sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Ihanan arkista

Vihdoin tuntuu, että tämä vasta vaihtunut, uusi vuosi voi alkaa! Jouluviikon alusta saakka perheen seurana roikkunut tautikierre alkaa lopultakin olla tältä erää taputeltu. Kovin on ollut sitkeä pirulainen. Lohduttauduimme sillä, että nyt jos koskaan oli hyvä aika sairastella. Tästä viikonlopusta eteenpäin kalenterissa on ihania asioita, toivon niin, että nyt pysytään terveinä koko porukka! 

Kun voimat alkoivat palata ja mieli kirkastua räkäinfernon jälkeen, on tavallinen arki tuntunut tavallistakin paremmalta. Olen yhdessä esikoisen kanssa riemastunut veriappelsiineista, vuodenajan odotetuin herkku vuodesta toiseen! Mitä verisempi, sen parempi. Rakastan mehuksi puristettuna, risottoon sekoitettuna ja kermaiseksi possetiksi hyydytettynä. Isompi lapsi syö omansa mieluiten lohkoina, perheen pienin pistelisi poskeensa kuorineen päivineen.

Suuren suurta iloa on tuottanut myös ystävältä joululahjaksi saatu pyyheturbaani. En voi käsittää, että tuon yksinkertaisen mutta todella nerokkaan keksinnön hienous selvisi minulle vasta nyt. Toisaalta, kun tarkemmin ajattelen, äitini on tainnut käyttää moista jo vuosikausia. Jospa sitä tässä iässä viimein alkaisi toden teolla ymmärtää, että äiti on, jos ei aina, niin ainakin todella usein, oikeassa. 
Oli miten oli, kuinka helpottavaa on suihkun jälkeen saada märkä, pitkä ja painava reuhka järkevästi pois tieltä. Ei enää puolelta toiselle keikkuvaa, päätä painavaa epäesteettistä jättiläispyyherullaa. Valkoinen pyyheturbaani päässä tulee sellainen kylpyläfiilis ja kaikki arkista kohottava on aina lämpimästi tervetullutta.

Arkista eloa on kohottanut myös puolison kanssa jaettu yhteinen äänikirja. Toisen ystävän suosituksesta aloimme kuunnella Oskari Saaren teosta Petteri Nykky ja Menestyksen tie. Aki Laitinen on lukijana miellyttävä ja kirja kaikkine yksityiskohtineen mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Kuuntelemme kirjaa yhdessä iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja tuosta kuunteluhetkestä on tullut kuluneiden päivien odotetuimpia. 

On mukava huomata saapuneensa elämässään sellaiseen vaiheeseen, että kirjojen kutsu kuuluu taas selvemmin. Pienimmän kasvaessa tilaa vapautuu niin päivistä kuin ajatuksistakin. Olen tietoisesti pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, millä sitä tilaa täytän. Kirjoittaminen tuntuu suorastaan riemukkaalta ja lukeminen pala palalta enemmän omaan itseensä asettumiselta erilaisten vauvavaiheiden ja -vaihelujen jälkeen. 

On helpottavaa luopua ja päästää irti, konkreettisesti esimerkiksi lakata seuraamassa Instagramissa erityisesti vauva-aikaan tai imetykseen liittyvää sisältöä. Samaan tahtiin kun elämä muuttuu ja tietyt vaiheet jäävät taakse, oma kiinnostus niitä kohtaan luonnollisesti hälvenee. Muutos tuntuu piristävältä, kevyeltä. Tunne uudenlaisesta elämästä siten, että tämä kaikki neljän hengen perheenä on jo aika tavallista ja normaalia, on tervetullutta. 

Tervetulleeksi toivotan terveyden lisäksi myös kaiken arkisen ihanan! Pitkien, venyvien ja ryhdittömien päivien jälkeen tavalliset päivät tuntuvat erityisiltä ja aamukahvikin paremmalta hajuaistin kanssa.