti myös löytää merkityksiä.
Haluan kysyä kysymyksiä vailla vastauksia, palata niihin myöhemmin ja ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse tietää, luottaa siihen, että tärkeän oppii kyllä.
Tukka kiinni
Kengät jalkaan
Juon pohjoisen junissa pullon suusta
Hei hei taas
Smg
- Takarivin pojille
